Uusi vuosi, uudet ladut - osa 3

Tämän vuoden postaukset aloitin uudella postaussarjalla - uusi vuosi, uudet ladut. Ajattelin, että postausvuosi on loistava päättää samaan sarjaan. Vuoden aikana sain kokonaista kaksi sarjan postausta tehtyä ja kaksi aihetta sivuavaa. Seuraavassa linkit aiemmin julkaistuihin postauksiin: osa 1, osa 2, pertsaoppi ja täydellinen hiihtokausi. 

Tämän postauksen otsikko olisi voinut olla myös "Oulun taikatalvi". Nimitys on lainattu ystävältäni ja täydellinen nimitys onkin. Olen asunut Oulussa elämästäni enemmän aikaa kuin etelässä, mutta kertaakaan en ole Oulussa käynyt hiihtämässä murtsikkaa. Tai no, jos ei lasketa jotain koulun hiihtoja. Tämän joulun aikaan siihen tuli muutos. 

Etelässä pakatessani pohjoisen reissuamme varten pakkasin murtsikkakamppeet erilleen, helposti autosta mukaan otettaviksi. Sain paikallisoppaaksi sisareni, joka satojen, jos ei tuhansien kilometrien tuntemukselle, tiesi kertoa, mistä löytyisi lunta sopivalla etäisyydellä Oulun keskustasta. Suuntasimme Iinatin hiihtoladulle. Ja voi mikä talvinen kauneus meitä siellä odottikaan. Puut notkuivat lumen painosta. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja muita hiihtäjiä ei ollut juurikaan - tai ainakaan ruuhkaksi asti. 

Latu oli suht helppo, oltiinhan Oulun aakeella-laakeella alueella. Siellä ei mäkiä juurikaan ole, mutta se juuri olikin kivaa vaihtelua. Jopa Espoossa kotiladuilta löytyy mäkiä, puhumattakaan Rukan tai Pyhän laduista.  

Hiihtokausi korkattu

Saimme etelässäkin nauttia lumesta ja pakkasesta marraskuun puolella ja se mahdollisti, että lumitykit olivat täydessä työn touhussa useissa etela-Suomenkin kohteissa. Tiedän, kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani edellä mainittujen asioiden nauttimisesta. Koen kuitenkin valkoisen maan olevan mukavampi marras-joulukuussa kuin mustan ja olemmehan aika pohjoisilla leveyspiireillä, jossa on neljä vuodenaikaa. Varastossa olevat sukset huutelivat kovasti ladulle pääsyä, mutta muut sovitut tapaamiset ja työt pitivät vielä marraskuussa poissa etelän laduilta. Päätöstä taisi kyllä helpottaa tieto Rukan laduille pääsystä heti joulukuun alussa. 

Voi onni ja autuus ajattelin, kun sain sukset jalkaani. Yritin liuttaa suksea eteenpäin, mutta eihän se mihinkään liukunut. Mietin, että näinkö nopeaan olin unohtanut hiihtotekniikan. Toisella liutuskerralla suksi inahti vähän eteenpäin. Sinnikkäästi jatkettiin matkaa joka toisella potkulla melkein kellahtaen nenälleen ja joka toisella potkulla saaden edes vähän edistystä matkaan. Pakkaslumi ja huonosti huolletut ladut antoivat oman vivahteensa kauden ensimmäiseen hiihtoon. Mutta jee, matkaa tuli kuitenkin enemmän kuin viime kauden aloituksessa ja taidettiin kaikesta nihkeydestä huolimatta mennä vähän lujempaakin. 

Päätimme ottaa kaikki keinot käyttöön ja sukset kävivät huollossa. Seuraavalla kerralla ne luistivatkin jo aika paljon paremmin. Pakkasherra oli päättänyt tehdä hiihtokauden aloituksestamme aika rapsakan mittarilukemien huidellessa - 12 - 13 asteessa. Yllättävän hyvin hiihto kuitenkin kulki tuossakin kelissä ja onhan pohjoisen luonto aivan super kaunis. 

Myös niin kiitollinen, että lonkkani kestää hiihtämisen. Ekan hiihdon aikana tuntui kyllä melkein joka potkulla ja illalla liikkuminen oli kaukana vetreästä. Mutta uskon, että venyttelyt, sauna ja kunnon yöunet auttoivat palautumisessa ja seuraava kerta menikin jo melkein ilman mitään kiputuntemuksia. 

