Miniloma Pyhällä

Pääsiäisen jälkeen olin suunnitellut pitäväni talvilomani. Uhkaavasti alkoi kuitenkin näyttää, että siitä ei tulisikaan mitään. Tai tulisi, mutta joutuisin ennen lomaani ja sen jälkeen tekemään pitkiä päiviä, mikä ei ihan hurjasti houkutellut. Olin kuitenkin jo pohjoisessa pääsiäisen vietossa, niin minilomakin kuulosti paremmalta kuin ei lomaa ollenkaan. Siispä muutama tehokas työpäivä, niin sitten koittaisi muutama lomapäivä. 

Torstai-iltapäivänä autoni sitten suuntasi Rukalta kulkunsa kohti Pyhätunturia. Pyhä on Rukalta sellaisen sopivan lyhyehkön ajomatkan päässä. Pyhällä olimme 1,5 vuotta sitten juhlistamassa uutta vuotta, joten suurin piirtein oli tiedossa mitä odottaa. Salla ja Suomutunturikin olivat matkan varrella. Jos tämä kotimaan matkailu vielä jatkuu näissä mittakaavoissa, niin jompi kumpi niistä voisi olla  seuraava hiihtopaikka. 

Perjantaille oli luvattu aurinkoa, joten ensimmäiseksi kutsuivat rinteet. Odotin telluilemaan pääsyä, koska Pyhän rinteet ovat kivan pitkiä ja niistä löytyy haastettakin. Minähän lasken pelkästään telemarkeilla. Tänä talvena käväisi kyllä mielessä, että pitäisikö kokeilla puikkareitakin. Osaisikohan sitä enää ollenkaan? Joskus väsyneenä teen telluillakin pujottelukäännöksiä eli kyllä se taito taitaa olla vielä muistissa. Lumilautailu on myös testattu ja todettu, ettei ole minun juttuni. Olin heti aamusta liikkeellä ja pääsin korkkaamaan rinteet ensimmäisenä. En muistakaan vastaavaa ihan lähimenneisyydestä. Osa porukasta hullaantuu puuterilumesta, mutta mahtavalta kuulosti suksen kanttien rouskaisu pureutuessaan just rinnekissalla lanattuun rinteeseen. Rinteissä oli juuri sopivasti kanssalaskijoita. En ollut yksin, mutta ei ollut ruuhkaakaan. Viiden tunnin telluilun jälkeen reiteni huusivat armoa ja suunnitellut murtsikkahiihdot saivat siltä illalta jäädä. 

Lauantain säätiedotus piti paikkaansa ja lunta tuli taivaan täydeltä melkein vaakatasossa. Luistosta ei ollut tietoakaan ja välillä ei näkyvyydestäkään, mutta ladulle päästiin ja kilometrejäkin kertyi. Haaveilin hiihtomatkasta Luostolle. Normiolosuhteissa olisin Luostolle jaksanut hiihtää, mutta kyseisenä lauantaina siitä ei olisi tullut mitään. Yli 30 kilometriä siinä kelissä ja ilman valmisteluja olisi ollut turhan kova rasti. Sieltä Luostolta olisi vissiin pitänyt hiihtää takaisinkin tai ottaa paluumatkalle taksi. Nyt jäi se tällä kerralla kokematta. Ehkä ensi kerralla?

Sunnuntaina aurinko jälleen näyttäytyi ja suuntana oli rinteet. Suomen luonto näyttäytyi kerrassaan upeana, vaikka tuuli yltyikin. Tällä kerralla kaikki hissit kuitenkin pyörivät ja saimme nauttia talvisesta minilomasta "koko rahan" edestä. Jos olen oikein ymmärtänyt niin Pyhä on tunnettu off-pisteistään. Ihan vaan vähän nurkkasilmällä vilkuilin mistä niitä Pyhältä löytyisi. Kiitos Pyhä, miniloma oli kerrassaan mainio. Kaikkea sopivassa suhteessa <3

Onni on sisko, joka hiihtää.

Edellisessä postauksessani kerroin, kuinka etelän hiihdot on hiihdetty. Siinä vaiheessa tiesin, että koko hiihtokausi ei ollut kuitenkaan vielä paketissa. Viime vuonna korona sulki meidät pääsiäiseksi etelään. Se taisi olla ensimmäinen etelässä viettämäni pääsiäinen ikinä. Tänä vuonna palasimme perinteiseen pääsiäisen viettoon pohjoiseen. Pääsiäisperinteemme noudattivat samaa aikaisemmin hyväksi havaittua kaavaa - ulkoilua, kortti- ja lautapelejä, hyvää ruokaa & juomaa. 

Pohjoisessa upeat hiihtokelit jatkuivat ja Smetanina a.k.a ihana sisareni jaksoi hiihdellä kanssani. Hänen hiihtomäärillään se tosiaankin oli hiihtelyä. Pitkäperjantaina meillä oli ensiksi tarkoitus hiihtää lättypaikalle eli sellainen reilu 10 kilometriä. Sinne päästyämme aamupala panoi vielä vatsassa ja lätyt saivat jäädä. Seuraavana kohteena oli Valtavaaran huippu. Sinne kipuaminen on tuskaa, mutta huipulta avautuvat näkymät saavat unohtamaan kaiken nousussa koetun tuskan ja hien. Huipulta näkyy itäiseen naapuriimme asti. Siinä vaiheessa kilometrejä oli mittarissa reilu 15. Yllä olevassa kuvassa olemme Valtavaaran huipulla. 

