El clasico - leo-kuosi

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Business Womanin showroomilla. Vielä siis vanhassa paikassa. Kannattaa seurata em. blogia niin tiedätte minne suunnata jatkossa, showroom nimittäin saa uuden kodin. En ollut ikinä aikaisemmin Piaa tavannut livenä ja voi apua, kuinka mukava tapaaminen meillä oli. Minun piti vain piipahtaa showroomilla, mutta siellähän vierähti hetki jos toinenkin. Oasis ei ollut minulle entuudestaan tuttu merkki. Nyt on, sen verran monta vaatekappaletta kokeilin ylleni. Aivan ihania. Naisellisia, tyylikkäitä ja kohtuu hintaisia. Sanoisin minä. Sain hillitä itseäni aika kovastikin, etten lähtenyt useamman kassin kanssa pois. 

Olen kovin ihastunut leo-kuosiin. Sitä on taas tänä syksynä näkynyt lehtien sivuilla. Minusta se on klassinen printti, joka on aina muodissa. Showroomillakin oli leo-kuosista puseroita ja mekko. Mekkoon melkein hurahdin, mutta onneksi se oli minulle himpun liian kyhyt. Kuvissa ilmeeni on kaikkea muuta kuin iloinen. Mitään erityistä syytä sille ei ole. Meinasin ensiksi leikata kuvista pääni pois, mutta se ei tuntunut luonnolliselta. Elämässä on monia sävyjä ja olkoon näissä kuvissa nyt hieman harmaammat.  

Paitapusero: Stay, housut: Zara, nilkkurit: Vagabond

Parhaat uintikelit vasta edessä

Eilinen auringonpaiste houkutteli pieneen uintipulahdukseen lenkkeilyn jälkeen. Poikkeuksellisen kesän jälkeen syksy on jatkunut samalla linjalla. Vielä kertaakaan ei ole veden pintaan muodostunut jääriitettä. Näin ollen mielestäni talviuintikausi ei ole vielä alkanut. Siihenhän täytyisi varustautua ihan eri tavalla kuin eilen tein. Pipo ehdottomasti päähän. Neopreeni-hanskat käteen ja -töppöset jalkaan.

Blogiani seuranneet tietävät, että avantouinti on talven touhujani. Pidän siitä melkeinpä enemmän kuin kesähelteellä uimisesta. Se tunne kun ihoa kihelmöi kylmä vesi. Aivan kuin se saisi positiivisia pistoksia. Hengitys tiivistyy porras portaalta laskeutuessani veteen. Vedessä rauhoitun. Annan hengityksen tasaantua ja nautin. 

Muutamat viime talvet ovat olleet hyvin haastavia avantouinnin suhteen. Kunnon jääkerrosta ei ole muotoutunut ja näin ollen avannon teko on ollut vaikeaa. Minäkin olen ollut vilukissa ja en olisi voinut kuvitellakaan meneväni kylmään veteen. Ensimmäisen kerran jälkeen ei ole ollut paluuta. Vielä en uskalla hehkuttaa, mutta ilmassa on viitteitä, ettei flunssa minua tänä syksynä saavuttaisi. Uintikerroillani uskon olevan siihen positiivinen vaikutus. Mielenkiinnolla odotan, mitä avantouinti tekee "kuumille aalloilleni" vai tekeekö mitään. Ne ovat viimeisen puolen aikana tulleet osaksi arkeani. 

Huippua alkanutta viikkoa kaikille!

Omenapiirakkaohje vuodelta 1997

Kävin omenavarkaissa, ihan laillisesti kylläkin. Ystävättäreni pihalla kasvaa upeita isoja omenapuita, jotka tuottavat satoa naapureille ja kavereille asti. Työkaverinikin omenapuusato oli tänä vuonna runsas. Jopa niin runsas, että yksi heidän isoista omenapuistaan hajosi omenoiden painosta oksien haarautumiskohdasta neljään osaan. Siis ihan kirjaimellisesti.

Omenoista keitän hilloa ja teen omenapiirakkaa. Omenapiirakkareseptini on vuodesta toiseen sama, niin herkullinen se on. Tänä vuonna havahduin, että se tainnut olla sitä jo aika monta vuotta. Näin todellakin on. Kaivoin keittokirjan esille ja sehän on vuodelta 1997. Ohje on ollut käytössäni yli 20 vuotta! Melkein osaan sen ulkoa, on nimittäin muutama omenapiirakka tullut ohjeella pyöräytettyä. Ohje on tosi helppo ja keittiön kaapista löytyy leivonta-aineet melkeinpä ilman kaupassa käyntiä. Ainostaan leipomisessa tarvittava piimä voi vaatia kauppareissun. 