Kiitollinen ja iloinen! <3

Tunnelmallinen Tertin kartano, vol 2

Melkeinpä päivälleen vuosi sitten olimme myös matkalla pohjoiseen lumilomalle. Olemme 10 tunnin ajomatkan vuosien varrella suhanneet lukemattomia kertoja, joten se menee jo aikamoisella rutiinilla. Viime vuonna kuten tänäkin vuonna lähdimme matkaan vasta työpäivän jälkeen, jolloin 10 tunnin ajomatka ei ihan hirvittävästi kuitenkaan houkutellut. Vuosi sitten yövyimme Tertin kartanossa ja sen täydellisen kokemuksen perusteella päätimme toteuttaa saman tänäkin vuonna. 

Tertin kartano on sopivan ajomatkan päässä Helsingistä - ei jäätäisi ihan kotinurkille yöksi, mutta ei menisi myös kovin myöhäänkään. Tänä vuonna olimme varanneet illallisen Tertin kartanon ravintolasta. Ravintola sijaitsee kartanorakennuksesssa, josta kuvat yllä. 

Voi että, millaiseen joulutunnelmaan pääsimme osalliseksi. Ravintola oli täynnä joulua juhlivia porukoita - naiset pikkujoulukoltuissaan ja miehet paremmat paidat päällä. Joulubuffetpöytä notkui yli 50 eri sorttista herkkua. Oli paikallisia erikoisuuksia, mutta myös perinteisiä jouluherkkuja. Tunnelma Tertissä antoi täydellisen alun ei ainoastaan lomaan, mutta myös jouluun. 

Tällä kerralla jo tiesin, että huoneissa odotin eniten pellavalakanoita. Niiden syleilyyn olikin ihana kellahtaa aikamoisen työsyksyn uuvuttamana. Tertissä palvelu on kertakaikkisen ihanaa. Ei mitään päälleliimattua, täydellisesti asiakkaan huomioivaa, aidolla ihmisläheisellä otteella. Edellisellä kerralla ostimme hauskan viinikarahdin, johon voit laittaa tunnelmaan tai hetkeen sopivan koristeen keskellä olevaan koloon. Karahvi on kotona odottanut keittiökaappimme ylähyllyllä sopivaa käyttöönottohetkeä. Tertissä viinikarahvi oli aamupalapöydässä mainiossa käytössä. Siitä sai kaaduttua mysliä. Taidan ottaa saman käyttöön kotonakin. Mister Big ei ollut kylläkään ihan hirvittävän ilahtunut tästä ajatuksesta. Taidan kuitenkin ainakin testata sitä. 

Talvi-Birkenstockit

Kesällä ihastelin super stylen Lattemamma-Sofian Birkenstockeja. Jotenkin en ollut niihin aiemmin lämmennyt. Tai jos niitä ajattelin, niin mieleeni tuli terveydenhuollon ammattilainen työssään. Älyttömän tärkeää työtä tekevät eli siinä ei mitään, mutta omat mielikuvani eivät popoja omiin jalkoihini mieltänyt. Sofialla näin kengät useampaan otteeseen ja eri asujen kanssa. 

Eipä aikaakaan kun löysin itseni klikkailemassa ostoskoriin uusia kesäsandaaleja. Tai niinhän minä luulin. Verkkokauppasurffailuni lopputuloksena minulla oli sekä kesä- että talviversiot. 

Aikamoisen riskin otin, koska en ollut ikinä aikaisemmin näitä popoja edes kokeillut tai saatikka pidempään käyttänyt. Koko meni kerralla nappiin. Käytän yleensä kokoa 38 ja sen näistäkin tilasin. Kesäversiot odottavat ylähyllyllä ensi kesää, mutta nämä talviversiot ovat olleet jokapäiväisessä käytössä. Karvaversiot ovat super mukavat jalassa ja ovathan ne nyt niin söpön väriset, ettei mitään rajaa. 

Suloista joulun odotusta! <3

Paras päivän aloitus - pulahdus kylmään veteen

Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että olen jo edellisiltana miettinyt aamun aikatauluni siten, että ehdin käydä pulahtamassa ennen aamun muita toimia. 

Näin keskitalvella aamupulahdus on harvemmin mahdollista arkiaamuina kahdestakin eri syystä. Ensiksikin en tykkää käydä uimassa pimeällä. Uintirannassa ei ole valaistusta, joten joko odottelen auringonnousua ja luonnonvaloa tai otan mukaan lyhdyn. Näistä kahdesta suosikkivalintani on luonnonvalo. Jos arkena jään odottamaan päivänvaloa, niin siinä taitaa pari työpalaveria ehtiä sujahtaa ohi. Ja siinähän se toinen syy tulikin - arkena työaamuni alkavat sen verran aikaisin, etten ehdi pulahdustani tekemään luonnonvalossa ennen niitä. 