Lähdimme paluumatkalle minulle uutta reittiä. Sisareni paluun reittiselostuksesta muistin vain lopun tasaisen osuuden ja meinasi tulla huijattu olo erinäisten hiihdettyjen nousujen jälkeen. Oli siinä yksi laskupätkäkin, jossa ahteri täytyi iskeä kenttään vauhdin kasvettua hallitsemattomaksi. 

Pääsimme seuraavalle etapille järven jäälle ja siellä kilometrejä taisi olla takana jo yli 25. Yllä oleva kuva on kuvituskuvaa toiselta hiihtoreissultani. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta  ja suksi luisti, niin annoimme vaan hiihtoeuforian viedä. Hiihtelimme sitä minulle luvattua tasaista pätkää aika monen muun kanssahiihtäjän seurassa. Kilometrejä oli kertynyt yli 35 ja täytyy myöntää, että siinä vaiheessa olin päättänyt hiihtää uuden ennätykseni 40 kilometriä. Ilman sisartani olisin sitä tuskin tehnyt. Hänen seuransa ja sopiva yllyttäminen siihen tarvittiin ja hyvä niin. Niin kiitollinen sisaresta, joka jaksaa hiihtää vähän hitaampaakin vauhtia isosiskonsa mieliksi.   

Etelän hiihdot hiihdetty

Tänä aamuna suuntasimme sukset auton takakontissa kohti Paloheinän hiihtolatuja. Sadepisaroita tipahteli auton etuikkunaan ja lämpömittari näytti plussa-aseita. Henkisesti olimme valmiita kääntymään takaisin ilman metrin hiihtoakaan, jos tilanne niin vaatisi. Saavuimme pelipaikalle ja iloksemme näimme kunnossa olevat hiihtoladut. Ennen kuin pääsimme edes ladulle, niin vastaan tullut konkarihiihtäjä tervehti lausahduksella "Nyt on erinomainen luisto." Ja sitä se tosiaankin oli, 13 kilometriä sujahti tuosta noin vaan. 

Tänä talvena olen etelässä hiihtänyt ensimmäistä kertaa niin Paloheinässä kuin Oittaalla. Oittaalla hiihdin ihan kauden alussa tykkilumella ja lyhyttä kiekkaa, joten niistä laduista minulla ei ole juurikaan kokemusta. Paloheinässä olen taas käynyt useamman kerran (yo. kuvat Paloheinästä). Ns. peltolatu on siellä lempparini. Paloheinässä olemme olleet myös muutaman kerran Heidi Tainion hiihtovalmennuksessa. Vaikka en mihinkään veteraanikisoihin tähtää, niin onhan se miljoona kertaa mukavampaa hiihtää, kun suksi luistaa ja matka taittuu. Se suksi nimittäin luistaa huomattavasti helpommin kun tietää oikean tekniikan. Heidi on uskomaton valmentaja <3 Hänessä yhdistyy ammattitaito, kannustava valmennustyyli ja samalla kuitenkin riittävän haastava ote. Heidin ihanaa blogia voit lukea täältä. 

Kotimme lähellä on pururata, jossa talvella hiihdetään. Välillä on meinannut olla karusellimainen olo, kun pururataa olen suihkinut menemään kierros toisensa jälkeen. Tänä talvena sain mielekkyyttä näihin kiekkoihin kuuntelemalla äänikirjoja, podcasteja ja välillä ihan vaan musiikkiakin. Onni on kuitenkin hiihtolatu ihan lähellä kotia. Myös meren jää on tarjonnut hiihtomahdollisuuksia. Se vaan meinasi olla turhan haastavaa vapaalla tyylillä. Suksi upposi lumeen ja sieltä vapaan tyylin hiihtäminen muistutti enemmän suksien nostelua kuin hiihtoa. Yllä kuvat lähiladulta ja meren jäältä. 

Etelän hiihdot on nyt hiihdetty. En olisi edes täydellisimmissäkään päiväunissani osannut toivoa tällaista hiihtotalvea. 

Kiitos etelän talvi, olit huikea!

Toimistokaipuu

Totta se on - kaipaan niin toimistopäiviä. Ei niitä kerran kuukaudessa, vaan kerran viikossa tai mielellään monta kertaa viikossa. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että töitä on ja niitä pystyy tekemään mistä vaan, kuitenkin tulee se MUTTA ... kaipaan toimistolle. Olen ollut työelämässä uskaltaisin väittää suurimman osan urastani hommissa, joissa olen voinut tehdä töitä etänä. Se ei siis ole minulle uusi työskentelymalli. Vai kaipaanko sittenkään toimistoa vai sitä mitä siellä toimistolla on?