Helppo omenapiirakka (uunipellillinen)

150 g sulatettua voita tai margariinia
3 1/2 dl sokeria
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl soodaa
6 1/2 dl piimää

Päälle:
5-6 isoa omenaa
kanelisokeria
2 tl vanilliinisokeria

Sulata rasva. Sekoita kuivat ainekset ja lisää niiden joukkoon hieman jäähtynyt rasva ja piimä. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. 

Poista omenista siemenkodat, viipaloi omenat ja lado viipaleet taikinalle riveihin. Ripottele päälle kaneli-sokeriseosta. 

Paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia uunin keskiosassa. Tarjoa piirakka vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Maiustuu oikein maukkaalta ilmankin. 

Kelit ovat olleet vielä kovin kesäiset, joten kesäistä syyskuun sunnuntain jatkoa kaikille.

Kukkamekoissa suunnattiin syksyyn

Voi pojat, olihan kesien kesä, joka tuntuu vieläkin vaan jatkuvan vaikka mennään jo syyskuussa. Muutaman kerran meinasi kesähelteiden aikana päästä suusta ruma sana kuumuutta kirotessani, mutta sain sen sitten nielaistua takaisin. Muuten ehkä olisi mennyt, mutta kun nukumiset meinasivat jäädä vähiin. Sisareni sanoja lainatakseni nukkuminen taitaa olla ihan yliarvostettua - ainakin hellekesänä. Loppukesästä oli pakko antaa sen verran periksi, että siirsimme patjan alakertaan olohuoneen lattialle. Nukuimme siellä muutaman yön ilmalämpöpumpun tohottaessa kylmää ilmaa. 

Lomalla vaatteet noudattivat tiettyä kaavaa - kevyttä, ilmavaa ja vaaleaa. Suurin piirtein samalla linjalla jatkettiin kun tuli työpukeutumisen aika. Kukkakuosit tosin olivat suosituimmat. En voinut kuvitellakaan laittavani päälle housuja sen verran toimistossakin oli helteiset lämpötilat. 

Yllä kuvassa oleva mekko jää ympärivuotiseen käyttöön. Syksyllä se saa kaverikseen neule- tai farkkutakin ja nilkkurit. Itse en tullut sitä ajatelleeksi, vaan iki-ihana insta-ystäväni vinkkasi. Kyllä tästä somesta on moneksi. 

Mekot järjestyksessä: Sand, Vila, Banana Republic, kengät: Steve Madden, Ecco

Kohti hyvää oloa: Anna hymyn loistaa

Vuoden 2017 alussa aloitin blogisarjan "Kohti hyvää oloa". Sarjan ensimmäiset sanat voit lukea täältä. Sarja ei ihan edennyt alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti, mutta so what nyt jatketaan. Täältä voit käydä kurkkaamassa, mihin jäätiin.

Tässä kuussa hymyillään ja annetaan sen todellakin loistaa, eikä vaan kainosti käännetä suupieliä vähän ylöspäin. Tai itse asiassa hymyillään tästä eteenpäin. En ainoastaan usko, vaan olen vakuuttunut, kun kääntää suupielet ylöspäin niin elämä hymyilee. Suupielten ollessa ylöspäin väkisinkin ajatuksetkin kääntyvät positiivisemmiksi ja iloisemmiksi.  Samalla myös parempi olo valtaa sinut. Ei tarvitse olla tekopirteä, mutta miksi mököttääkään. 

Olen testannut hymyn vaikutusta ja suurimmassa osassa tapauksista kun hymyilet niin sinulle hymyillään takaisin olipa sitten kyseessä nuori tai vanha. Testatkaapa itsekin. Mitä murjottavampi henkilö tulee vastaan, niin sitä leveämpi hymy huulille. Hämmentyyhän siinä vähemmästäkin ja murjottajallakin voi livahtaa hymy huulille. 

Aurinkoista ja iloista syysviikkoa! 

Vaaleanpunaiset Levikset

- Saat kierrellä kauppoja just niin paljon kun haluat, kunhan minulle löytyy lähimaastosta istumapaikka, sanoin nuoremmalle nuorelle neidille ollessamme Lontoossa heinäkuun alussa. - Vielä tarkennus, kunhan olemme ensiksi kiertäneet tärkeimmät turistikohteet.

