Tammikuun lukemiset

Huhuu, onkohan täällä enää ketään? En enää muista mihin jäimme, mutta tästä jatketaan. Olisiko se samoin kuin hyvän ystävän kanssa, että jatketaan siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin, vaikka siitä olisi ikuisuus? 

Minulla on aina jokin kirja kesken ja nykyään yhä enenevässä määrin ns. viihdekirja. Ei opiskeluihin tai töihin liittyvä. Tammikuu on ollut oikein hyvä kuukausi, jos mitataan kuinka monta kirjaa olen lukenut. Siinä auttoi pieni lomapätkä ja myös juhlapyhät tammikuun alussa. Myös isona seikkana on ollut, etten enää räplää kännykkää sängyssä. Se tapa meinasi ottaa vallan, mutta nyt olen siitä tietoisesti pyristellyt eroon. Se on nimittäin ihan turhaa ja vaikuttaa nukahtamiseeni. 

Tammikuun kirjasaldoni löytyy yllä olevista kuvista. Olen alla kuvaillut, millaisina kirjoja pidin. 

Rantakahvilan joulu -kirjan ostin jo ennen joulua, kun mielessäni oli kiva laskeutuminen joulufiilikseen myös kirjan välityksellä. Ihan niin se ei mennyt, en ehtinyt kirjaa lukemaan ennen joulua, mutta tammikuussakin voi lukea ihanan hyvän mielen romanttisen joulukirjan. Olen lukenut kirjoittajan saman sarjan edellisen kirjankin, joten asetelma ja henkilöt olivat minulle tuttuja. Helppolukuinen, viihdyttävä ja suosittelen romantiikasta pitävälle. 

Antti Tuiskun Menesty-kirja oli pettymys. Helppolukuinenhan sekin oli, mutta ehkä liiankin, jos se ylipäätään on mahdollista. Kirja ei tuonut minulle mitään uutta tai ihmeellistä. Kerrattiin oppeja, joita voit lukea useista muistakin kirjoista. En saanut millään minkäänlaista tarttumapintaa kirjan oppeihin/tarinoihin. Tämä olisi ehkä toiminut paremmin kuunneltuna. 

Oskari Saaren kirjoittama kirja Aki Hintsan viimeisistä hetkistä "Tänään olen elossa" oli hämmentävä. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja ajan kulussa pysyi hyvin kärryillä. Totta puhuen, en oikein tiedä, mitkä olivat odotukseni kirjan suhteen. Olen lukenut Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirja, josta pidin. Tässä kirjassa uskonto oli läsnä erittäin paljon. Tavallaan ymmärrettävää, koska olihan osa kirjassa suoria lainauksia Akin päiväkirjasta hänen viimeisiltä ajoiltaan. Siltikään en odottanut uskonnon olevan niin isossa roolissa hänen elämässään. Pikkulapsielämää kuvattiin kirjassa suhteellisen paljon, jotenkin en itse sitä ihan siinä laajuudessa odottanut lukevani. Kirjan lukeminen herätti minussa monenlaisia tunteita - surullisuutta, uteliaisuutta, tyyneyttä ja turhautumista. Todella jännä kokonaisuus. 

Leena Lehtolaisen sai joululahjaksi äidiltäni. Täydellinen lahja, olinhan siitä joulupukille a.k.a äidilleni esittänyt toiveen. Lehtolaisen jännärit koukuttavat minut alkusanoista lähtien. Ne eivät ole ennalta-arvattavia, vaan nerokkailla käänteillään pitävät sinut koukussa loppuun asti. Tarina sijottui Pohjois-Suomeen tuttuihin maisemiin. Tämän kirjan olisin halunnut lukea siltä istumalta alusta loppuun. Sinulle, joka pidät suomalaisista dekkareista, suosittelen Lehtolaista lämpimästi. 

Tämä kuva olkoon tsearinä ja pilkahduksena seuraavasta postauksestani. Liittynee vahvasti avantopulahdukseen. : )