Kaipaan notkumista kollegan työpisteellä. Kuulumisten vaihtoa kahvin hakumatkalla. Nauruun purskahtamista tilannekomiikan tapahtumapaikalla. Ihastuksen inspiraatiota työkaverin uusista kengistä. Niitä ei todellakaan Teamissä näe. Vastaus on - kaipaan toimistokohtaamisia. Ihmisten näkemistä ja kuulemista. 

Ja arvatkaa mitä, kaipaan myös toimistopukeutumista. Olen lopen kyllästynyt villasukkiin, verkkareihin ja harottaviin hiuksiin. 

Neule: Esprit, housut: Andiata, kengät: Vagabond

Maltetaan kuitenkin vielä hetki - yhdessä tästä selvitään! 

Rakas treenipäiväkirja...

Täällä taas <3 Oletkohan kaivannut minua yhtä paljon kuin minä sinua? Viikot vaan vierähtelevät ohitse ja tuntuu kuin elämä olisi "on hold". Näinhän se ei kuitenkaan ole, varsinkaan kun kurkistaa treenipäiväkirjaan. Tässäpä tämän viikon saldo. 

Maanantai: Ratsastuskoulutunti. Sykkeet nousevat ensimmäisen kerran, kun tsekkaan tuntilistasta kenen heppakaverin kanssa tunnilla treenaan. Osa hepoista kun on haastavampia kuin toiset. Ja jos tuossa vaiheessa sykkeet eivät kuitenkaan nouse, niin tunnilla ne ihan varmasti lähtevät liikkeelle. 

Tiistai: Lunta tuli päivän mittaan sen verran paljon, että illalla ei muuta treeniä sitten tarvittukaan kuin lumityöt. Niiden parisssa vierähti 1,5 tuntia ja uskokaa pois - hikeä pukkasi. 

Keskiviikko: 10 km murtsikkaa. Keli oli ihan järkyttävä, ei siis luistanut yhtään, mutta ulkoilma, hiki pintaan ja sykkeiden nousu saivat hyvän olon endorfiinit liikkeelle. 

Torstai: 1,5 tunnin kävelylenkki ja samalla postista paketti. Täydellistä hyötyliikuntaa.

Perjantai: Pikalenkki 7,5 km murtsikkaa. Tällä viikolla hiihtokelit eivät hemmottele. Jos keskiviikkona pakkanen sotki luistoa, niin perjantaina sitä vaikeutti pöpperölumi. Hiihdon jälkeen yhden biisin mittainen vatsalihastreeni ennen saunaa ja avannossakin pulahdin.

Lauantai: Lepopäivä. Näitäkin tarvitaan ja ehdottomasti pitää olla. 

Sunnuntai: Aamulla klo 9 olimme valmiina PT Heidin oppiin. Hiihtokilometrejä on takana satoja, mutta ei yhtään tekniikkatuntia. Tammikuun lopussa olimme ensimmäisen kerran Heidin tekniikkatunnilla ja niiden vinkkien innoittamana halusimme oppia lisää. Yhteensä tuli 1,5 tuntia hiihtoa. 

Tästä on täydellistä jatkaa ensi viikkoon!

Olo kuin Michelin-ukolla

Viime päivinä on saanut katsoa lämpömittarin lukemia kerran jos toisenkin, että näenkö ihan oikein. Lukemat ovat olleet usein 20 c kieppeillä ja ei tosiaankaan siellä plussapäässä, vaan just toisessa. Onneksemme tuollaiset pakkaslukemat yleensä tarkoittavat ihanaa auringonpaistetta ja kimaltavien lumihiutaleiden tanssia kirpsakassa säässä. Se ilmiö on erityisesti tänä talvena sulostuttanut useana päivänä. 

Talvipakkasissa kuulemma pärjää, kun harrastaa kerrospukeutumista. Allekirjoitan senkin, mutta eilen olo oli kuin Michelin-ukolla vedettyäni paksun untuvaparkatakkini päälle. Muutama talvi sitten olin ihan varma, että tarvitsen pitkän hupullisen untuvatakin. Ja nyt tarkoitan, tosiaankin pitkän, mielellään nilkkoihin asti. Silloiset vesisateet ja plussalukemat saivat minut järkiini ja takki jäi kauppaan. Muutamaan kertaan olen tänä talvena harmitellut silloista järkevyyttäni. Toisaalta näin korona-talvena en ole juurikaan tarvinnut mitään fiksumpia paksuja talvitakkeja, kun kotoa poistumiset ovat yleensä suuntautuneet joko ruokakauppaan tai sporttaamaan. 

Niin tämä Michelin-ukko käväisi toimistolla ja kiitteli mielessään klassista makuaan. Takki on 15 vuotta vanha, jos ei jopa enemmänkin. Suhasin autolla toimistolle ja takaisin, joten en ihan hirvittävän pitkiä hetkiä loppujen lopuksi ollut ulkona. Näin ollen pipoa en tarvinnut tai niin uskottelin itselleni, koska hiuksethan olisivat menneet ihan lätyksi ja sähköiseksi pipon jäljiltä. 