Suurimman osan ajasta istuin vaateliikkeiden lähimaastossa nautiskellen miljoonanakaupungin sykkeestä. Liikkuminen ei hirvittävästi innostanut, koska Lontoossa oli yhtä lämmin tunnelma kuin kotimaassamme mittarilukemien ollessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella. Mustan asfaltin tuodessa vielä oman twistinsä kuumuuteen. 

Muutamassa kaupassa reipastuin ja nappasin mukaani tuiki tärkeitä vaatekappaleita, joita ehdottomasti tarvitsisin jatkossa. Levis-shopissa tein poikkeuksen. Niitä en tarvinnut tai ollut kuvitellut hankkivani, mutta niin vain tein elämäni nopeimman ostopäätöksen. Mukaani lähtivät vaaleanpunaiset Levis 501 -farkut. Malli, joka nuoruudessani oli kaikille muilla paitsi minulla. Mielestäni ne eivät istuneet minulle, mutta olinkohan niitä edes ikinä sovittanut. Nyt sovitin ja koukkuun jäin. 

Paita: Pelle P, farkut: Levis, kengät: Forever21

Hanko, ihanuus vai kamaluus?

Hiekkarantaa on kilometritolkulla. Pitsihuvilat reunustavat rantabulevardia. Uljaat purjeveneet täyttävät sataman. Tätä kaikkea on Hanko. Sinne suunnataan Hangon regatan aikaan. Olitpa sitten purjehtija tai wannabe-sellainen. Siellä myös pelataan tennistä ja hypätään hevosilla esteitä. Nämä siis tapahtuvat kesällä.

Hangossa on myös Casino. Se on uusittu ja saa sydämeni sykkimään. Siinä on nyt sitä vanhanajan kasinohenkeä. Voin kuvitella naiset pitkissä mekoissaan ja röyhelöreunaisissa päivänvarjoissaan sekä miehet silinterihatuissaan kuljeskelemaan kasinon nurmella ja nauttimaan lounaansa kasinon ravintolassa. Vanhaa on kunnioitettu ja vielä muutama vuosi sitten tiloissa ollut surffibaari on saanut lähtökäskyn. 

Hanko on ihanuus. Siellä voi käydä ja hetken ollakin. Joka kesä sinne ei tarvitse kuitenkaan mennä. Jokakesäinen ilmiö on Hangon kesäkodit sisustuslehdissä. Tuntuu kuin Helsinki muuttaisi kesäksi Hankoon. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan on luotu mielikuva. Hanko on myös kamaluus. Joka paikka on täynnä ihmisiä, turisteja. Pysäköintipaikat ovat täynnä. Vierasvenesatamat ovat pullollaan. Pitsihuviloiden tunnelma ei kanna Hangon keskustaan asti, joka on esiintymä 70-luvun harmaasta betonirakentamisesta. 

Mikä tässä on kuitenkin hienointa? Suomi on kesämahdollisuuksia täynnä. Kaikkien ei tarvitse mennä Hankoon, vaan useasta niemestä ja notkelmasta löytyy kauniita ja mielenkiintoisia vierailukohteita. Ja eihän kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista. Kokea ja näkeä kannattaa ja sen jälkeen luoda mielipiteensä.

Kesäasunnon pikkukamarissa

Muualla sitä kutsuttaisiin makuuhuoneeksi, meillä se on pikkukamari. Perheen vanhimman lapsen etuoikeus on nukkua siellä. Hänen, jonka ei tarvitse enää nukkua vanhempien kanssa samassa makuuhuoneessa. Sinne pääsee livahtamaan omasta ulko-ovesta. Tai melkein omasta, saman eteisen kautta päästään keittiöön. Huoneen ikkunastakin on kuulemma helppo livahtaa ulos vanhempien tietämättä. Näinhän ei tietenkään kukaan meistä ole tehnyt. Ainoastaan kylällä puhutaan sellaista. 

Monitaituri isäni johdolla pikkukamariin tehtiin remontti jokunen vuosi sitten. Näkisittepä isäni aarreaitan a.k.a. remonttityökalut. Niitä on paljon ja ne ovat järjestyksessä. Nyt huomaankin, mistä sisareni on perinyt viivotinsuoran järjestysintonsa. Remontissa uusittiin lattia, maalattiin seinät ja vaihdettiin sisustus. 