Nautin kuitenkin joka ikisestä kerrasta, kun ehdin aamupulahdukseni tekemään. Viikossa se tarkoittaa näin pimeimpään aikaan yleensä 2-4 kertaa. Tallennan sieluni sopukoihin ne hyvän olon endorfiinit ja mielen rauhan, jonka pulahduksesta saan. Annostelen sieluni sopukoista hyvää oloa niihin päiviin, jolloin pulahdus jää välistä. 

Ihmiskroppa ja -mieli ovat todella mielenkiintoisia. Kylmäuinti on ollut jo useamman vuoden arjessani ja yksi hyvänolon kulmakivistäni. Voisinkin sanoa, että siitä on tullut tapa. Kun jostakin asiasta tulee tapa, niin mieleni ja myös fysiikkani alkavat kaipaamaan sitä, jos poikkean tavasta. Siksi pyrinkin näinä pimeinä kuukausina ainakin kerran viikossa arkiaamuni aikatauluttamaan siten, että pystyn käymään pulahtamassa ennen työpäivän alkua. 

Rakas treenipäiväkirja ...

Täällä ollaan taas - edellisestä kerrastahan ei olekaan kuin muutama vuosi - niin siis treenipäiväkirjasta ; ) Kovasti olen sinua kaivannut ja toivottavasti sinäkin olet kaivannut minua. Treenit ovat sujuneet tällä viikolla kertakaikkisen mallikkaasti. Ensi viikolla ei tällä samalla mallilla sitten jatketakaan, kun tulee työmatkaa ja muita menoja. Sellaista se elämä on.

MAANANTAI: Perinteinen ratsastuskoulutunti. Olen jo vuosikausia aloittanut viikkoni ratsastustunnilla. Vähän meinasi pupu mennä pöksyyn, kun ope kertoi meidän menevän puomeja. Ovathat ne sentään sellaiset 10 - 15 cm maanpinnan yläpuolella. Meillä hurmuri-Hildan kanssa meni superhyvin. Lopputunnista kävi  ikävästi kanssaratsastajalle. Vihon viimeisellä laukkaympyrällä heppa kompastui puomiin ja kaatui ratsastajan lentäessä selästä. Onneksi kummallekaan heistä ei käynyt mitenkään. 

TIISTAI: Tapasin Personal Trainerini salilla. Kuntosalilla olen niin epämukavuusalueellani, mutta on supertärkeää pitää lihaskuntoa yllä. Salin jälkeen vielä siivosin yläkertamme. Eikö sekin voida vähän niinkuin laskea treeniksi?

KESKIVIIKKO: Lepo- ja palautuspäivä. Vai laskettaisiinko treeniksi aamun pulahdus mereen? Vesi alkaa olla jo aika vilpoista. Mielestäni illan kävelyt tavaratalossa, on myös pikkutreeniin verrattavissa. 

TORSTAI: Toinen ratsastustunti tällä viikolla. Olin rästimässä aiemmalta viikolta väliin jäänyttä tuntia. Heppani oli ennen tuntia nihkeyden perikuva Onko pakko -ilmeellään, mutta itse tunti meillä meni täydellisesti. Sulkutaivutukset melkein tyyliin Grand Prix -ratsukko. ; )

PERJANTAI: Paras aamun aloitus on treeni. Tällä kertaa treenasimme PT-Marikan kanssa meillä kotona ulkona. Näiden PT-treenien tärkein tarkoitus on lihaskunnon kasvattaminen mottoni ollessa "Vahvana kaiken ikää".

LAUANTAI: Lepo- ja palautuspäivä. Ihan yhtä tärkeä kuin itse treenipäiväkin tai jopa melkein tärkeämpi.

SUNNUNTAI: Uhmasimme syysmyrskyä ja hyppäsimme pyörien selkään. 25 kilometriä vispasimme mieheni miettiessä, että kaatuukohan joku puista päällemme ja minä miettien nälän kurniessa mahassa, että mitä syömme treenin jälkeen. Tein pyöräilyn jälkeen vielä setin lihaskuntoa - vatsat, pakarat ja yläkroppaa.

ENERGISTÄ VIIKKOA! 

