torstai 1. elokuuta 2024
Ylläs huiputettu Gravel-pyörillä
lauantai 27. heinäkuuta 2024
Gravel-pyörällä Kukastunturin huipulle
Olimme kesäloman vietossa suht pohjoisessa - ainakin, jos katsoo kotinurkiltamme Kehä 1:n sisäpuolelta. Pyörät olivat mukanamme, koska tarkoituksena oli pyöräillä pohjoisen hiekkateillä. Tuttuja pohjoisen hiekkateitä polkiessamme vieläkin pohjoisemmat pyöräilymahdollisuudet alkoivat kiinnostella. Ruka ja Pyhä ovat tuttuja, joten kaipasimme jotain muuta. Mietimme, suunnattaisiinko Ruotsin tuntureille vai pysyttäisiinkö Suomen puolella. Suomi ja Ylläs voittivat, joten pyörät auton kyytiin ja auton nokka kohti uutta ja ihmeellistä.
Meillä oli Ylläksellä muutamia asioita, joita halusimme kokea ja niistä ensimmäiseksi valikoitui Kukastunturin huipulle ajaminen. Saavuimme Ylläkselle iltapäivällä. Äkäslompolosta Kukastunturin huipulle oli suhteellisen lyhyt matka, alle 10 kilometriä. Yhteensä keikasta tulisi noin 20 kilometriä. Sen keikan ehtisimme hyvin tekemään pohjoisen valoisassa illassa. Löysimme reitille muutaman harhapolkaisun jälkeen. Se kuuluu kuulemma Gravel-pyöräilyn kuvioihin. Oikealle reitille löydettyämme kyltitys oli erittäin hyvä ja eksymisen vaaraa ei ollut.
Lähdimme nousuun myötäpäivään, jonka jälkikäteen kuulimme olevan se raskaampi suunta. Täytyy myöntää, että minulla ei riittänyt poweria polkea ihan huipulle asti. Mister Big sen teki. Reitti oli oikein sopiva Gravel-pyörille. Juurakot ja kivikot olivat maltillisia.
Näkymät Kukastunturin huipulta olivat henkeä salpaavat. Tuntureita näkyi silminkantamattomiin. Oli helppo hengittää. Suomen luonto antoi parastaan. Alas tultiin sopivan jyrkkää helpohkoa reittiä. Lisäksemme reitillä oli vain muutama maastopyöräilijä.
Matkan varrella törmäsimme heppihin, joten olihan nekin ikuistettava. Seuraavassa postauksessa noustaankin sitten Ylläksen huipulle.
sunnuntai 19. toukokuuta 2024
102 hiihtokm viikossa
Toukokuussa voi vielä oikein hyvin muistella huhtikuun hiihtoja. Varsinkin, kun ulkona porottaa aurinko ja hellelukemat senkun jatkuvat päivä toisensa jälkeen.Täältä voit lukea tammikuun tulokseni ja täältä taas helmikuun. Maaliskuukin meni ihan nappiin ja siitä voit lukea täältä.
Jäin pääsiäisen jälkeen lomalle pohjoiseen, ja mikä olikaan sen täydellisempää hiihtokilometrien kerryttämisen kannalta. Ja niitähän kertyi. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla hiihdin yhteensä 102 kilometriä. Olin niin onnellinen siitä. Muistan, kun 100 km kuukaudessa tuntui tosi paljolta ja nyt se meni viikossa. Toki vielä aika paljon tarvittiin päälle, jotta huhtikuun tavoite täyttyi, mutta hyvällä ns. ladulla oltiin.
Vähän meinasi Espoon lumi- ja latutilanne huolestuttaa, mutta huoli oli turha. Espoon timanttinen latutiimi on koko talven ajan tehnyt ihan huippu työtä ja sillä pohjalla hiihdettiin huhtikuussa vielä monet kilometrit Espoossakin. Myös vuosisadan takatalvi auttoi asiassa. Siitä kirjoitin ihan oman postauksenkin. Huhtikuun hiihtokilometrit tulivat myös täyteen.
Murtsikkakausi päättyi 21.4. ja vieläpä Espoossa. Olipahan kausi! Uusi latujakin tuli hiihdeltyä, mutta ei niin paljoa kuin viime kaudella. Olen superonnellinen, että lonkkani kesti talven hiihdot. Tänä talvena matkat pitenivät ja vauhti kasvoi vähän. Ei huono, kun ei tässä enää nuorenekaan. : )
Kehtaankohan tunnustaa - sukset kulkevat yhä edelleen autossani. En ole tarvinnut lisää tilaa, niin ne ovat nyt vaan sinne jääneet. Ensi viikolla asiaan tulee muutos, koska nuorempi nuori neiti tarvitsee autoa lainaan ja hän kuskaa mukana muitakin.
lauantai 4. toukokuuta 2024
Vapun viemää kukkajakussa ja vihreissä liehulahkeissa
Vappupäivänä suunnistimme Helsingin keskustaan perinteiselle vappulounaalle. Tällä kertaa olimme hieman pienemmällä porukalla liikkeellä, kun päivänsankari a.k.a. nuorempi nuori neiti juhlisti vappuaan ja samalla syntymäpäiväänsä Rukalla. Iloksemme vanhempi nuori neiti liittyi seuraamme.