Takki: Peak Performance, huivi: Balmuir, housut: Andiata, kengät: Vagabonda

Kaikki kutovat islantilaisneuleita

Viime talvena havahduin, että nythän kaikilla täytyy olla islantilaisneule tai ainakin kaikki niitä kutovat. Siispä minunkin täytyi sellainen itselleni tehdä. Klikkailin itseni Novitan sivuille ja löysin sieltä mielestäni oikein kivan mallin. Neule valmistui loppukeväästä 2020, joten siirtyi oikeastaan suoraan varastoon odottamaan syksyä. Toivoin silloin salaa, että seuraavasta talvesta tulisi kunnon talvi pakkasineen ja lumineen, jotta neuleeni pääsisi kunnolla käyttöön. Tuskin tarvitsee tällä hetkellä tarkentaa muuta kuin, että toiveeni kuultiin.  

Ystäväni vinkkasi minulle Instagramin ja Facebookin islantilaisneule-ryhmistä nähtyään kuvan (yllä oleva) valmiista neuleestani. Instassa otin #islantilaisneuleet seurantaani ja voi sitä islantilaisneuleiden määrää sekä väri- ja kuviokirjoa, mitä sieltä insta-fiidiini ryöpsähti. Haaveilin itsekin jo seuraavasta islantilaisneuleesta, mutta kirkkaammilla väreillä. Se on nyt kuitenkin jäänyt haaveilun asteelle. Ihailen yhä instagramissa kauniita islantilaisneuleita, mutta minulle tällä hetkellä yksi riittää, koska käyttöä ei nyt kuitenkaan ole niin paljoa. 

Facebook-ryhmän jätin kokonaan väliin. Olen tosi huono Facebookin käyttäjä tai se ei ole enää minun juttuni. Kuulin myös ystävältäni, että siellä ollaan sitten maastossa, jossa kyse on melkein uskonnosta. Kiistellään, mikä on OIKEA islantilaisneuleen kuvio ja lanka. Jätän suosiolla ne kiistelyt väiin ja nautin neuleeni tuomasta lämmöstä, olipa se sitten aito, oikea islantilaisneule tai ei. 

Rukan pakkasissa neule lämmitti vuoden vaihteen jälkeen ja monta kertaa myös senkin jälkeen. Pysythän talvi vielä ainakin hetken luonamme!

Kävelylenkit meren jäällä

Vuoden vaihteen jälkeen katselin kotimme ikkunasta kauhun sekaisin tuntein, kun retkiluistelijat viillettivät meren jäällä. Mietiskelin, että noinkohan tuo jää vielä kestää? Näin myös kuinka isä oli pikkupoikansa kanssa lähdössä pilkkiretkelle, mutta onneksi oli malttia kääntyä takaisin rantaan jään kestoa testaavan sauvan upotessa jään läpi. Noiden tapahtumien jälkeen on ollut sellaiset pakkaset, että mekin uskaltauduimme viime viikonloppuna jäälle ja sen jälkeen siellä onkin tullut vietettyä aikaa. 

Kotimme lähistöltä lähtee meren jäälle aurattu reitti. Siinä luistellaan, kävellään ja jopa pyöräillään, kaikki lajit sulassa sovussa. Viime sunnuntaina suuntaisimme sinne osan porukastamme luistellessa ja osan kävellessä. Aurattu reitti on noin kuusi kilometriä pitkä ja se kulkee suht lähellä rantoja. Porukkaa oli enemmän kuin Espan puistossa konsanaan, mutta mikä sen upeampaa kuin ulkoilla tällaisena talvena. 

Eiliselle olin sopinut lounaskävelytreffit ystäväni kanssa ja jälleen suuntasimme samaiselle jääreitille. Nyt kanssaulkoiljoita oli huomattavasti vähemmän. Meidän lisäksemme taisi olla vain eläkeläiset edustettuina. Itsellänikin oli hieman rikollinen olo, kun keskellä työpäivää olin ulkoilemassa. Toisaalta aivan turhaa, koska tämän etäily nyt mahdollistaa ja työtunnit ihan varmasti tulevat täyteen sekä työtehtävät tehtyä. 

Viime päivinä pakkasta on ollut sen verran paljon, että varsinainen hikiliikunta, johon hiihdonkin luen, on jäänyt väliin. Pakkasrajani kun on - 15 c. Tänään olin jo päivällä päättänyt ottaa tästä talvisesta upeasta aurinkoisesta päivästä kaiken irti ja lopettaa työt klo 16 ja suunnata taas samaiselle jääreitille. Tällä kerralla ajattelin seuranani olevan äänikirjan, mutta ilokseni Mister Big lopetti myös työt samaan aikaan ja suuntasimme yhdessä reippailemaan. Reitillä oli tällä kerralla aika paljon muitakin ulkoilijoita. On ihan supermahtavaa, että ihmiset ovat löytäneet ulkoilun. Se on mitä parasta lääkettä niin pääkopalle kuin kropalle. 