Huonekalut ovat kuin yhdistelmä morsiammen hääpäivän asua. Siellä on yhä aina huoneessa olleita asioita kuten tuolit ja seinäkoukut. Uutta ovat mm. hyllyt ja peili. Lainattua on kattolamppu ja sinistä löytyy kirjoista. Kamina toimii yhä ja sitä lämmitetään syksyn tullen. 

Remontin aikaan pinnalla oli valkeat pinnat ja yksi eri värillä maalattu seinä. Se tyyli kantaa yhä edelleen. Entisaikojen palakattotyyli säilytettiin.

Huone on rauhoittumisen tyyssija. Siellä voi aistia entisaikojen tunnelman yhdistettynä tämän päivän moderniin henkeen. Tällä hetkellä huonetta asustaa nuori herrasmies, jonka makuun tyyli voi olla aavistuksen hempeä. Huoneen sielu kuitenkin on ja pysyy. 

Tätiratsastaja Toscanan auringon alla

Heppatytöstä kasvoi tätiratsastaja. Väliin mahtui vuosikymmeniä myös hepatonta aikaa. Heppakuumeen uudelleen noustessa, se sitten nousikin hurjiin lukemiin. Ei riittänyt enää yksi viikkotunti ratsastuskoululla, vaan piti saada vuokrahevonen. Kirjoitan tästä kokonaan oman postauksen myöhemmin. Sitten tuli yksityisratsastustunteja. Sekään ei kuitenkaan riittänyt ja nälkä vaan kasvoi syödessä. Niimpä ystäväni kanssa suuntasimme toukokuun puolessa välissä pitkäksi viikonlopuksi ratsastamaan maailmalle. 

Raamitimme matkamme kestämään pitkän viikonlopun verran ja matkustusaika tulisi olla siedettävä. Ei toki haittaisi, jos kohde olisi myös kiva, ilma sopiva ja puitteet mukavat. Seurahan olisi parasta mahdollista ja jo vuosikymmeniä testattua. Olemme ystäväni kanssa olleet parhaat ystävät neljänkymmenen vuoden ajan. Speksit huomioiden päädyimme Toscanaan, Italiaan. Suomen poikkeuksellisen kevään takia, Suomessa oli lähtiessämme lämpimämpää kuin Italiassa. Parempi niin, koska ratsastus +20 asteessa oli vielä miellyttävää ja siedettävämpää kuin +28 asteessa. Sateet olivat väistyneet juuri ennen saapumistamme. Vettä oli kuulemma tullut runsaasti. Sen uskon nähtyäni teillä olleet vesimassojen syövyttämät urat. 

Ratsastustila tila sijaitsi vanhan linnan alueella. Aamiaisen nautimme linnassa, jossa asuivat ratsastuksen opettajat ja linnan omistaja perheineen. Omistajalla oli myös kaupunkiasunto Roomassa, 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Me asuimme linnan vieressä olevassa majoitustalossa (yo. kuvassa taustalla), jossa myös nautimme lounaan ja illallisen. 

Hevoset olivat kiiltäväturkkisia, hyvin hoidettuja ja varmajalkaisia maastokulkijoita. Opettajat mukavia ja ammattitaitoisia. Iloksemme yksi opettajista oli suomalainen. Myös hän oli ollut iloinen huomatessaan tulijoissa peri-suomalaisia nimiä. Meidän lisäksemme samaan aikaan ratsastamassa oli ruotsalaisia, norjalaisia ja englantia puhuvia (kansalaisuus jäi epäselväksi). 

Päivät kulkivat samaa rataa. Aamiainen klo 9 maissa, jonka jälkeen suuntasimme hevosten luo. Opettajat olivat hakeneet, harjanneet ja satuloineet hevoset. Kello 10 olimme hevosten selässä ja suuntasimme maastoon. Maksimissaan ryhmässämme oli viisi ratsastajaa + opettaja. Useinmiten olimme kahdestaan ystäväni kanssa opettajan johdolla maastoilemassa. Lounaalle palasimme takaisin linnan tiloihin tai nautimme sen maastomatkamme varrella. Lounaan jälkeen jatkoimme maastoilua. Paitsi yhtenä iltapäivänä, jolloin meillä oli yksityistunti ystäväni kanssa. Maastossa olisimme päässeet helpommalla. Opettaja nimittäin pisti meidän ratsastamaan puomeja ilman jalustimia. Kuulostaa helpolta, mutta kun edellisestä kerrasta ilman jalustimia on vuosia, niin siinä tätiratsastajan jokainen lihas pääsi töihin. Ratsastupäivä päättyi kello viiden ja kuuden väliin. Kroppa kertoi siinä vaiheessa, että päivä oli tosiaankin hevosen selässä vietetty. Maastossa kuljettiin kaikkia askellajeja - käyntiä, ravia ja laukkaa. 