Tänä vuonna tuntuu kuin yksi vuodenaika olisi jäänyt välistä. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, talvi vaan jatkoi kulkuaan ja seuraavaksi sitten säätiedotukset lupailevatkin jo melkein + 20 asteen lukuja. Nehän ovat jo ihan kesäiset luvut. Anteeksi, mutta minne kevät hävisi tässä välissä? Minä olen viettänyt vapun alla päivät jäähallissa U18 MM-kisoissa ja se matkaa jatkui vielä vapun jälkeenkin. Teen siitä ihan oman postauksen.
Vappupäivänä halusin pukeutua kesäisemmin ja hieman juhlavammin, sekä värikkäämmin. Yhdistelin vaatekaapistani löytyneitä hieman vanhempia hankintoja kuin myös uudempia ja ei ehkä ihan niin perinteistä tyyliäni.
Kiitos vappu, olit kiva!
keskiviikko 24. huhtikuuta 2024
Vuosisadan takatalvi
Sitä saa, mitä tilaa. Ihan tätä en kuitenkaan tainnut tilata. Pääsiäisen jälkeisen lomaviikkoni jälkeen suustani taisi päästä, että haluan vielä hiihtää myös etelä-Suomessa. Olihan huhtikuun hiihtotavoitteeni kilometrit saatava täyteen.
Ensiksi tuli pakkaset ja kelejä uhmaten körryyttelin kesärenkailla Oittaalle hiihtämään. Kesärenkaat, koska keväiset aurinkoiset päivät olivat jo ehtineet näyttäytyä ja Mister Big innokkaana suihkinut renkaiden vaihtoon. Oittaalla ei muuten tarvinnut hiihtää yksin. Muutama muukin oli vielä innostunut murtsikasta huhtikuun loppupuolella. Viime keväänä sivakoin sen kauden viimeiset kilometrit 18.4. Tänä vuonna vastaava päivä oli 21.4.
Alkuviikon säätiedotukset lupailivat vielä lisää talvisia kelejä ihan eteläänkin. Tällä kerralla meteorologit olivat prikulleen oikeassa. Maanantai-tiistai välisenä yönä uutta lunta satoi reilu 20 cm. Aamulla totesin Mister Bigille - en sitten muuten tee lumitöitä. Ihan sama vaikka nuo lumet olisivat juhannuksena, mutta lumitöitä en enää tee. Toinen seikka, mistä myös kieltäydyn enää tälle keväälle on hiihtäminen. Ymmärrän, että voi olla vaikea uskoa, mutta nyt en enää tänä keväänä jaksa hiihtää metriäkään. : )
Tämän päivän keli oli kuitenkin ikuistettava, joten siispä kohti rantaa ja pulahtamaan. Meri on auki ja siihen lumisade ei vaikuta, mitä nyt rantaan oli hieman kerääntynyt lumisohjoa.
Onhan tämä aikamoista! Näinköhän tänä vuonna Suomen neljästä vuodenajasta tuleekin kolme - siirrytään talvesta suoraan kesään.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2024
Loman siniset kirjat
Pääsiäisen jälkeen koitti talvilomani. Sitä voisi kuvata seuraavasti: "syö - hiihdä - nuku" ja toista hipsujen sisällä olevaa. Sopiviin väleihin sijoittelin myös "lue". Rakastan lukemista. Niiden oikeiden painettujen kirjojen lukemista. Elämänkertoja ja töihin liittyviä kirjoja myös kuuntelen. Jotenkin dekkarit tai romanttiset tarinat eivät saa mielessäni kuunneltuina samaa syvyyttä kuin kirja-kirjoina.