Ehdimme kiertää lenkin ennen kuin aurinko ehti kokonaan laskeutua. Tämä talvi on ollut kertakaikkisen upea. Vitivalkoiset hanget, sininen taivas ja kaunis keltainen aurinko, mitä muuta voi talvelta toivoa. 

Haaste - sukunimen 1. kirjain (Y)

Huomasin Annukan KOTONASI-blogissa kivan haasteenja reippaasti sen sieltä kopioin. Kohdallani se ei ollutkaan niin helppo, kun sukunimeni alkaa Y-kirjaimella. Kokeillaan kuitenkin mitä tästä tulee. 

Tehtävänä on kirjoittaa otsikkosanojen alle asioita, mitä ne tuovat mieleen käyttämällä oman sukunimen ensimmäistä kirjainta. Ensin siis vain yksi sana ja sitten perusteluja, jos niin haluaa.

Postauksessa käytetyt kuvat ovat löytöjäni vähän sieltä sun täältä. 

VAATE

Yöpaita. Kai yöpaitakin on vaate. 

JUOMA

Yrttitee. En ole ollenkaan teen ystävä, saatikka yrittiteen, mutta se nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Vai onko jotain muita Y-kirjaimella alkavia juomia?

PAIKKA

Ylikylä tai Ylläs. Ylikylä on kaupunginosa Rovaniemen kupeessa, josta sukujuureni juontavat. Ylläksellä vietin pikkutyttönä usein hiihtolomani perheeni kanssa. 

RUOKA
Yrtit. Vai tulikohan tuo jo juoman yhteydessä käytettyä? Aina välillä innostun yrteistä jopa niin paljon, että kuvittelen itse niitä kasvattavankin. Se innostus loppuu yleensä aika nopeaan.  

ELÄIN 

Ihan mahdoton keksiä tähän mitään. Mieleeni tuli ainostaan Yökkönen, mutta se taitaa olla hyönteinen. Sillä nyt kuitenkin mennään. 

TYTÖN NIMI

Yvonne. Tämä tuli jostain ihan puskista ensimmäisenä mieleen. En tunne ketään tämän nimistä. Joku missi taisi olla ikuisuus sitten Yvonne etunimeltään. 

POJAN NIMI

Yrjö. Silloisella ala-asteella, nythän ne ovat alakouluja, meillä oli opettaja nimeltään Yrjö. Voinette jo arvata, ettei hän ollut meidän suosikkiopettaja. Pikkuisen pelottava, sellainen keski-ikäinen, tumma hiuksinen, tiukka ilme kasvoilla. Kaikenlaisia muistoja sitä on opettajista jäänyt.

AMMATTI

Ylilääkäri. Se vaan tuli ensimmäisenä mieleen. 

KUVAUS HENKILÖSTÄ

Yltiöpäinen. Henkilö voi olla myös ystävällinen, ylimielinen tai yrmy. Valitettavasti tänä päivänä törmää aika usein ylimielisiin ihmisiin, joilla oma etu on numero ykkönen ja muilla ei väliä. Itse taas arvostan ehdottomasti ystävällisyyttä. Yltiöpäisyyden näen myös rohkeutena ja uskalluksena. 

JOKA KODISSA

Toivottavasti yhteisöllisyyttä ja ystävällisyyttä. Niillä pärjää tosi pitkälle. 

Olipa aika vaikea, kun ihan hirvittävän moni sana ei ala y-kirjaimella. 

Ensimmäinen musta pipo ikinä

Ihastuin viime vuoden lopulla luonnonvalkoiseen pitkään untuvatakkiin. Just sellaiseen Michelin ukko -takkiin, jollaisia on kaikilla. Suunnittelin, kuinka takki  tarvitsisi kaverikseen ehdottomasti mustan pipon, sekin mallia "kaikilla on nyt sellainen". 

Aloitin pipon kutomisen ja odottelin, että takki tulisi riittävän suuren aleen, jotta raskisin sen ostaa. En nimittäin tarvitsisi yhtään uutta takkia, joten en voinut mitenkään muuten kuin suurella alennuksella perustella takin ostoa itselleni. Niinhän siinä sitten kävi, että takit myytiin ennen kuin ehdin kaupoille asti. Pipo oli kuitenkin jo kovaa vauhtia valmistumassa. Kun pipo oli valmis, hoksasin, että minullahan ei ole ollut ikinä aikaisemmin täysin mustaa pipoa. Aika jännä, koska näitä itse tehtyjä pipoja on kuitenkin aikamoinen määrä.  

Viikonloppuna pääsin ulkoiluttamaan uutta pipoani vielä suht talvisissa olosuhteissa. Nyt on pari päivää vaikuttanut hieman huolestuttavalta talvikelien suhteen. Mieheni kyllä just huikkasi lehdessä lukeneen pakkasten palaavan ja lunta sataa päivittäin ja sehän sopii oikein loistavasti minulle. 