  

Niin valloittava Pieni merenneito

En edes muista milloin viimeksi olen ollut teatterissa, saatikka että muistaisin mitä olin katsomassa. Eilen illalla asiaan tuli muutos, kun olimme Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Disneyn Pieni merenneito -musikaalia. Kuukausi sitten sain päähäni, että tänä syksynä aika ei saa vaan hujahtaa ohitse ja mitään kiinnekohtia ei jää. Ensimmäiseksi varasin tosiaan teatterin. Se ei ollutkaan ihan mikään läpihuutojuttu, koska elokuussa uusinta ensi-iltansa saanut huippumusikaali onkin tosi suosittu. 

Musikaalia oltiin katsomassa tosi laajalla ikäskaalalla. Oli niin harmaahapsisia senioreita kuin nuorempaa alakouluikäluokkaa ja kaikkia siihen väliin. Pieni merenneito sopii aivan loistavasti kaiken ikäisille. Lavastukset olivat kertakaikkisen upeat. Havahduin oikein itsekin kuinka lumouduin niistä ja välillä tunsin jopa melkein olevani stagella näytelmän tempaistessa mukaansa. Hahmojen puvustukset olivat loistavat. Mietin, että miten ikinä kukaan on keksinytkään, miten merenneidot ja muut vedenalaiset ystävät saatiin elehtimään niin aidon oloisesti.

Jos en ollut ollut teatterissa ikuisuuteen, niin myös korkkareiden käytöstä on hetki. Nykyinen työni on pääasiassa etätyötä, joten kotona ei tule korkkareita vetäistyä jalkaan. Nyt illan kunniaksi halusin myös fiilistellä korkeampaa kantaa ja kun suuremmaksi osaksi kuitenkin istuisimme, niin ei ollut huolta korkkareille jaksamisesta. Olipas kuulkaa kiva välillä olla ihmisten ilmoilla kuten ns. entiseen aikaan ennen koronaa. 

Lisää omenaherkkuja

Tämän syksyn valtavaa omenasatoa tainnuttaaksemme olemme koko suvun voimin googlanneet sanoilla "omenaresepti", "omenaohje", "mitä tehdä omenoista?" ja mitä kaikkea muita hakusanoja olemmekaan keksineet. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo, mitä kaikkea olemme tähän mennessä omenoista tehneet. Niitä on kuitenkin vielä valtava määrä jäljellä, joten tässä otos leivonnaista, joihin olemme omenoita saaneet upotettua. 

Vanhemman nuoren neidin kanssa värkkäsimme Kinuskikissan ohjeella voitaikina-omenaruusuja. Niistä tuli tosi kauniita. Itse ehkä lisäisin hieman enemmän vaniljasokeria, mitä nyt näihin ensimmäisiin luomuksiimme laitoimme. Vanhempi nuori neiti ideoi, että ruusukkeisiin voisi laittaa väliin vaniljakreemiä. Jäimme  miettimään, että mitenkähän sitten on kypsymisen laita. Taidamme kuitenkin antaa idealle mahdollisuuden ja sittenpähän tiedämme. 

Perinteinen Boston-kakku tuli myös tehty. Ei maailman nätein, mutta niin makoisa. Äitini kertoman mukaan väliin oli tullut vähintäänkin riittävästi omenahilloa, mutta siltikin tuntui, että sitä olisi saanut olla enemmän. 

Omenapannukakku on perinteinen pannukakku, johon on päälle lisätty omenaviipaleita. Itse edustan yksinkertainen on kaunista -ajatusmaailmaa, joten tässäkin tapauksessa syön erittäin mielelläni pannukakkua ja omenoita, mutta molemmat erikseen, eikä yhdessä. 

Omenavarkaissa

- Äiti, olin tänään omenavarkaissa, nuorempi nuori neiti kertoi viikolla. Hän oli ollut vierailemassa ystävänsä luona ja huomannut pihalla omenoita notkuvan puun. Omenat olivat kuulemma valtavan kokoisia - puolikas riitti puuroannoksen kaveriksi. Olin tosi tyytyväinen nuoremman nuoren neidin teosta. Terveellistä syötävää pois pilaantumasta, vaikkakin Huono äiti -syndrooma meinasi kuiskutella korvaani, etten saisi moiseen kannustaa.  

Tänä vuonna ei ole itse tarvinnut lähteä omenavarkaisiin, kun omat puut notkuvat kypsyvien omenien painosta. Viime vuonna tilanne oli aivan toisenlainen. Puut tuottivat vain muutaman hassun pienen omenalta näyttävän, mutta ei yhtään maistuvan, vihreän hedelmän. 