Minulla on koko ajan jokin kirja kesken ja seuraava/t odottamassa lukemista. Emma Seppälän Elä onnellisemmin -kirjan olin aloittanut jo aikaa sitten. Sitä oli helppo lukea osissa ja palata pidemmänkin tauon jälkeen. Nyt lomakamppeita pakatessani otin sen mukaani, koska halusin päästä siinä loppuun asti. Muuten lomalukemiset valikoituivat sekoituksella sopivan erilaisia kirjoja, vaikkakin kirjojen kansien värityksen perusteella voisi luulla jotain muuta. : )
Sopiva setti lukemista sisälsi niin asiaa, jännitystä kuin ripaus rakkaushömppää ja myös englanninkielistä luettavaa. Olin hieman liian optimistinen, kuinka monta kirjaa ehtisin viikossa lukea. Varsinkin kun illalla luomi alkoi luppaista kovin nopeaan ulkona sivakoitujen kilometrien ansiosta. Kirjoitin alle kahdesta kokonaan lukemastani kirjasta pienen esittelyn lukemani perusteella ja kolmannesta maistijaiset ensimmäisten sivujen perusteella.
Emma Seppälä: Elä onnellisemmin
Tämän kirjan lukemista suosittelen jokaiselle, jos ei kerran vuodessa, niin joka toinen vuosi. Käytännönläheinen teos muistuttamaan elämän perushyvinvointiasioista. Minulle kirja ei tuonut varsinaisesti mitään uuttaa, mutta muistutti niistä tärkeistä jokapäiväisistä asioista, joilla voit vaikuttaa hyvinvointiisi ja jaksamiseesi. Kirjaan oli käytetty ihan hurja määrä viitteitä. Se ehkä hieman välillä vaikutti lukukokemukseeni, vaikkakin kirjan kerronta eteni todella sujuvasti ja sanoisin, että kirjoittajan ääni kuului.
Lucy Diamond: Uudenvuodenlupaus
Helppolukuinen ja niin koukuttava rakkaushömppä. Tässä kontekstissa hömppä-sana on positiivinen ja elämäniloinen ja tarkoittaa pelkkää hyvää. Olisin voinut ahmia tarinan yhdellä lukukerralla. Toki 400 sivua ei nyt ihan tunnissa, eikä kahdessakaan tule luettua. Hyvin kirjoitettu ja runsasta verbaliikkaa käytetty.
Liane Moriarty: Nine perfect strangers
Ensimmäisten kymmenien sivujen perusteella odotukset ovat korkealla. Mielenkiintoinen aloitus. Tämä kirja haastaa kyllä aika reippaasti. Käytetty englanti on moniuloitteista ja hetkittäin oma kielitaito on aikamoisella koetuksella.
Clive Cussler: Jäätikön uhka
Tämä vielä odottaa omaa vuoroaan. Kirjailija ei ole suurimpia lemppareitani, mutta ajattelin antaa tälle mahdollisuuden.
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Miten kävi maaliskuun hiihtotavoitteen?
Hyvinhän siinä kävi ja siitä kiitos kuuluu pääsiäiselle, joka oli tänä vuonna maaliskuussa. Täältä voit lukea tammikuun tulokseni ja täältä taas helmikuun. Suunnittelin, että voisinkohan siirtää muutaman maaliskuussa hiihtämistäni kilometreistä huhtikuulle. Maaliskuulle tuli nimittäin vähän liikaa kilometrejä ja huhtikuussa luonto-äiti taitaa pitää huolen, että hiihdot on etelässä hiihdetty.
Viime vuonna olen etelässä hiihtänyt viimeisen kerran 18.4. Nyt epäilen kyllä vahvasti, että edes ensi viikolla enää Oittaalla hiihdetään. Positiivisena daamina raahasin kuitenkin sukseni vielä mukanani etelään. Vielä en anna periksi, vaikkakin huomiseksi etelään luvatut vesisateet vetävät positiivisen mieleni hieman synkäksi.
Yllä olevat kuvat ovat eiliseltä hiihtoreissultani. Hiihdin ensiksi 16,5 kilometriä luistelutyylillä. Kävin vaihtamassa pertsat alle ja niillä sivakoin vielä nippa-nappa 15 kilometriä. En oikein ole päässyt kaveriksi tuon perinteisen hiihtotyylin kanssa. Sen tekniikka ei tunnu sopivan minulle ja totta puhuen uudet monotkin puristavat.
Ensimmäisen osuuden hiihtokaverinani oli Dr Rangan Chatterjee ja hänen podcastinsa "Feel Better, Live More". Tykkään hänen tyylistään käydä mielenkiintoisia terveyteen ja mieleen liittyviä asioita läpi kiihkoilematta. Pertsaan kaipaisin hieman vauhdikkaampaa menoa ja siitä piti huolen Spotifyn soittolistani.
maanantai 1. huhtikuuta 2024
En ole liikunnallinen
Juttelin jokin aika sitten ystäväni kanssa ihan kaikesta taivaan maan väliltä. Sellaista ihanaa arjen rupattelua. Välillä vaaleanpunaista pilvihöttöä ja välillä taas hieman synkemmät värit taivaan rannassa.