Viimeinen viisaudenhammas lähti

Ensiksi joulun tienoilla epäilin jomotusta poskiontelotulehdukseksi. Sitä se ei ollut. Seuraava arvaus oli korvatulehdus. Ei tärpännyt silläkään kertaa. Olisiko joku vika imusolmukkeissa? Vai mikä ihme on tämä puolen pään jomotus, mietiskelin. Vuoden vaihteen loma-aika oli myös meneillään ja kipu aiheutti harmituksen mietteitä, menisikö lomailut pilalle. En ollut aikaisemmin potenut hammaskipua, joten en tajunnut kivun epämääräisyyden kuuluvan juurikin hammasoireisiin. Särkylääkkeet pitivät kivun poissa ja sain loma-ajan hiihtoni hiihdeltyä. Heti kotiin paluun jälkeen varasin ajan hammaslääkärilleni. Bingo - kipu saatiin kohdistettua viimeiseen jäljellä olevaan viisaudenhampaaseen ja sen juuressa olevaan tulehdukseen. 

Huippuhammaslääkärini sai varattua päivystysajan muutaman päivän päähän heidän suukirurgilleen. Kipu oli vielä siedettävyyden rajoissa ja hallittavissa särkylääkeillä, mutta oireiden muuttuessa hampaan poisto-operaatio olisi tehty heti. Minulla on korkea kipukynnys, mutta hammaslääkärillä käynti on yksi niistä kaikista epämielyttävimmistä asioista. Onneksi viime kesänä löysin tämän loistavan hammaslääkärin ja hänen ansiostaan hammaslääkärikäynneistäkin on tullut astetta mukavampia. Pienoinen paniikki meinasi syntyä, kun tajusin, että tuttu ja turvallinen ammattilainen ei minua operoisikaan tällä kerralla. Hän kuitenkin hoiti kaikki järjestelyt ja minun rauhoittelun sellaisella ammattitaidolla ja empatiakyvyllä, että en oikein edes tajunnutkaan millaiseen operaatioon olin menossa. Ehkä kova kipu ja siitä eroon pääseminen vaikuttivat asiaan ja myös, ettei minulle ihan taidettu kertoa etukäteen koko totuutta hampaani tilasta. Hyvä niin, koska itse asiassa sillä tiedolla en olisi tehnyt yhtään mitään. 

Operaatiopäivän aamuna tarkistettiin vielä hampaan tilanne. Hammas oli täysin näkyvillä ja ei sen puolesta vaatinut mitään erikoishuomioita. Sen juuressa ollut laaja tulehdus  ja hermon läheisyys vaativat sitäkin enemmän. Tiesin olevani ammattilaisten käsissä, joten en oikeastaan ihan hirveästi hermoillut tilanteesta. Hammas ei kuitenkaan alkuperäissuunnitelman mukaisesti lähtenytkään kokonaisena yhdellä nykäisyllä. Kesken operaation tarvittiin lisää työkaluja, jotta hammas & juuret saatiin palasiksi ja helpommin irroitettua. Suuhygienisti ihanasti asetti kätensä olkapäälleni operaation aikana ja sanoi rauhoittavalla äänellä "tosi hyvin menee".  Suukirurgi esitteli minulle irrottamiaan verisiä hampaan palasia ja minä mietin, että älä nyt vaan heitä niitä roskiin, koska tarvitsen ne hammaskeijua varten. Tämä hammas on mielestäni vähintään Celinen laukun arvoinen. 

Kauhukertomuksissa viisaudenhampaan poiston jälkeen poski yleensä turpoaa kaksinkertaiseksi ja mustuu. Minä selvisin niiltä. Vaikeinta oli olla hikiliikkumatta viikon verran operaation jälkeen. Ajattelin kuitenkin ottaa ohjeet tosissaan, koska tulehdus oli ollut sen verran laaja ja kipua en missään nimessä haluaisi takaisin. 

Kiitos Ebeling Hammaslääkärit ja erityisesti Henrikka Hotulainen sekä Mikko Saloniemi, olette alanne ammattilaisia, joilla on käsittämätön kyky huomioida asiakas.    

Pakkasrajani on -15 c

Rakastan ulkona olemista ja liikkumista. Voin täydestä sydämestäni sanoa olevani ulkoilmaihminen. Se tunne, kun raitis ilma täyttää keuhkoni ja energiaa virtaa siten kroppani joka sopukkaan. Jos vaan on mahdollisuus, niin liikun aina ulkona. Vesi- tai lumisateet eivät haittaa, eikä tuuli. Joskus pimeys ulkona voi aiheuttaa extra sydämenlyöntejä, mutta tosi harvoin olen niin pimeässä ulkoilemassa, että sen syyn piikkiin voisi mitään laittaa. 

Yksi asia kuitenkin haittaa ja se on kova pakkanen. Sanotaan, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. Sen allekirjoitan ja sitä se hyvin pitkälti onkin. Mutta kun on kyse hikiliikunnasta tyyliin juokseminen, hiihtäminen tai ratsastus, niin pakkasrajani on -15 c. Sekä yllä että alla olevat kuvat on otettu vuodenvaihteen aikaan Rukan hiihtolenkillä, jolloin mittarilukemat käväisivät parhaimmillaan vai olisiko se pahimmillaan -19 c huitteilla, mutta keli oli niin uskomattoman kaunis, etten malttanut jäädä sisälle. Hiihdin tosi rauhallisesti, lähinnä nautiskellen näkymistä. Kovin korkealle aurinko ei vielä noussut, mutta nousi kuitenkin. Auringonlaskun vaaleanpunainen väri oli ainutlaatuinen ja melkeinpää hämmentäväkin - voiko tuollaista olla? Kuva on autenttinen, en ole sitä käsitellyt ollenkaan. 

