Paluu ryhmäliikuntatunnille

Olin vuosikausia tai oikeammin vuosikymmeniä varsinainen jumppa-Pirkko. Osasin ulkoa ryhmäliikuntatuntilukkarit ja siellä vedetyt tunnit. Jane Fonda -tyyliin on ollut syvään uurrettu jumppapuku, trikoot, otsapanta ja säärystimet. 

Vuosia sitten elämäämme astui korona ja se muutti aikamoisesti treenaamistani, kun ryhmäliikuntatunteja supistettiin ja sen myötä lopetin ne kokonaan. Itse asiassa ensimmäisen koronatartuntaepäilyni sain juurikin ryhmäliikuntatunnilta. Silloin se jäi vain epäilyksi, mutta olin karanteenissa 14 vuorokautta silloisten ohjeistusten mukaisesti. Korona tuli ja meni, mutta paluuni ryhmäliikuntatunneille jäi tekemättä. Punttisalin puolelle palasin, mutta jumppasalin kynnystä en ollut vielä ylittänyt. 

Kunnes tällä viikolla olin mainoksen uhrin - täytyy myöntää - ja otin itselleni viikoksi ilmaisen ryhmäliikuntatreenikortin. Ajattelin käydä verestämässä muistiani tunneilla, jotka olisivat nykytreenistäni poikkeavia. Ensimmäiseksi suuntasin BodyBalanceen. Se oli täydellinen rauhallisine venyttävine liikkeineen, kuin myös voimaa kehittävine harjoitteineen. Ehkä aavistuksen liiankin rauhallinen, mutta sehän korjaantui ryhmäliikuntatunnin jälkeisellä lyhyellä salitreenillä. : ) Torstaina toisella tämän viikon ratsastustunnilla lonkkani kipeytyi todella paljon ja siihen hain palauttavaa treeniä perjantain Pilates-tunnilta. Ja arvatkaa mitä, se Pilates auttoi. Hengitykset menivät kylläkin ihan väärään tahtiin ja välillä olin hengittämättä, kun yritin ottaa kiinni oikeaa tahtia. Mutta ryhmäliikuntatunnin harjoitteet toimivat ja auttoivat tilanteessani. Nythän olen sitten etsimässä Pilates-ohjaajakoulutusta, enkä suinkaan ostamassa ryhmäliikuntatreenikorttia. Tämä ei tainnut ihan olla viikon tarkoitus, mutta ei tämä nyt ihan huonokaan paluu ollut. ; ) 

Ihana elämä & bloggaaminen tökkii

Mieli on niin jännä. Kovasti kaipaan blogin ja kirjoittamisen pariin, mutta sitten kun tänne hyppään, niin tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan kokonaisen blogipostauksen verran. Pika-somemaailma on napannut minusta ihan liian ison vallan. Teksti pitäisi syntyä alta nanosekunnin ja olla tietenkin timanttinen sekä oivaltava. Nyt loppui tämä valitus tähän ja hyppään seuraavaan ihmettelyn aiheeseen. : ) 

Tuntuuko kenestäkään muusta, että aika kulkee jotenkin ihan hurjaa vauhtia? On maanantai ja sitten onkin jo yhtäkkiä perjantai. Mihin ne päivät siinä välissä vilahtavat? Mä tiedän - ihanaan elämään. Noin virka-aika menee mielenkiintoisissa töissä markkinoinnin, viestinnän ja johtamisen parissa. Pari sivuprojektiakin on meneillään. Sporttia teen joka sopivaan rakoon mahdollisimman monipuolisesti. Näillä mittarilukemilla palautumisesta on pidettävä huolta ja silloin kutsuu sohva sekä kudin. Utelias mieleni haluaa myös opiskella ja sitäkin tässä ohessa teen positiivisen psykologian parissa. Myös rakkaille haluan jakaa aikaani ja joku meillä kotonakin sotkee, joten siitäkin on pidettävä huolta. Rakastan tavallista kotiruokaa ja sekään ei ihan itsestään synny. Tähän pyöritykseen viikot vilahtavat ja ai niin - olenhan mukana vapaaehtoishommissakin.   