Hän totesi keskustelun pyörteissä "en ole ollenkaan liikunnallinen". Pääni päälle pompsahti sarjakuvamaisesti iso kysymysmerkki - anteeksi, mitä just kuulin? Ystäväni juoksee, kävelee ja käy salilla, joten minun mittakaavassani hän on erittäinkin liikunnallinen. Juttelimme asiasta ja hän ei tunnistanut liikunnallista puolta itsestään juttelumme jälkeenkään. Sen sijaan hän ihastui kovasti asian uudelleenmuotoilemaani versioon.
" Minulle hyvinvointini on tärkeä ja se koostuu liikunnasta, ravinnosta, unesta ja mielestä.
Tuosta hän tunnisti liikunnan tärkeyden elämässään. Jäin miettimään, että mitä itse kullekin merkitsee olla liikunnallinen. Toiselle se on juurikin edellä mainittu osa hyvinvointia. Minulle liikunta on perusosa minua - siinä kuin syöminen, juominen ja nukkuminen. Ilman sitä en voisi elää tai ainakaan minulla ei olisi hyvä olla. Myönnetään en ehkä itsekään sanottaisi olevani liikunnallinen. Mitä sitten on olla liikunnallinen? Kurkkasin synonyymikirjastosta ja sieltä löytyivät sporttinen ja urheilullinen. Minun ajatusmaailmassani nuo sanat ovat aika kovia ja kilpailuhenkisiä, sekä viitoittavat myös mieltäni ulkonäköseikkoihin. Itselleni liikunta on toki fyysistä, mutta myös hyvin paljon henkistä hyvinvointia lisäävää.
Kuvituskuvat ovat viimeisen kuukauden ajalta. On hiihdetty sekä vesisateessa ja pimeässä että puolipoutaisessa. Kuvaavat täydellisestä tätä ihanaa arkea - välillä paistaa ja välillä sataa.
lauantai 23. maaliskuuta 2024
Paluu ryhmäliikuntatunnille
Olin vuosikausia tai oikeammin vuosikymmeniä varsinainen jumppa-Pirkko. Osasin ulkoa ryhmäliikuntatuntilukkarit ja siellä vedetyt tunnit. Jane Fonda -tyyliin on ollut syvään uurrettu jumppapuku, trikoot, otsapanta ja säärystimet.
Vuosia sitten elämäämme astui korona ja se muutti aikamoisesti treenaamistani, kun ryhmäliikuntatunteja supistettiin ja sen myötä lopetin ne kokonaan. Itse asiassa ensimmäisen koronatartuntaepäilyni sain juurikin ryhmäliikuntatunnilta. Silloin se jäi vain epäilyksi, mutta olin karanteenissa 14 vuorokautta silloisten ohjeistusten mukaisesti. Korona tuli ja meni, mutta paluuni ryhmäliikuntatunneille jäi tekemättä. Punttisalin puolelle palasin, mutta jumppasalin kynnystä en ollut vielä ylittänyt.
Kunnes tällä viikolla olin mainoksen uhrin - täytyy myöntää - ja otin itselleni viikoksi ilmaisen ryhmäliikuntatreenikortin. Ajattelin käydä verestämässä muistiani tunneilla, jotka olisivat nykytreenistäni poikkeavia. Ensimmäiseksi suuntasin BodyBalanceen. Se oli täydellinen rauhallisine venyttävine liikkeineen, kuin myös voimaa kehittävine harjoitteineen. Ehkä aavistuksen liiankin rauhallinen, mutta sehän korjaantui ryhmäliikuntatunnin jälkeisellä lyhyellä salitreenillä. : ) Torstaina toisella tämän viikon ratsastustunnilla lonkkani kipeytyi todella paljon ja siihen hain palauttavaa treeniä perjantain Pilates-tunnilta. Ja arvatkaa mitä, se Pilates auttoi. Hengitykset menivät kylläkin ihan väärään tahtiin ja välillä olin hengittämättä, kun yritin ottaa kiinni oikeaa tahtia. Mutta ryhmäliikuntatunnin harjoitteet toimivat ja auttoivat tilanteessani. Nythän olen sitten etsimässä Pilates-ohjaajakoulutusta, enkä suinkaan ostamassa ryhmäliikuntatreenikorttia. Tämä ei tainnut ihan olla viikon tarkoitus, mutta ei tämä nyt ihan huonokaan paluu ollut. ; )
lauantai 16. maaliskuuta 2024
Ihana elämä & bloggaaminen tökkii
Mieli on niin jännä. Kovasti kaipaan blogin ja kirjoittamisen pariin, mutta sitten kun tänne hyppään, niin tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa tai ainakaan kokonaisen blogipostauksen verran. Pika-somemaailma on napannut minusta ihan liian ison vallan. Teksti pitäisi syntyä alta nanosekunnin ja olla tietenkin timanttinen sekä oivaltava. Nyt loppui tämä valitus tähän ja hyppään seuraavaan ihmettelyn aiheeseen. : )