Yleensä ennen illallista pelasimme biljardia. Luit oikein. Meillä oli omat säännöt ja huippu kannustus toinen toisellemme. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta sitä lajiia. Iltakymmenen maissa ei tarvinnut unta huokutella.  

Maisemat olivat vertaansa vaille. Pitkiä laukkasuoria. Kesäisiä peltoja. Vanhoja kiviportaita, jotka konkarihevoset kulkivat mallikkaasti, kunhan vaan ratsastajat luottivat hevosiin ja antoivat niiden hoitaa hommansa. Joka ikisellä maastokerralla ihmettelin ja ihastelin, kuinka ihmeessä opettajat osaisivat maastoreitit. Minulle pellot, polut, niityt ja vuoret näyttivät kaikki samanlaisilta. Kiitollisena muistelen lämpimästi aktiivilomaamme ja irtiottoa arjesta. 

Tyhjä huone

Vanhempi nuori neiti sen aloitti ja tasoitti tietä omien muuttomutkiensa kanssa. Silloinkin muutama kyyneleeni vierähti, mutta kotiin jäi vielä nuorempi nuori neiti. Asia ei tuntunut vielä niin lopulliselta. Tulevasta osviittaa antoi nuoremman nuoren neidin vaihto-oppilasvuosi. Mutta koko totuutta se ei kertonut. Huonehan säilyi ennallaan vaihto-oppilasvuoden ajan ja nuorempi nuori neitihän palasi Jenkki-vuoden jälkeen takaisin kotiin.  

Nuoremman nuoren neidin entinen huone

Koulut käytiin ja luonnollinen nuoren itsenäistyminen kolkutteli ovella. Nuoremman nuoren neidin uutta kotia käytiin katsomassa. Yhdessä ja erikseen. Epätoivo meinasi ottaa vallan, kun kerta toisensa jälkeen asuntonäytöillä vuokrakandidaattien jono kiemurteli porraskäytävässä asti. Miten ikinä tästä seulasta pääsisi läpi? Mutta niin vain kaunis koti nuoremmalle nuorelle neidille löytyi ja hän pääsisi nauttimaan ensimmäisestä omasta kodistaan. 

Muuttopäivä koetti ja totuus iski minulle "metrisellä halolla". Kyyneleet virtasivat valtoimenaan. Hengitys salpaantui. Sydän sykki ahdistunutta sykettään. Tunteet menivät vuoristorataa äidin ylpeydestä ja onnellisuudesta, irtipäästämisen raastavaan tuskaan. Yritin piilottaa tuskahetkeni, jotta en olisi pilannut nuoren onnea. Ihan en tainnut siinä onnistua. Myönnetään - pariin ensimmäiseen päivään en halunnut tyhjään huoneeseen kurkistaa. Ovi pysyi tiukasti kiinni. Nyt aikaa on kulunut ja huonetta olen tutkaillut mahdollisesti työhuoneeksi. 

Nuoremman nuoren neidin yo-mekko ja pukupussissa vanhojen päivien mekko hänen entisessä huoneessaan.

Yllätin itseni ja läheiseni valtaisalla tunneaallolla asian liittyen. Elämääni on mahtunut kupruja, niin ajattelin, että tämä luonnollinen ja iloinen asia ei minua heilauttaisi. Toisin kävi! Mutta hei, nyt kaikki on hyvin tai oikeastaan loistavasti. Nuorempi nuori neiti tykkää omasta kodistaan. Vanhempi nuorempi neiti miettii taas vastaavasti muuttoa. Ja minä suunnittelen maalaamista, tapetointia, uusi huonekaluja, lamppuja, mattoja, viherkasveja - sitä samaa, mitä olen tehnyt tehnyt viimeiset vuodet - taijaa koko ikäni. Matkaa jatketaan taas monta kokemusta rikkaampana. Nuoret neidit ovat aina tervetulleita takaisin kotiin, vaikka ihan kokonaankin. 