Kuvissa viime päivien ulkolookkia. Pipoja olen kutonut joka lähtöön ja ihastunut lyhyisiin untsikoihin. 

Mitä parasta elämäntäyteistä maaliskuun jatkoa!

Olen kuin dieselmoottori

Aloitetaan parilla tarinalla elävästä elämästäni. 

Lähdimme viikolla työpäivän jälkeen Mister Bigin a.k.a. siippani kanssa hiihtolenkille. Ladulle päästyämme ja suunnan otettuamme siipastani näkyi vaan takin vauhtiraita, kun hän kiihdytti vauhtiin ja läpi rivakasti sivakoimaan. Yritin huutaa perään, että tuun täältä omaa vauhtiani. Hän odotteli minua kääntöpisteessä ja siinä vaiheessa aloinkin jo päästä vauhtia ja pysyä hänen kannoillaan. Muutaman kierroksen jälkeen hän totesi yks-kantaan, että se oli siinä ja menen autolle sinua odottamaan. Minä olin vasta päässyt kunnolla vauhtiin ja olisin jaksanut hiihtää vielä vaikka kuinka kauan. Hiihdinkin vielä jonkun tovin. Alla olevat kuvituskuvat ovat itsenäisyyspäivän Ruka-keikaltamme. Tämän viikon hiihdoista ei tullut napsittua kuvia. 

Toinen tarina tulee perjantaiaamulta salilta. PT-Marikan kanssa treenattiin yläkroppaa ja ihanan luottavaisin mielin hän antoi minulla aika tiukan setin painoja. Totesin parin toiston jälkeen, ettei tästä tule mitään. Vaihdettiin pienemmät painot ja niinhän ne liikeradat sujuivat nätisti ja painot nousivat. Seuraavalle toistolle painomäärää nostettiin ja avot - niinhän ne vaan nousivat muitta mutkitta. Arvaatte varmaan jo kolmannen toistokerran tarinan - otin jälleen isommat painot. 

Oikeampi otsikointi taitaisi olla "Olen kuin entisvanha dieselmoottori". Nykyään kun dieselmoottorit taitavat käynnistyä melkein heti ilman pitkiä hehkutusaikoja. Lieneekö ikä vai geeniperimä vai olen viisastunut ja ymmärrän paremmin kroppaani, mutta joka tapauksessa tarvitsen kunnon lämmittelyn ennen treeniä. Tai ainakin rauhallisen aloituksen. Ja eihän siinä mitään huonoa ole - pääasia, että tunnistaa kroppansa ja tietää miten tulee toimia. 

Etätöissä tunturissa ja helmikuun hiihtokilometrit täynnä

Kerroin pari postausta sitten tämän talven hiihtotavoitteestani. Hiihdän joka kuukausi enemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Helmikuukin meni tavoitteeseen, kiitos etätyöviikkojen tunturissa. Sain myös hyvän alun maaliskuuhun, kun kävimme sisareni kanssa hiihtämässä pari reissua ennen paluuta etelään. Toivotaan, että etelässä saisin jonkun kymmenen kilometriä hiihdettyä, ettei pääsiäisenä tarvitse hiihtää yötä-päivää. 

Työpäiväni ovat aikamoisia Teams-maratoneja, joissa on hyvät puolensa ja myös sitten ei niin kivat puolensa. Kaipaan kohtaamisia toimistolla, mutta taas toisaalta etätoimisto on helppo ottaa mukaansa ja vaihtaa paikkakuntaa. Erityisen kiitollinen olen viimeisestä kahdesta viikosta, jotka vietimme tunturissa päivät töitä tehden ja illat hiihtoladulla suihkien. Latu lähtee heti mökkimme nurkalta, joten illalla ehti tekemään vielä jotain muutakin, kun aikaa ei kulunut autolla hiihtopaikalle hurruutteluun. 

Kahden viikon aikana aurinko näyttäytyi harvinaisen vähän - taisi olla vain pari kertaa. Kuvien harmaus ja sumu oli vallitseva näky. Silti nautin joka hetkestä. Sain sopivasti sekä energiaa että rauhaa. Nyt onkin sitten sopiva hetki vaihtaa maisemaa.