Tuntuuko kenestäkään muusta, että aika kulkee jotenkin ihan hurjaa vauhtia? On maanantai ja sitten onkin jo yhtäkkiä perjantai. Mihin ne päivät siinä välissä vilahtavat? Mä tiedän - ihanaan elämään. Noin virka-aika menee mielenkiintoisissa töissä markkinoinnin, viestinnän ja johtamisen parissa. Pari sivuprojektiakin on meneillään. Sporttia teen joka sopivaan rakoon mahdollisimman monipuolisesti. Näillä mittarilukemilla palautumisesta on pidettävä huolta ja silloin kutsuu sohva sekä kudin. Utelias mieleni haluaa myös opiskella ja sitäkin tässä ohessa teen positiivisen psykologian parissa. Myös rakkaille haluan jakaa aikaani ja joku meillä kotonakin sotkee, joten siitäkin on pidettävä huolta. Rakastan tavallista kotiruokaa ja sekään ei ihan itsestään synny. Tähän pyöritykseen viikot vilahtavat ja ai niin - olenhan mukana vapaaehtoishommissakin.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2024
Olen kuin dieselmoottori
Aloitetaan parilla tarinalla elävästä elämästäni.
Lähdimme viikolla työpäivän jälkeen Mister Bigin a.k.a. siippani kanssa hiihtolenkille. Ladulle päästyämme ja suunnan otettuamme siipastani näkyi vaan takin vauhtiraita, kun hän kiihdytti vauhtiin ja läpi rivakasti sivakoimaan. Yritin huutaa perään, että tuun täältä omaa vauhtiani. Hän odotteli minua kääntöpisteessä ja siinä vaiheessa aloinkin jo päästä vauhtia ja pysyä hänen kannoillaan. Muutaman kierroksen jälkeen hän totesi yks-kantaan, että se oli siinä ja menen autolle sinua odottamaan. Minä olin vasta päässyt kunnolla vauhtiin ja olisin jaksanut hiihtää vielä vaikka kuinka kauan. Hiihdinkin vielä jonkun tovin. Alla olevat kuvituskuvat ovat itsenäisyyspäivän Ruka-keikaltamme. Tämän viikon hiihdoista ei tullut napsittua kuvia.
Toinen tarina tulee perjantaiaamulta salilta. PT-Marikan kanssa treenattiin yläkroppaa ja ihanan luottavaisin mielin hän antoi minulla aika tiukan setin painoja. Totesin parin toiston jälkeen, ettei tästä tule mitään. Vaihdettiin pienemmät painot ja niinhän ne liikeradat sujuivat nätisti ja painot nousivat. Seuraavalle toistolle painomäärää nostettiin ja avot - niinhän ne vaan nousivat muitta mutkitta. Arvaatte varmaan jo kolmannen toistokerran tarinan - otin jälleen isommat painot.
Oikeampi otsikointi taitaisi olla "Olen kuin entisvanha dieselmoottori". Nykyään kun dieselmoottorit taitavat käynnistyä melkein heti ilman pitkiä hehkutusaikoja. Lieneekö ikä vai geeniperimä vai olen viisastunut ja ymmärrän paremmin kroppaani, mutta joka tapauksessa tarvitsen kunnon lämmittelyn ennen treeniä. Tai ainakin rauhallisen aloituksen. Ja eihän siinä mitään huonoa ole - pääasia, että tunnistaa kroppansa ja tietää miten tulee toimia.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2024
Etätöissä tunturissa ja helmikuun hiihtokilometrit täynnä
Kerroin pari postausta sitten tämän talven hiihtotavoitteestani. Hiihdän joka kuukausi enemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Helmikuukin meni tavoitteeseen, kiitos etätyöviikkojen tunturissa. Sain myös hyvän alun maaliskuuhun, kun kävimme sisareni kanssa hiihtämässä pari reissua ennen paluuta etelään. Toivotaan, että etelässä saisin jonkun kymmenen kilometriä hiihdettyä, ettei pääsiäisenä tarvitse hiihtää yötä-päivää.
Työpäiväni ovat aikamoisia Teams-maratoneja, joissa on hyvät puolensa ja myös sitten ei niin kivat puolensa. Kaipaan kohtaamisia toimistolla, mutta taas toisaalta etätoimisto on helppo ottaa mukaansa ja vaihtaa paikkakuntaa. Erityisen kiitollinen olen viimeisestä kahdesta viikosta, jotka vietimme tunturissa päivät töitä tehden ja illat hiihtoladulla suihkien. Latu lähtee heti mökkimme nurkalta, joten illalla ehti tekemään vielä jotain muutakin, kun aikaa ei kulunut autolla hiihtopaikalle hurruutteluun.