Palataan vielä pakkasrajaan. Kovilla pakkasilla hiihtäessä ja juostessa reiteni ja ahterini sekä käteni jäätyvät, myös kasvot ovat koetuksella. Ratsastaessa taas jalat kokonaisuudessaan. Myös rasituksen aikainen hengittäminen pakkasella on minulle vaikeaa tai sen verran vaikeaa, ettei liikkuminen enää ole ollenkaan kivaa. Pakkasrajahan ei koske kävelyä tai lumitöiden tekemistä ja rinteessäkin olen ollut aikamoisilla paukkupakkasilla, joten ulkoilen kyllä kylmemmilläkin keleillä. Riittävästi vaan kerroksia ja pientä liikettä, niin ulkona kyllä tarkenee. 

Talvi on vaan niin ihanaa aikaa <3

Neljä asiaa minusta

Nappasin tämän haasten ihanaisen Sopusointuja Maaritin blogista. Taiteilen täällä jatkaako vai ei bloggaamista -ajatukseni kanssa, niin koin tämän postauksen helpoksi.

NELJÄ PAIKKAA, JOISSA OLEN ASUNUT

1. Oulu - se on syntymäkaupunkini ja siellä olen asunut suurimman osan elämästäni. Vaikkakin työurani tietyssä vaiheessa tuntui, että olin enemmän maailmalla kuin kotona. Yhä sydämeni sykkii Pohjois-Suomen suuntaan. 

2. Flushing, Michigan - pikkukaupunki, jossa asuin vaihto-oppilasvuoden lukioaikanani. 
3. Helsinki - onnellisten saari Lauttasaari oli ensimmäinen kotikaupunkini muutettuani etelään. Siellä asuimme pari vuotta. Kiva saari, mutta ehkä mielestäni aavistuksen yliarvostettu. 
4. Espoo - tänne muutimme yli kymmenen vuotta sitten ja siellä asumme edelleenkin meren äärellä. Näin on nyt hyvä. 

NELJÄ TYÖPAIKKAA, JOISSA OLEN TYÖSKENNELLYT

Työurani varrelle on mahtunut useita työpaikkoja. Tähän valitsin itselleni merkitykselliset työpaikat, joista yhä ammennan oppeja tekemiseeni. 

1. Nokia - työskentelin Nokialla melkein päivälleen 10,5 vuotta. Ne vuodet antoivat paljon, mutta myös ottivat. Sain elää Nokian nousun ja yhä edelleen muistelen upeita oppejani Nokia-vuosilta. Niiltä ajoilta on edelleen upeita ystäviä elämässäni. 
2. Polar Electro - liikunta ja hyvinvointi ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Polarilla pääsin seuraamaan läheltä kansainvälisen yrityksen toimintaa. Näin myös kuinka, kun olet keksinyt suurta ja kaikkesi antanut, niin millään ei ole enää merkitystä.  
3. Akateeminen kirjakauppa - lukioaikoinani olin viikonloppuisin ja lomillani Akateemisessa töissä. Rakastan lukemista, joten kirjakauppa oli minulle unelmatyöympäristö. Täällä myös sain ensimmäiset oppini johtamisesta, kun näin äitini toiminnan kirjakaupan johtajana. Hän mm. oli itse aina jouluaattona töissä, jotta joku myyjistä sai vapaan.  
4. Nykyinen työpaikkani RCK Finland - uskoni hyvään johtamiseen on palannut. Finanssimaailmassa työskennellessäni olin vuoden ajan johdon suunnalta työpaikkakiusaamisen kohteena. Työterveyshuolto ihmetteli, kuinka edes kestin kyseisen kokemuksen ja niin pitkän ajan. En olisi selvinnytkään ilman ammattilaisten, mutta ennen kaikkea perheeni ja ystävieni tukea. Nyt on toisin, RCK:lla uskoni hyvään johtamiseen on palannut ja siitä on erityisesti kiittäminen toimitusjohtajaa. 

NELJÄ OHJELMAA, MITÄ OLEN SEURANNUT TV:SSÄ (ei saa olla Netflix tms)

Tämä on helppo, jos laajentaa seurannut TV:ssä ja katsonut äänityksen. Katson nykyään todella harvoin TV-ohjelmia ns. suorina eli mainoksetkin joutuisi katsomaan. Yleensä, kun katson televisiota kudon samalla. 

