Minulla on ollut muutamana talvena ihan kuulkaa oikein hiihtotavoite. Olen siitä kirjoittanut täällä blogissanikin. Tästä voit lukea viime talven tavoitteestani. Samalla periaatteella jatkoin tänäkin talvena - hiihdän joka kuukausi enemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena.
Hiihtokausi alkoi hyvin. Hiihdin ensimmäiset kilometrit jo marraskuussa. Sitä ei ole tapahtunut aiemmin. Etelän kehno talvi meinasi nostaa epätoivon hikikarpalot otsalleni, mutta Espoon huikea latutiimi on taikonut Oittaalle latukilometrejä kuukausi toisensa jälkeen. Niimpä joulu-, tammi- ja helmikuunkin tavoitteet täyttyivät. Ihan ne eivät pelkästään tulleet Oittaan laduilta, vaan kilometrejä kerrytin pohjoisessakin. Yllä olevassa kuvassa olen maaliskuun puolessa välissä Oittaan ruuhkissa. Siellä ei nimittäin tarvinnut hiihtää yksin. Olen toki kovin iloinen, että ihmiset ovat löytäneet hiihdon. Se sopii kaikille ja on erittäin monipuolinen laji.
Viime vuonna maaliskuussa hiihtokilometrejä oli kertynyt aika reipas määrää, joten tänäkin vuonna niitä tulisi sivakoida kiitettävästi ja vielä vähän päälle. Onneksi tavoiteasetannassani ei ole määritelty muuta kuin "tulisi hiihtää enemmän" eli yksi kilometrikin riittää. Eipä hätää, siirryimme nimittäin vanhemman nuoren neidin kanssa etätöihin tunturiin. Päiväni noudattivat samaa rytmiä - työt - hiihto - uni. Täydellinen rytmi sanon minä. Niin tuli maaliskuun kilometrit täyteen. Yllä oleva kuva on viimeiseltä hiihtolenkiltäni. Silloin sivakoin 25,5 kilometriä.
Tänä vuonna taitaa kuitenkin huhtikuun tavoite jäädä saavuttamatta. Etelän ladut eivät enää houkuttele. Perjantaina kävin vielä 5,5 kilometriä kai sitä voi hiihtämiseksi sanoa. Ainakin minulla oli sukset jalassa ja sauvat kädessä. Ladut olivat kovin roskaiset ja sohjo aikamoista. Pääsiäinenkin on tänä vuonna sen verran myöhään, että pohjoisenkin ladut taitavat olla mennyttä. No, tänä vuonna oli tällainen talvi ja ensi vuonna on sitten toivottavasti lumisemmat kelit.