Aikuisten ystäväkirja

Törmäsin ihanan Tuulannelin blogissa kivoihin ystäväkirjan kysymyksiin. Nappasin kysymykset ja kirjasin omat vastaukseni alle.  

Horoskooppi - kaksonen ja allekirjoitan sen. Molemmat puolet löytyvät.   

Paras juoma - ehdottomasti vesi ja jos on juhla, niin shampanja. Ja juhlahan voi olla vaikka joka päivä. 

Lempiväri - sininen, mitä tummempi sitä parempi.

Lempiruoka - savustettu lohi, uudet perunat ja valkosipulipikkelsi. Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä.

Lempinimi - Tiina. Lentäisin persuksilleni, jos läheiseni kutsuisivat minua virallisella nimelläni, Kristiina. Töissä ja uusien tuttavuuksien kanssa itse sompailen ketterästi lempinimeni ja virallisen nimeni välillä. 

Paras vuodenaika - se on joko kesä tai syksy. En voi valita. Kesässä viehättää erityisesti pohjoisen yötön yö. Syksyssä taas pimeät ja lämpimät illat. Syksyn väriloisto, jota myös ruskaksi kutsutaan, saa aistini äärimmilleen.

Lempieläin - ei toista puhetta - hevonen. Hevoskuumetta olen onneksi saanut tainnutettua niin ratsastuskoulutunneilla kuin vuokrahepallakin. 

Kirjasuositus - Aki Hintsan "Voittamisen anatomia". Luen kirjoja laidasta laitaan - hömpästä asiaan. Harmittaa kun jää niin vähän aikaa lukemiselle. Tänä kesänä olen jälleen taas päättynyt ryhdistäytyä asiassa. 

Paras leffa - ei vastausta. Olen armottoman huono katsomaan elokuvia. Yleensä nukahdan heti ensimmäisten minuuttien aikana. Taijaa Mamma Mian olen pysynyt hereillä useammankin kertaa. 

Lempimusiikki - voi ei. Olen niin huono musiikinkin suhteen. Aamulla autossa raikaa Suomi Pop tai Loop, mutta muuten kuuntelen tosi vähän musiikkia.

Onnennumero - numero kuusi. Niitä on syntymäajassani aika monta.

Lempihajuvesi - kesällä Escada ja talvella Boss. Nuorena neitinä vaihtoedot olivat arki ja bileet. Niin ne tarpeet muuttuvat.

Laukku - tykkään niin merkkilaukuista kuin halppisversioistakin. Työlaukkuun täytyy mahtua läppäri ja muutakin rompetta, joten kokoa täytyy olla jonkun verran. 

Auto - siinä täytyy olla neliveto, sillä täytyy olla kiva ajaa ja sen täytyy olla turvallinen. 

Paras tapa viettää vapaailta - sporttaamassa ja mielellään läheisten kanssa. 

Viimeksi itkin - muutama viikko sitten, kun kiukutti niin kovasti.

Viimeksi nauroin - typerälle omalle vitsilleni.

Viimeksi kehuin - Mister Bigiä, kun korjasi meidän astianpesukoneen.

Uskotko yliluonnollisiin asioihin - tavallaan kyllä. Uskon, että kaikella on oma tarkoituksensa. Ja uskon, että karma kuittaa.

Paras paikka maailmassa - kesämökki pohjoisessa, talvimökki vielä pohjoisempana ja oma koti etelässä. 

Seksikkäintä minussa - silmät ja huulet.  

Lempijutut tällä hetkellä - työ, harrastukset ja ylipäätään elämä kokonaisuudessaan. Mietinnöissä on vielä kovasti, mikä minusta isona tulee.  

Jos uskaltaisin niin - alkaisin opiskelijaksi. 

Maailmankatsomukseni - realistinen ja positiivinen.

Mottoni - carpe diem ja myös "Osaan mitä haluan". 

Erityistaitoni - sinnikkyyteni, taijaa onkohan se taito. 

Mitä teen ensi vuonna - ei voi tietää. Toivottavasti elän runsasta elämää kaikkine vivahteineen.

Keräilen - Aalto-maljakoita. Niitä löytyy aika monessa värissä ja koossa, mutta vielä joukkoon mahtuu. Olen erityisen viehättynyt niiden muotokieleen.  