Kahden viikon aikana aurinko näyttäytyi harvinaisen vähän - taisi olla vain pari kertaa. Kuvien harmaus ja sumu oli vallitseva näky. Silti nautin joka hetkestä. Sain sopivasti sekä energiaa että rauhaa. Nyt onkin sitten sopiva hetki vaihtaa maisemaa.
keskiviikko 21. helmikuuta 2024
Maanantai-ilta pyhitetty heppailulle
Niin monen mielestä maanantai on viikon nihkein päivä. Arvatkaapa mitä, minun mielestäni ei. Työpäivä voi valua ohitse vähän sumussa, mutta kun kello lyö puoli viisi, niin läppärini kansi sulkeutuu ja katse kirkastuu. Tallivaatteet niskaan ja auton keula kohti heppailtaa.
Viimeiset ainakin viisi vuotta on yllä kuvattu toimintamalli toistunut. Perhe ja ystävät tietävät, että minua on maanantaina turha houkutella mihinkään. Heppailut onkin täydellinen aloitus viikkoon. Siinä täytyy olla läsnä kaikilla aisteilla tai muuten heppa menee omia menojaan. Ei ole siis aikaa tai edes oikeastaan mahdollisuuttakaan miettiä esimerkiksi työpäivän kiemuroita.
Vuosien varrella olen ollut jo ostamassa hevosta ja myös lopettamassa koko homman ja kaikkea siltä väliltä. Ratsastus on vaikea laji. Siinä kanssasi on elävä eläin, jolla myös on hyvät ja huonot päivät. Tammikuussa alkaneeseen uuteen kauteen suunnistin rennoin mielin ja positiivisin ajatuksin. En stressaa kehitynkö vai en ja osaanko jokaista temppua ja koukeroa tehdä ihan täydellisesti. Tosi harvassa on tunnit, että sen jälkeen toteaisin sen olleen ihan kamala. Ratsastustunti on fyysinen treeni ja mehän jo tiedämme, mitä liikunta saa aikaan mielellemme - kaikkea hyvää. <3
Tällä hetkellä käyn kerta viikossa ratsastuskoulutunnilla. Vuosia minulla oli vuokrahevonen, jolloin heppailuja tuli viikkoon ainakin yksi ja useinmiten kaksi lisäkertaa. Koko ajan ratsastin myös ratsastuskoulutunnilla.
Kuvituskuvat ovat tämän vuoden alussa tallilta napattuja.
sunnuntai 18. helmikuuta 2024
Hiihtotavoitteeni tälle talvelle
Ihana on hiihtäjän hiihdellä. Sekin pitää paikkaansa, mutta kyllä on myös kiva seurata paljonko niitä hiihtokilometrejä kertyy.
Viime vuonna jossain vaiheessa havahduin, että hiihtokilometrejä alkoi kertymään enenevässä määrin per kuukausi. Eli tammikuussa hiihdin enemmän kuin joulukuussa ja sama trendi jatkui aina huhtikuulle asti. Huhtikuussa meinasi kyllä tehdä tiukkaa saada kasaan enemmän hiihtokilometrejä kuin maaliskuussa. Raahasin murtsikat etelään ja kiersin Espoossa Oittaan yhden kilometrin kiekkaa - muuta ei ollut enää jäljellä. YES, kilometrit tulivat kasaan. Ja tosiaankin riitti, että tuli vaan vaikka yksi kilometri enemmän kuin edellisessä kuussa.
Sitten koitti tämä talvi ja mietin, että mitähän sitä tänä vuonna keksisi. Saman tyyppisellä taktiikalla mennään, mutta nyt joka kuukausi tulee hiihtää enemmän kuin viime kaudella. Joulukuussa uuden vuoden aattona just ennen dinneriä sivakoin viimeiset kilometrit. Onneksi ei tarvittu kuin kuusi kilometriä. Jäi aika viime tippaan ne kilometrit. Tammikuu olikin sitten ihan oma tarinansa. Kuukauden alussa pohjoisessa oli niin kovat pakkaset, että hiihtojen sijaan kävin kävelylenkeillä. Pakkasrajani hiihtoon on -15 c. Etelässä kelit vaihtelivat vesisateesta karmeaan lumisateeseen ja sitten taas hurjaan pakkaseen. Oltiin kaukana ihanteellisesta tai edes kohtuullisesta hiihtokelistä. Mutta tavoitteesta oli pidettävä kiinni ja niimpä tammikuun kahtena viimeisenä päivänä hiihdin reippaat 35 kilometriä. Tavoite tuli täyteen.