1. Kymmenen uutiset - pysyypähän mukana maailman menossa ja yleensä illalla tähän aikaan olen jo kotona ja rauhoittunut illan harrastus-/työmenoista. 
2. Salatut elämät - myönnetään, tähän olen jäänyt koukkuun. En edes yritä selittää mitään, että miksi. Näin nyt vaan on.
3. Vain elämää - tähän jää koukkuun. Perjantai-iltamme noudattaa samaa kaavaa: treeni, sauna, grillaus ja sohvalla Vain elämää. 
4. Urheilukisat - olen penkkiurheilija henkeen ja vereen. Seuraan jääkiekkoa, formulaa, heppakisoja, hiihtoa, melkein mitä vain. Mutta laskettiinkohan tämä nyt sitten ohjelmaksi? Jos ei, niin sanotaan sitten urheiluruutu. 

NELJÄ PAIKKAA, JOISSA OLEN KÄYNYT

Niin kiitollinen, että olen saanut nähdä maailmaa jo pikkutytöstä lähtien. Tähän on tosi vaikea valita vain neljää paikkaa. 

1. Kuivaniemi ja Ruka - näiden molempien kohdalle voisi lisätä "olen ollut" , en vaan käynyt ja toivottavasti saan jatkossakin paljon viettää aikaani molemmilla paikkakunnilla. Kuten aiemmin kerroin, niin sydämeni sykkii yhä Pohjois-Suomelle ja juurikin näille kahdelle paikkakunnalle. Kuivaniemi on minulle kesäpaikkakunta ja Ruka taas vastaavasti talvi. 
2. Bali - nuoret neidit ovat täällä viettäneet aikaansa ja saivat sinne äitinsäkin houkuteltua. Aurinko, rento surffimeininki ja luonto siinä muutamia seikkoja, jotka voisin vielä uudelleenkin kokea. 
3. Lontoo - monta kertaan käynyt, niin turisti- kuin työmatkoilla. Aina löytyy uutta ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Kaupunki sai uuden merkityksen 12 vuotta sitten, kun siellä Mister Bigin kanssa tiemme kohtasivat. 
4. Incheon, Korea - täällä olin työmatkalla. Sinne tuskin enää palaan sen työnantajan puitteissa, mutta se tulee aina pysymään elämäni helminauhassa ainutlaatuisena kokemuksena. Osoituksena rohkeudesta ja uskosta omaan osaamiseen. 

NELJÄ RUOKAA, JOISTA PIDÄN

Tämä on aika vaikea. Voisin vastata tähän, että perinteinen suomalainen kotiruoka on herkkuani. Heh, sitten kuitenkin kuvituskuvaksi valitsin Lily Leen Signatur Duck -menuun annoksen. On muuten upea paikka ja niin maittava menu. 

1. Kalaruuat - lohikeitto tai savustettu lohi ovat kestosuosikkejani. Lohikeittoa on niin helppo tehdä itsekin. Minulla on harmittavasti jäänyt kerran ruoto kurkkuun niin tiukkaan, että se piti käydä lääkärillä otattamassa pois. Siitä jäi niin vahva muistijälki, että joka kerta kalaruokia syödessäni olen melkein hysteerinen ruotojen suhteen.  
2. Salaatit - rakastan salaatteja. Syön niitä hyvin usein työpäivän lounaaksi. Ruokaisa salaatti vie nälän, mutta ei tee ähkyä oloa. 
3. Poronkäristys, perunamuusi ja puolukkahillo - Suomi-ruokaa aidoimmillaan. Muusi tehdään itsekasvatetuista perunoista ja hillo omin kätösin poimituista puolukoista.  
4. Sushi - löytyihän listalle muutakin kuin perinteisiä suomalaisia ruokia. Sushia voisin syödä jatkuvasti. Tähän mennessä parhaan sushiannokseni olen syönyt Lontoossa Harrodsilla. 

 

NELJÄ JUOMAA, JOISTA PIDÄN

1. Suomalainen hanavesi - erityisesti Kuusamon vesi. Siellä vesi on erityisen raikasta ja kylmää. En kaipaa veteeni sitruunoita tai muita hifistelyjä. Se on parasta ihan ilman mitään. 
2. Shampanja - sen voittanut ei ole. Sitä voi juoda iloon tai suruun, niin lihan kuin kalan kanssa. Uskaltaisin väittää sen olevan yhtä monipuolinen juoma kuin vesi. No jaa, ehkä se alkoholipitoisuus hieman muuttaa käyttöä.  
3. Kahvi - aamuni ei ala ilman kahvia. Eniten pidän ihan tavallisesta perinteisestä suodatinkahvista kera maidon. Latte on kahvilajuoma ja kylmistä kahveista en perusta ollenkaan. Myönnän, helposti kahvin kaveriksi nappaan jonkin makean lisän. 
4. Sima - itsetehty sima on mitä mainioin kesäjuoma. Perinteisesti sitä nautitaan vappuna, mutta se toimii erittäin hyvin myös muulloinkin kesällä. 

Näitä listoja on niin kiva tehdä ja samalla tulee mietittyä asioita, joita tuskin pohdiskelisin ilman tätä blogia.

Mukavaa tammikuun alkua -  toivotaan, että tästä talvesta tulisi vihdoinkin kunnon lumitalvi.