Omenoista on tehtyä hilloa kolmella eri menetelmällä. Niistä on myös leivottu piirakoita ja tehty omena-kaurapaistosta. Niitä on kuivattu ja mehustettu talven varalle. Myös syöty sellainen määrä, että lääkärin pitäisi pysyä tosiiii kaukana. Kovin mielellään vastaanotetaan vinkkejä, mitä muuta vielä voisi omenoista tehdä? 

Omenamestari a.k.a äitini kerää kaikki maahan pudonneetkin omenat. Hän puhuu pudokkaista. Ymmärrän toki, ettei niitä kannata maahan jättää ja huokuttelemaan paikalle hiiriä, rottia tai muita ei-toivottuja vieraita. Yleensä alkukesästä hän laskee, kuinka monta omenaa puihin on tulossa. Tänä vuonna on tainnut laskut mennä sekaisin tai ne eivät ole pysyneet mukana tässä hurjassa omenamäärässä. 

Juoksut on juostu

Henkireikäni, ajatusteni tuulettaja, voiman antaja - kaikessa yksinkertaisuudessaan osa minua, eikä pelkkä harrastus - sitä juoksu minulle on ollut.  

Olen elämäni aikana juossut 11 maratonia ja muutamia puoliskoja, Ensimmäinen maratonini oli nopein,kun en vielä tiennyt mitä tuleman pitää. : ) Ajat eivät ole olleet huippuja, mutta joka kertaa voittajana maaliin.

Juoksu on ollut enemmän kuin pelkkä harrastus, se on ollut osa minua ja yhtä tarpeellinen kuin syöminen, juominen ja nukkuminen. Sitä oli myös helppo tehdä, koska ei sidottu aikaan tai paikkaan. 

Kolme vuotta sitten kuulin sanat "juoksut on juostu", kun lonkassani todettiin nivelrikko, Sanat ottivat koville ja itkuhan siinä tuli. Olen kiitollinen, että olen nuo maratonit juossut. Nyt niitä ei enää juostaisi. Edellä mainitut sanat sanonut työpaikkalääkäri yritti lohduttaa minua, että ole kiitollinen, ettei ollut syöpä. Totta kai olen siitä äärettömän kiitollinen ja ikionnellinen, mutta samalla menetin osan minusta. Henkilö, jolla ei ole ollut vastaavaa tilannetta ei osaa kuvitella, miltä minusta tuntui. 

Pieniä lenkkejä olen viime aikoina juossut ja jokaisesta niistä super-onnellinen. Pohjoisen Metsäbulevardi on siihen puuhaan täydellinen. Pohja on hiekkatie, jolloin iskutus ei ole niin kova. Juoksu urheilulajina on yksi kovimmista nivelille ja luustolle, juurikin sen iskutuksen takia. Näin ollen en enää juokse ollenkaan asfaltilla. 

Niin onnellinen, että maratonit juoksin silloin kun niin halusin, enkä jäänyt odottamaan sopivampaa aikaa. Toki elämä oli tosi intensiivistä, mutta niin on nytkin ja jos jotain olen oppinut, niin ei kannata jäädä jossittelemaan tai elämään sitku tai mutku elämää. 

Nainen autokaupassa

Nainen ja autokauppa tuntuu olevan vielä näin 2020-luvullakin ihmeellinen yhtälö. Jätin oman autoni merkkihuoltoon ja sain koeajoon päiväksi myymälän puolelta auton. Huolto hoitui todella mallikkaasti, eli siellä nainenkin on ihan oikea asiakas. 

Mutta mutta, ennen kuin hyppäsin oman armaan ratsuni rattiin, niin kiertelin automyymälän puolella potkimassa renkaita. En ehkä osannut sitä hommaa niin taidokkaasti kuin miehet, koska yksikään paikalla olleista neljästä miesautomyyjästä ei osoittanut minuun minkäänlaista kiinnostusta. Olikohan tietokoneen ruudulle ilmestynyt juuri uusi automalli tai maksettavat bonukset, jotain mielenkiintoista siellä täytyi olla, koska ruutua tuijotettiin niin intensiivisesti.

En haluaisi uskoa, että yhä tänä päivänä on paikkoja, joissa nainen ei ole oikea asiakas. Valitettavasti näin vielä vaikuttaa olevan. Julkaisin myös Linkedinnissä tästä postauksen ja se sai kymmeniä kommentteja vastaavista tilanteista. Niissä kylläkin myös miehet ja rönttävaatteisiin pukeutuneet henkilöt eivät olleet saaneet palvelua. Esitettiin myös vaihtoehdoksi nettikauppaa. Ainakin minulle auton osto on yksi suurimpia elämäni aikana tekemiäni ostoksia ja haluaisin nähdä livenä ostokseni ennen ostopäätöksen tekemistä 

Kuvat liittyvät vahvasti aiheeseen. Tuossa vaiheessa vielä luulin, että tässähän aletaan hieromaan autokauppoja. Autokuumetta on nimittäin lievästi sanottuna havaittavissa. 