Saas nähdä miten tämän helmikuun kanssa käy. Ihan tasaisesti eivät taaskaan kilometrit jakaudu. Nyt loppukuun aikana saan kuroa kiinni tavoitekilometrejäni. Toisaalta ei tämä niin vakavaa ole, vaikka joku kuukausi en pääsisikään tavoitteeseeni. Tiukkaa se voi tehdä tällaiselle tavoiteorioituneelle henkilölle, mutta olisi myös opiksi. Kerron teille sitten, kuinka kävi. : )
Kuvituskuvat ovat tältä talvelta. Ensimmäisessä kuvassa minulle kaksi rakasta asiaa - hiihto ja hevoset. Toisen kuvan tunnelmissa hiihdettiin tammikuun kilometrit täyteen.
sunnuntai 7. tammikuuta 2024
Pyhätunturi - veit osan pohjoisen sydämestäni
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin Pyhätunturilla päiväreissulla kymmeniä vuosia sitten. Seuraavalla kerralla veimme sinne työpaikan virkistysmatkalla amerikkalaisia kollegoitamme. Viime vuosina olen Pyhätunturista hakenut vaihtelua, kun ns. kotitunturi Ruka on alkanut tylsistyttämään. Taitaahan Pyhä olla Rukan pikkusisko vai olisiko sittenkin pikkuveli.
Ensiksi Pyhä houkutteli rinteillään. Ne ovat pitkähköjä ja rinneprofiilit vaihtelevia. Hurjimmat voivat kokeilla rajojaan off-pisteillä. Ne eivät ole minua varten. Kaltaisiani Telemark-laskijoita näkyy rinteissä runsaasti. Seuraavaksi Pyhän leppoisa tunnelma vetäisi mukaansa. Ilmassa leijui rento ja välitön tunnelma. Kukaan ei ollut toista tärkeämpi tai isompi. Tuntui kuin ihmiset olivat aidoimmillaan, ei pönötystä tai tärkeilyä. Tavoitteellista chillausta - sillä voisi tunnelmaa kuvata. Hiihtäjät haluavat kunnolla hiihtää, mutta pipo tai kypärä ei kiristä päätä.
Nyt kun rinteet ja tunnelma on käsitelty, siirrytään laduille. Ne ovat jääneet kaikista vähimmälle huomiolle Pyhä-vierailuissa. Ihan kokonaan niitä ei olla kuitenkaan unohdettu ja kilometrejä on tullut hiihdettyä, sekä Luostoa lähestytty. Aurinkoisena ja liukkaan luiston päivänä voisi E H K Ä edes-takainen matka Luostolle onnistua. Tai voisihan sitä ensiksi kokeilla pelkän yhden suunnan reippaat 30 kilometriä ja tulla taksilla takaisin. : ) Latuverkosto on Pyhällä varmaan ihan hyvällä tasolla. Itselleni se vaan sattuu olemaan vähiten merkityksellinen seikka Pyhällä, koska niitä latuja nyt löytyy suht helposti muualtakin. Aihkin menu on kylläkin maininnan arvoinen.
tiistai 2. tammikuuta 2024
En ehdi kävellä 10.000 askelta päivässä
Luin En ehdi kävellä 10.000 askelta päivässä -kommentin muutama päivä sitten eräästä artikkelista. Ensimmäinen reaktioni oli, että mitä ihmettä, kuinka kiireinen kysyinen henkilö on, jos ei ehdi tehdä tekoja oman hyvinvointinsa eteen. Seuraavaksi hämmennyin omaa mielenmaisemaani, koska toki jokainen saa arvottaa oman ajankäyttönsä juuri siten kuin haluaa. Ja vielä - eihän kaikkien tarvitse kävellä, toki voi liikkua muutenkin.