Karmein paheeni - ne makeat herkut. Aamu ei voi alkaa ilman herkkua kahvin kanssa tai päivä ei voi päättyä johonkin pieneen makeaan.  

Ihanin ominaisuuteni - kyllä se on tämä daami kokonaisuutena, vaikka taidan olla jäävi tähän vastaamaan.

Tämä saa minut onnelliseksi - läheisteni hyvä olo.

Elämäni tähtihetki - lasteni syntymiset. Toivon heille molemmille oman näköistä, onnellista elämää. 

Keksintö, jota ilman en voisi elää - älypuhelin. Siinähän on kaikki mitä tarvitsen.

Tämä vei minulta jalat alta - heppahulluuteni. En olisi ihan uskonut, että tämä saa minusta tällaisen vallan. 

Yllättävän helposti löytyivät vastaukset kysymyksiin. Kiitos Tuulanneli kivasta inspiraatiosta. Jos et ole vielä vastannut näihin kysymyksiin, niin nappaa ne tästä ja vastaile menemään!

80 vuotta, eikä suotta!

Kesäkuun alku on meillä juhlan aikaa. Minulla on synttärit kesäkuun eka ja isälläni viides. Tänä vuonna oli isojen ja rakkaiden juhlien aika isäni täyttäessä tasavuosia - 80 vuotta. Hän on sosiaalinen ja monessa menossa mukana oleva, joten ei tullut yllätyksenä, että saimme juhlat hänelle järjestää. Jos äitini ja isäni olisivat aiemmin keväällä tienneet millainen hellekevät tulee, niin paikkaa ei olisi tarvinnut pohtia ollenkaan - kaupungissa vai maaseudulla. Tuskaista pohdintaa aiheuttivat juhlapaikan kevään metrien korkuiset lumikinokset ja sen sijainti Oulun pohjoispuolella. Siinä vaiheessa kuitenkin vaakakupissa painoi juhlapaikan tärkeys vanhempieni elämässä, etteivät mahdolliset lumikinokset ja vihreyden puute juhlatunnelmaa himmentäisi. Sääjumalatar oli puolellamme ja lumikinokset häipyivät toukokuun helteisiin ja luonnon vihreys sai valtansa. 

Juhlista tehtiin päivänsankarin näköiset. Tarjottavaa oli runsaasti ja turha pönötys pois. Sen verran tärkeä päivä oli minullekin ja kiitollisuudella sitä juhlin, että "roskia" jouduin silmistäni hieraisemaan onnittelusanoja sanoessani. Olemme kevään mittaan olleet myös muunlaisissa sukujuhlissa, joten kiitollisuus ja ilo näistä juhlista oli sydämessäni läsnä. Totta kai juhlapäivä ikuistettiin, kuten me teimme alla äitini ja sisareni kanssa. 

Isäni on pohjoisen miehiä, joten päivän tarjoiluna poronkäristys kera perunamuusin oli luonnollinen valinta. Höysteeksi puolukat ja suolakurkku. Äitini leipomat limput ja rieskat maistuivat myös runsaalle vierasjoukolle. Jälkiruuaksi oli itsetehtyä hillatäytekakkua, leipäjuustoa ja suklaapikkuleipiä. Juhljoiden joukossa oli paljon pitkän matkalaisia, joten kunnon ruoka oli itsestään selvyys.  

Omaksi asukseni valikoitui, mistäpä muualta kuin blogista keksitty idea Vilan haalarista. Menin ostamaan punaista haalaria, mutta olin armottoman myöhässä, kuulemma. Ne oli jo myyty. Valkoinen olkoon sitten tähän ilon juhlaan sopiva valinta, päätin. Onnistuin säilyttämää sen puhtaanakin koko juhlan ajan. 

Isäni ja äitini kuvan jätin tietoisesti viimeiseksi kuvaksi. Kuulen jo nyt korvissani heidän eriävän kommenttinsa, saako sitä julkaista vai ei. Minusta saa, koska olen kovin ylpeä heistä. He ovat molemmat ikäisekseen kovin moderneja suhtautumisessaan some-maailmaan. Molemmilla on Facebook-tilit ja äidilläni myös Instagram. 

Paluu menneisyyteen - Polar

Vuosia sitten sain täyteen sykemittari, urheilutietokone tai miksi niitä kutsutaankaan kiintiöni. Silloin elin ja hengitin tekemisiäni niiden aparaattien kautta. Koukuttavaa ja myös antoisaahan se oli ja kuului niin työhöni kuin vapaaseen. Laitteita minulla oli siihen hetkeen kaikki mallit ja värit. Alla oleva kuvakin kertonee, että tänä päivänä suurin osa ei ole enää aktiivisessa käytössä.

Kiintiön kuormittumisen jälkeen pitkään liikuin vain kuullostellen kroppaani ja luottaen tuntemukseeni ilman mitään mittauslaitteita. Matkaa taittui, vauhtia oli välillä enemmän ja välillä vähemmän ja sykkeetkin sykkivät, mittasin niitä tai en. Silloin tällöin kanssasporttaajillani oli aparaatit mukana ja sain siinä samalla mitattua minunkin matkani ja se riitti. 

Vuosien jälkeen eteeni tuli mahdollisuus hankkia naisellinen, kaunis ja moderni aktiivisuusranneke hieman edullisempaan hintaan. Kakistelin ensiksi hämmentyneenä, enhän minä voi mitään aktiivisuusranneketta hankkia. Minähän olen aktiiviliikkuja ja tarvitsen järeät aseet käyttöön, en mitään hifistelylaitteita. Polar Loopin koristeena olevat Swarowskit hehkuivat silmissäni siinä määrin, ettei sitä voinut jättää hankkimatta. Olihan kyseessä koru entisten selkeiden sporttiaparaattien jälkeen. Vaikkakin oli niissäkin ollut tyylikkäitä muotoja ja kauniita värejä. Polar kiteyttää Loopin sanoihin "älykkäästi kaunis". Allekirjoitan. Mutta oikea hetki ottaa Polar Loop käyttöön ei ollut heti hankinnan jälkeen, vaan aikaa vierähti 1,5 vuotta ennen kuin sain paketin auki ja tarvittavat asennukset tehtyä. Nyt tuosta hetkestä on kuukauden päivät. Käyttöönottoa viivästytti ahdistukseni, että pitäisi tutustua ohjekirjaan ja asentaa joku sovelluskin vielä. Taisi siinä muutama ärräpääkin lipsahtaa suustani. Mutta sain koko käyttöönoton tehtyä. Myönnetään, ei ollut ollenkaan vaikeaa.

Nyt kuukauden käytön jälkeen voin sanoa, että tyytyväinen olen. Todennäköisesti Polar Loopista ei tule loppuelämän kaveria, mutta nyt tiedän miten se toimii ja koukuttaa. Ajatusmaailmaani se on vaikuttanut. Esimerkiksi nyt vien roskat kävellen, enkä yhdistä sitä pihalta lähtemiseen ja autolla roskikseen viereen hurattamiseen. Näin saan lisää askelia. Erityisen tyytyväinen olen unenseurantaa. Kuvittelin nukkuvani riittävästi, mutta näin ei olekaan. Erityisesti viikolla yöunet jäävät 6-7 tuntiin ja se on liian vähän. Yksi tunti pitäisi saada ainakin enemmän. Kokeilu jatkuu ja taidampa raportoida siitä uudemmankin kerran täällä blogissa.

Täällä taas!

Sormet olivat jo valmiina näppäimillä, mutta siihen ne jäivät. Mitä kirjoitan? Mistä jatkan? Onko tämä vielä se juttuni? Monta kysymystä, mutta ei selkeitä vastauksia. Annetaan ajan tehdä tehtävänsä. Hetki palata tulisi sitten kun sen olisi tarkoitus. 

Rukan auringonlaskun voittanut ei ole. 

Se jäi kuin seinään. Myönnetään. Tein niin kuin olin itse kritisoinut - älä vaan häivy ilmottamatta mitään. Toisaalta kyllähän minä kerroin, seuratkaa instagramissa. Meni viikko ja toinenkin. Viikoista tuli kuukausia. Onneksi kuukausista ei sentään vuotta. Tai no melkein. Kävin kurkkaamassa. Siellähän se oli. Joku muukin oli vieraillut, tiesi analytiikka kertoa. Vierailuni tihenivät ja aloin luonnostella tekstejä. Mietin lookin uudistamista. Mutta olisiko turhaan, jos en sitten kuitenkaan ehtisi tai jaksaisi täällä olla ja hengittää. Nyt kuitenkin painan julkaise ja katsotaan mihin se vie vai viekö mihinkään. Eli hetki on tullut.

Huippua viikkoa kaikille!