Kiitos, kun "kuuntelit" valitukseni. Mutta jos näistä asioista ei puhuta, niin mikä ei muutu. Sanan "hyvä asiakaskokemus" toivoisin kuuluvan myös autokauppojen sanavarastoon. 

Vielä on kesää jäljellä

Tämä kesä on vähintäänkin ollut erikoinen kelien suhteen. Tuntuu, että joka päivä on jonkun sadekuuron ropsauttanut. Kovin montaa kokonaan aurinkoista päivää ei ole ollut. Viime lauantai teki poikkeuksen - tai tarkemmin kun mietin, niin aamulla taisi kuuron verran tulla vettä. Se kuuluu jo niin kuvioon, etten sitä juurikaan noteerannut. 

Mutta olipahan kertakaikkisen kaunis kesäinen päivä. Aiemmin viikolla valmistauduin kesävaatteiden säilömiseen varaston perukoille, mutta onneksi en sitä tehnyt. Liehuvat helmat ja sandaalit tulivat vielä tarpeeseen. Kuvan liehuvat helmat ovat heräteostos tältä kesältä vailla vertaansa. En muista milloin viimeksi olisin niin nopeaan napannut rekistä hameen, maksanut sen kassalla ja ollut ulos kaupasta. Tuntui muuten jotenkin kivalta tehdä ostoksia ihan oikeassa liikkeessä, eikä nettikaupassa. 

Vaikka "Vielä on kesää jäljellä" -sanonta ja laulun sanat ovat kliseissävytteiset, niin näin elokuun lopulla niissä on jo vinha perä. Syyskuuta kolkutellessamme kesäpäivät eivät ole enää itsestään selvyys. Jospa niitä vielä jokunen tulisi. 

Korkkareissa vai tennareissa?

Viime viikolla kilahti perheen WA-ryhmäämme viesti "Mennäänkö viikonloppuna brunssille?" Kesken Teams-rumbaisen työpäiväni ensimmäinen ajatus oli, etten halua aikatauluttaa viikonloppuanikin. Toisaalta lähtöpäätöstäni ei voinut odottaa sunnuntaiaamuunkaan, koska ainakaan pääkaupunkiseudulla et kävele brunssiravintolaan sisään, vaan pöytä täytyy olla varattuna. Nuoret neidit olivat ihanan sinnikkäitä ja vaativat päätöstäni. Melkein se meinasi jäädä viime tippaan, mutta saimme kuin saimmekin kivaan Albinaan pöydän varattua. En ollut siellä aikaisemmin käynytkään. Oikein kiva kokemus! 

Brunssille valikoitui päälle sitä minulle tyyppillistä klassista linjaa. Olen koko kesän haaveillut pitkästä farkkuhameesta. Sellainen löytyi vasta syksyversiona - mustana ja pääsi viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa päälle.  Tennareiden ja korkkareiden välillä arvoin muutamankin tovin. Korkkarit jalassa lähdin kotoa. Eteisestä nappasin kuitenkin tennarit mukaan. 

Korkkarit alkoivat painaa autossa jo menomatkalla, joten mukavuus voitti ja ähelsin kenkien vaihdon liikkuvassa autossa. Ihan paras päätös! Tennarit jalassa oli kiva ja helppo liikkua. Tennarit ovat muuten tosi monta vuotta vanhat. Onneksi en ole niistä luopunut, koska Conversethan ovat taas muodissa. 

Kummat sinä olisi laittanut jalkaasi?

Tasapaino

Elokuu on vasta puolessa välissä ja täysi höyry jo päällä, mutta ai että mä tykkään. Töissä nippa-nappa muistan, että olin kesälomalla. Treenit ovat säännöllistyneet ja organisoituneet viikon eri päiville. Kotona pukkaisi vähän isompaa ja pienempää remppaa. Myös opiskelut siivittävät vapaa-aikaa.     

Tasapaino on kuitenkin kaiken perusta. <3 Elämässä jaksaa, kun on asiat tasapainossa. Rakastan tuttua ja turvallista, hieman tylsääkin arkea. Mutta kaipaan ja tarvitsen elämääni myös ääripäitä. Uutta ja vanhaa. Vauhtia ja rauhaa. Ääntä ja hiljaisuutta. Menoa ja kotona olemista. 