Selvittyäni kommentin aiheuttamasta tunnetilasta, kiinnostuin miksi kommentoija ei ehtisi kävelemään tai miksi hänen pitäisi kävellä 10.000 askelta päivässä. Kommentoijan perusteluna oli, ettei hänellä ollut aikaa kävellä tuntia päivässä. Sen ajanhan keskimäärin 10.000 askeleen steppailu vaatisi ja se olisi myös terveydelle hyväksi havaittu askelmäärä. Äkkiseltään tunti tuntuu pitkältä ajalta, mutta kuinka moni uskaltaa rehellisesti kurkata esimerkiksi päivän aikana somessa kuluttamansa ajan. Välillä en uskalla itsekään, kun se "mä vaan äkkiä kurkkaan" - hetki kestikin somessa 45 minuuttia. Jos tosiaan yhtäjaksoinen tunnin kävely on liian pitkä aika, niin sen voisi jakaa kahteen puolen tunnin kävelyyn. Esimerkiksi puoli tuntia aamulla ja toinen puoli tuntia illalla. Kommentoijaa eivät myös houkutelleet kaikki Suomen vuodenajat ulkona kävelyyn, vaan hänen olisi pitänyt kävellä kuntosalilla matolla, joka ei myöskään häntä napannut. Ymmärrettävä seikka tämäkin, mutta taitaa olla ihan tieteellisestikin testattu, mitä raitis ilma ja luonnossa liikkuminen saavat aikaiseksi hyvinvoinnille. Myös Suomessa on kaupoista saatavissa ihan kohtuulliseen hintaa loistavia ulkoiluvermeitä.
Miksi tämä sitten niin kovasti osui ja upposi? Olen itse juuri vuoden alusta päättänyt satsata liikuntaan ja ulkoiluun. Kuten lukuisat muutkin ihmiset - tiedetään. Minulla liikunta on kulkenut mukana vuodesta toiseen. Uskallan melkein väittää, että se on jo osa minua. Syksyn aikana asiaan meinasi tulla kuitenkin huolestuttava uusi ulottuvuus. Työpäivistäni muotoutui hurjia 7-9 Teams-palaverin maratoneja. Askelia päivän aikana ei kertynyt nimeksikään ja sen tunsin niin kropassani kuin pääkoppassani. Hetket ulkona kutistuivat aivan olemattomiksi.
Nyt pyrin saamaan jokaiseen päivääni hetken ulkona. Se voi olla muutakin kuin kävely, vaikka hiihto, pyöräily tai Telemark-lasku. Kävely on kuitenkin helpoin toteuttaa ja aika tehokasta liikuntaa, varsinkin, jos ottaa vielä sauvat kaveriksi.
Postauksen kuvituskuvat ovat eiliseltä ja tältä päivältä. Pakkanen paukkui ulkona pohjoisen kohteissamme -25 - -30 c välillä. Hyvin tarkeni kävellä.
maanantai 1. tammikuuta 2024
Yksin rinteessä
Välipäivinä meinasi ensiksi iskeä harmistus, kun Mister Bigin täytyikin jäädä tekemään töitä, eikä hän päässyt kanssani rinteeseen. Alkuharmistuksesta selvittyäni yksin rinteessäolo olikin ihan kivaa.
En muista milloin viimeksi olisin ollut ihan kokonaan yksin rinteessä. Yleensä seurana on ollut joko nuoret neidit tai Mister Big. Aluksi mietin, että mitenkähän menen hissiin. Etuilenko jonossa, jos huomaan jostakin hissilisestä puuttuvan yhden matkustajan. Tai mitä, jos olenkin menossa yksin neljän tai kuuden hengen tuolihissiin. Murheet olivat turhat, koska toteutin molempia tapoja. Etuilin ihan härkisti kuin myös körryyttelin ylös ihan omassa ylhäisyydessäni. Seuralaisia olisi toki saanut hisseihin tulla, mutta oli joku muukin tainnut joutua jäämään töihin, koska rinteissä oli suhteellisen vähän väkeä.
Laskin rinteitä omassa tahdissani. Välillä vähän tiheämpään tikaten, mutta suurimmaksi osaksi koko rinteen leveydeltä isoja mutkia tehden. Nautin, kun ei tarvinnut miettiä, että taas minua joudutaan odottamaan. Niin Mister Big kuin nuoret neiditkin viillättävät rinteet alas sellaisella vauhdilla, että minä olen tuskin ehtinyt tehdä ensimmäiset telemark-mutkani, kun he ovat jo hissijonossa. Minullehan se on kivaa, kun saan laskea suoraan jonoon ns. lämmitetylle paikalle, joka ei ole ihan siellä jonon hännillä. Toki kukaan heistä ei ole ikinä sanonut yhtään mitään huonoa, että minua joutuu odottamaan. Se on ollut ainoastaan oman pääkoppani luoma asia.
Välipäivien ja uuden vuoden Pyhätunturi oli jälleen ihana paikka nauttia talven riemuista. Pyhällä rinteitä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Rukalla, mutta rinteet ovat paljon pidempiä ja korkeuseroja sopivasti. Haastavampia rinteitä huollettujen alueiden ulkopuoleltakin löytyisi, mutta näissä asioissa olen tosi varovainen ja pysyn tyystin huolletuille rinteillä. Niissä on minulle ihan riittävästi haasteita. Sininen hetki oli täydellinen, vai mitä sanotte? Yllä olevaa kuvaa ei ole käsitelty millään tavoin.