Viikolla vetäisin kesämekon päälleni ja muhkeat karvatossut jalkaan. Siinäkin ääripäät. Myönnetään karvatossut olivat vähän too much viime viikkoisessa kesäisessä kelissä, vaikka meillä on kivilattia.  Jätetään ne vielä toistaiseksi odottamaan kylmempiä kelejä. 

Herkullinen ja helppo hillapiirakka

Jos pitäisi valita, olenko leipoja vai ruuanlaittaja, niin vastaustani ei tarvitse kauaa miettiä - ehdottomasti leipoja. Toki laitan myös ruokaa, mutta silloin mennään siitä missä aita on matalin. Kokkaan tavallista peruskotiruokaa. Pidän yksinkertaisista ohjeista, joissa ei hifistellä. Meiltä kyllä kotoa löytyy herrashenkilö, joka jaksaa yli 12 tuntia päivystää grillin äärellä täydellisen brisketin valmistumista. Myönnetään - minäkin syön sitä kovin mielelläni, mutta hermoni ei ole tuollaiseen hifistelyyn viritetty. 

Myös leipomisessa tykkään erityisesti helpoista ja nopeista ohjeista, vaikkakin siinä puuhassa kärsivällisyyttäni voidaan venyttää. Kinuskikissan hillapiirakka tai niin kuin hän sen kirjoittaa "lakkapiirakka", on kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen kesämarjapiirakka. Ohje on helppo. Mascarpone täytteenä tuo täytelään suussa sulavan vivahteen kirpeähkön hillan kaveriksi. Piirakka on näyttävä. Mitä muuta  voisit enää toivoa? Et mitään. 

Äitini haaveilee tästä marjapiirakasta mustikoilla. Vielä emme ole sitä testanneet ja itse en sille oikein lämpenekään. Minusta mascarpone kaipaa kaverikseen kirpeähkön hillan, mutta makuasioista ei kannata kiistellä. Kukin nauttikoon omista makuyhdistelmistään. 

Suon kuningatar

Viimeistään heinäkuun puolessa välissä katseeni alkaa kääntymään pohjoisen suuntaan. Kesän kohokohtani hetki alkaa olla käsillä. Tiedustelen melkeinpä päivittäin vanhemmiltani joko pohjoisen keltainen kulta alkaa olemaan poimimiskypsää. Yleensä isäni käy mönkijällään kartoitusreitin ja tietää kertoa meille mihin ensimmäisenä suuntaamme. Olen yrittänyt muutamaan kertaan hänelle vinkata, että voisiko jättää suon reunalle kyltin "Varattu". 

Tänä vuonna hillan kypsymisaikataulu on hieman jäljessä ja ehdimme viettää reilun viikon kesäloman etelä-Suomessa ennen pohjoiseen siirtymistä. Hillalla on myös muita nimiä, kuten rakkaalla lapsella kuuluukin olla. Se tunnetaan myös lakka ja suomuurain nimillä. Osa ei kovin perusta hillasta siinä olevien kivien takia. Minulle tämä marja on mitä suurinta super foodia ja samalla herkkua. Syön sitä jogurtin ja rahkan kera, teen siitä piirakkaa ja hillahyydykettä, mutta ehdoton lempparini on perinteinen kermakakku, jossa on välissä hillahilloa ja päällä kokonaisia hilloja. Se kuuluu perheessämme juhlapöydän herkkuihin. Nuoremman neidin ylioppilasjuhlissa yksi vieraista kysyi, että mistä etelä-Suomesta saa näin hurjan hyvää hilla-kermakakkua. Iloisena kerroin itse tehneeni itse ja vielä itse poimituista marjoista. 

Hillareissujamme on kahta eri tyyliä - helppo ja extreme. Kuvien reissu edustaa helppoa versiota. Siinä ajamme autolla melkein hillasuon reunaan ja kävelemme suolle valmista polkua pitkin maksimissaan muutaman sadan metrin verran. Toki suolla kävelemme sitten pidempiä pätkiä, mutta itse suolle pääseminen on helppo homma. Extreme-hillareissu onkin sitten ihan erilainen keikka. Ennen kuin saavumme itse kohteeseen eli hillasuolle, olemme yleensä kävelleet useita kilometrejä välillä kainaloihin asti ylettyvässä heinikossa, välillä hakkuualueen pohjaa, joka on täynnä risuja ja kantoja ja välillä näkyvyys on nippanappa kumisaappaan kärkiin raivatessamme tietä kasvavan metsän läpi. Siltikään en jättäisi mistään hinnasta väliin näitä keikkoja. Siellä mieli lepää, energiat palautuvat ja yleensä saadaan jotain kotiinkin vietävää. 

Mitäs mieltä olette - viittaako postauksen nimi keltaiseen suon marjaan vai kuvissa esiintyvään marjojen poimijaan? : )

Sini-valkoinen kunniatehtävä

Tasan 20-vuotta sitten vuonna 2003 olin ensimmäistä kertaa vapaaehtois-työntekijänä jääkiekon MM-kisoissa. En olisi ikinä uskonut, millainen matka siitä alkoi. 💙 Ne kymmenet tai ehkä jopa sadat huipputyypit, joihin olen saanut tutustua ja joidenkin kanssa matka on jatkunut vuosia kisojen jälkeenkin. Lukemattomat urheilijat, valmentajat, taustavaikuttajat, katsojat, artistit ja ketä kaikkia olenkaan saanut haastatella vuosien varrella. 

Olen nipistellyt itseäni, että näenkö unta vai onko tämä totta, kun toisella puolella haastattelee Maikkari ja toisella YLE ja minä siinä välissä ihan yhtä pätevänä toteuttamassa sini-valkoista kunniatehtävääni - vapaaehtoinen / volunteer. 🇫🇮 

Sydän täynnä sini-valkoista kiitollisuutta näistä 20-vuodesta ja uskaltaisinkohan toivoa vielä samaa seuraavat 20-vuotta. 😅

Olen vuosien varrella kirjoittanut vaparihommista ainakin pariin kertaa. Voit lukea lätkälookistani, ihan vapaaehtoisesti -tarinaani ja uudesta helmestä elämäni helminauhaan.

Perinteinen Mulberry-alehaaveilu

Tutkailin, että mitä kaikkea olen vuosien varrella postaillut. Yksi vakiopostausaiheeni on ollut Mulberryn alehimotukset. Aina puolen vuoden välein olen Britti-laukkuja haaveillut. No joo, onhan tässä vuosien varrella intressit muuttuneet, mutta tiiättekö mitä - yhä edelleen niitä Mulbereita tutkailen sillä silmällä. Ensimmäiset ostamani Mulberryn laukut ovat 30 vuoden takaa - yhä käytössä ja hyvässä kunnossa. Klassinen tyyli on ja säilyy. 

Tämän kaunokaisen vihreä väri houkutteli, mutta ovatkohan nämä pulleat laukut vain hetken huuma? 

Beigen ja hopean yhdistelmä - tästä en ole ihan varma. Jokin houkuttaa, olisikohan se vaan se alehinta? 

Voihan Lily - tämä mallin voisin ottaa kaiken värisenä ja kokoisena. 

Käsilaukkuja tarvitaan aina. Punaista minulta ei vielä löydykään, eikä beige-hopeayhdistelmää. Onneksi kuitenkin ne kaikista kiinnostavimmat haaveiluni kohteet on jo myyty. 

Kaikki kuvat on lainattu Mulberryn sivuilta. 

Katson maalaismaisemaa ...

 ... ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vaan saa aina asustaa, lauletaan suomalaisessa ikiklassikossa. Olen kaupunkilaistyttö, joka on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät maaseudulla. Tänään just nuorempi nuori neiti kysyi, että onko yhtään kesää jäänyt väliin, etten olisi ollut rakkaassa kesäpaikassamme maaseudulla. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs - ei ole. Lapsuuden kesien jälkeen kesäisin maalla vietetyt hetket ovat vaihdelleet vajaasta viikosta useampaan kuukauteen, mutta joka kesä olen siellä käynyt. 

Olen todennut, että unelmani olisi asua talvet maailmalla miljoonakaupungin sykkeessä ja kesät Suomessa maaseudulla. Kummassakaan en haluaisi tai voisi asua koko vuotta, mutta yhdistelmä olisi minulle täydellinen. 

Olemme jälleen kerran viettämässä juhannusta Pohjois-Suomen maaseutumaisemissa. Tänä juhannuksena saderintama on ollut pysähtyneenä päällemme ja vain haaveeksi on jäänyt ulkona syömiset. Mutta onneksi sade on tullut vetenä, eikä lumena ja kuinka ihanan raikas ilma onkaan sateen jälkeen. Myös luonto näyttää jotenkin kirkkaamman vihreältä sateen jälkeen kuin ennen sadetta. 

Kiitollisena perheen kanssa yhdessä vietetyistä hetkistä<3 Ne, kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä.