Rennossa kesämekossa

Olisi niin paljon kerrottavaa, ettei kerta kaikkiaan tiedä, mistä aloittaa. Todettakoon alkuun, että jos haluatte seurata minun ja läheisteni menoa ja meininkiä, niin se tapahtuu parhaiten instagramissa (tiina.y). Olen niin hullaantunut ja hurmaantunut kyseisen sovelluksen antamista inspiraatioista ja ideoista. 

Tämän viikon olemme viettäneet pohjoisen maaseutumaisemissa. En olisi voinut toivoa parempia kelejä tälle viikolle. Hellelukemat on saavutettu ja aurinko paistanut. Naureskelin tänään äidilleni, että raahasin mukanani jääkiekkokassillisen vaatteita, joista kohta viikon aikana olen käyttänyt vain neljäsosaa. Hiukset on sipaistu ponnarille ja aurinkolasit pään päälle hämäämään "bad hair " lookkia. Meikkiä en ole kohta neljään viikkoon käyttänyt ja kynsilakatkin ovat vain muisto. Ah, kuinka vapauttavaa.   

Sininen collegekankainen mekko on vertaansa vailla helppoudessaan. Nippa-nappa hellelukemissa mekko vielä toimii, mutta jos olisi yhtään lämpimämpää & kosteampaa, niin mekon tulisi olla ohuempaa materiaalia. Korilaukut ja espadrillot kuuluvat kesään. Näissä vermeissä on ollut täysin passelia suunnata kyläkauppaan. Siellä onkin käyty päivittäin. Täysin poikkeavaa arjen kaupassa käyntirytmistä, joka on noin kerran viikossa. 

Mekko: Boomerang, espadrillot: Lindex, laukku: Tine K Home

Kotimaan matkailua - Suomenlinna

Onpa ollut virkistävää ja sivistävääkin harrastaa saarihyppelyä. Olikohan tuo nyt ihan oikea sana suomeksi? Englanniksi kuulostaa paljon paremmalta "island hopping". Yksi viime viikon lounaskohteistamme oli Suomenlinna. Sinne päästyämme ja Mister Bigin sisäistettyä, etten ollut saaressa käynyt kesäteatteria enempää, meille tulikin lounaan lisäksi saareen tutustumiskierros. Olin ihastunut ja hämmentynyt saaren monimuotoisuudesta. Suomenlinnassa oli meidän ja turistien lisäksi paljon niin perheitä kuin ystäväporukoita piknikillä. Piknikkiläisiä oli joka puolella - nurmella ja kallioiden notkelmissa. Keli ei ollut edes parhaimmasta päästä, vaan tämän kesän kaltainen. Alla olevassa kuvassa päälläni olevan valkoisen takin kylläkin riisuin nähtävyyskierroksemme aikana. Olihan minulla alla vielä fleecehuppari ja t-paita.  

Olen tätä mantraani aiemminkin toistanut - kauniissa kotimaassamme on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Aina ei tarvitse lähteä maailmaan ääriin kokeakseen uutta. Suomen saaristo ja pohjoisen suot, mistä muualta maailmasta löydät sellaista eksotiikkaa. 

Suomenlinnassa oli kauniita arkkitehtuurisia yksityiskohtia. Monta kohdetta jäi kuvaamatta kuviin änkeytyvien turistien takia. Eivät he tietenkään tietoisesti kuviini halunneet, mutta kuten todettu porukkaa oli liikkeellä paljon ja suositummissa kohdissa olisin saanut odottaa aika kauan ruuhkan laantumista. 

Olen kovin viehättynyt tiiliseiniin ja kedonkukkasiin. Niitä molempia löytyi Suomenlinnan vierassataman ravintolasta. Välttämättä en olisi Suomenlinnan vierassatamaan jäänyt yöpymään, mutta se toimi erittäin hyvin tällaisella pikavierailulla. 

Metsä rauhoittaa

Valtakunnan uutisissakin on ollut viime viikkoina tarinaa metsän rauhoittavasta vaikutuksesta. Allekirjoitan sen täysin. Juhannuksen aikaan viritin kaikki aistini metsän vaikutukselle ja jätin lenkkimusiikitkin kotiin. Onneksi uskalsin lähteä matkaan ilman piuhoja korvissa ja biisejä tahdittamassa askelia. Olen jotenkin jumiutunut ajatukseen, että juoksu ei kulje ilman biisejä. Mutta niin väärässä olin. Kuuntelin juostessa vain honkien huminaa, lintujen laulua, metsän salaperäisiä rasahduksia ja purojen liplatuksia. Mielikuvitukseni meinasi lähteä omalle kiitolaukalleen noista salaperäisistä rasahduksista. Karhu, hirvi, poro vai jäniskö se siellä seurasi hölkkäilyäni. Tai sitten ne olivat vaan luonnollisia metsän ääniä. Purojen liplatukset taas toivat piristävän soinnillisen hetken matkan varrelle. Ja se askelkin nousi aivan yhtä reippaasti kun kera musiikin.

Maaseutumaisemissa on sama juokseeko asfaltilla vai hiekkatietä, ihan yhtä vähän tulee autoja vastaan. Jalkojen kannalta hiekkatiellä juoksu on armollisempaa ja antaa myös vaihtelua. Mietin myös samalla, kuinka täydellinen tie olisi maastoratsastukseen. Isäni ei ihan ollut samaa mieltä kanssani. Kotonakin olen jatkanut juoksemista ilman biisejä. Kuunnellen vain ympäröivää maailmaa ja niitä omia ajatuksia, jotka juostessa pulpahtelevat pintaan. Sieltä tulee sekä uusia että vanhoja ajatuksia ja niiden sekamelskaa. Välillä pääkoppa ammottaa myös aivan tyhjyyttään. Sitä kutsuttaneen nollaukseksi. 

Pusero: Peak Performance, panta: Peak Performance, trikoot: Victoria's Secret, lenkkarit: Asics

Loma on mukavaa, mutta arki parasta

Seuraatpa sitten sosiaalista mediaa, puhetta työpaikan käytävällä tai salakuuntelet keskustelua julkisissa kulkuvälineissä, niin se sama jokavuotinen puhe alkaa kesäkuun alussa. Nimittäin lomapuhe. Kaikki kyselevät lomasta ja sen alkamisesta. Yhden jos toisenkin suusta kuuluu, kuinka sitten loman alkaessa teen sitä ja tätä. Kaikki tuntuvat alkavan elää, kun loma koettaa. 

Toki loma on kivaa aikaa. Aamulla voi rauhassa nauttia aamupalan ja lukea sanomalehdenkin. Voi ex tempore keskellä päivä hilppasta lenkillle. Lämmittää saunan lenkkeilyn jälkeen ja tämäkin yhä keskellä päivää. Jos luomi alkaa luppasta, niin antaa vaan valahtaa kokonaan kiinni ja voi viettää siestaa. Antaa aloittamansa kirjan tarinan viedä mukanaan ja upottua useaksi tunniksi kirjallisuuden saloihin. Tai vaikka sulattaa sen pakastimen, joka jäi sulattamatta viime kesänä ja joka odottaa jo tämän kesän marjasatoa. 

Mutta minulle arki on sitä parasta. Olisihan se aika hurjaa, jos vuodesta vain yksi kuukausi olisi kivaa ja muuten aika menisi lomaa odotellessa. Teen lomani aikana töitäkin. Se ei haittaa. Isoimman osan vuodesta elän kuitenkin arjessa ja sen tiimellyksessä. Myös arki voi olla niitä rauhallisia aamupaloja tai pikkuretkiä veneellä tai koukuttavia kirjoja. Sinä itse päätät. Laitat aamulla kellon herättämään 15 minuuttia aikaisemmin ja käytät sen extra 15 minuuttia hitaaseen aamupalaan. Tai töistä kotiuduttuasi pakkaat piknikeväät reppuun ja suuntaat lähisaareen retkelle. Kaikki ovat sinun omia valintojasi, mitä haluat tehdä. Odotatko vain viikosta ja kuukaudesta toiseen uutta lomaa vai elätkö tässä ja nyt.

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Yli 50 v. ei enää opi uutta - väärin!

Ratsastuskautemme  päätteeksi eräs kanssaratsastajamme kertoi, ettei jatka enää syksyllä, koska viisikymppisenä ei enää opi uutta. Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi, mutta onneksi sain pidettyä kielenkannattimeni kurissa. Olin kovin eri mieltä asiasta. Vaikka olisit olympiavoittaja, niin aina voi oppia uutta. Minusta uuden oppiminen ei katso ikää, vaan se on halua ja tahtoa. 

Sitä halua ja tahtoa minulta löytyi, kun toukokuussa ilmoittauduin estekurssille. Olin aina pitänyt itseäni kouluratsastajana, mutta kun kaverit ilmoittautuivat kurssille, niin minä myös perässä. Olimme talven mittaan joka neljäs tunti hypänneet esteitä. Tammikuisella hevosen kaatumisella oli kauaskantoiset seuraukset ja jokainen estetunti kaatumisen jälkeen oli minulle omien pelkojeni voittamista. Otin jopa normitunneillakin turvaliivin käyttöön. Niin sitten yli viisikymppisenä olin ensimmäistä kertaa elämässäni menossa estekurssille, vielä jatko sellaiselle, eikä millekään alkeiskurssille. 

Erään ystäväni mielestä esteet eivät näyttäneet korkeilta. Eivät ne sitä olleetkaan, jos verrataan Grand Prix -luokkiin, mutta minulle, joka aloitin maassa olevista puomeista, ne olivat aikamoinen loikka. Varsinkin, jos et osannut ihan oikein ratsastaa hevosta esteelle, niin hevonen joutui ottamaan esteen kokoon nähden kaksinkertaisen loikan. Juhannuksen jälkeisellä viikolla ollut kurssimme kesti tiistaista perjantaihin. Perjantain tunnilla rataa ratsastaessamme minulla pääsi suustani "en mene enää". Pelko meinasi saada vallan. Hevonen kieltäytyi useamman kerran ja tosiaankin minun kokemattomuuteni takia joutui ottamaan isompia hyppyjä kuin mitä esteet olisivat edellyttäneet. Muistan varmaan loppuelämäni kuin huippuopettajamme Pikkis huusi "katse ylös ja paino jalustimille". Ne olivat ohjeet, joiden avulla pysyin selässä ja jatkoin matkaani. 

Haastoin itseäni. Opin uutta. Nautin. Iloitsin. Olin niin poikki neljän peräkkäisen ratsastuspäivän jälkeen. Maratonien jälkeen olen tuntenut samanlaista voittajafiilistä kuin nyt estekurssista selvittyäni. Viimeistä ratsastuskertaa seuraamassa ollut katsoja kiteytti myötätuntoisella kommentillaan minulle tuntemukseni "sinulla oli aika rankka tunti, mutta hienosti pysyit selässä". Minä taistelin. Voitin pelkoni, kiitos kannustavan ja luottamusta herättävän opettajamme.

Haastakaa itseänne, se kannattaa!

Aseita ja ruusuja Hämeenlinnassa

Kylläpäs kesäkuu vilahti vauhdilla ohi. Blogi jäi aivan kaiken muun elämän jalkoihin. Kanssabloggaajien postauksia kävin lukemassa, mutta niidenkin kommentointi jäi minimiin. Sellaista se välillä on. Jos minun eloa ja oloa haluatte seurata, niin instagram on siihen passeli kanava. Siellä @tiina.y nimimerkin takaa meitsi pilkistelee. 

Kesäloman alkajaisiksi suuntasimme viime lauantaina kymmenien tuhansien muiden Guns N' Roses -fanien kanssa Hämeenlinnaan. Olimme päättäneet välttää ruuhkia ja jättää siten auton kotiin. Hämeenlinnaan menimme junalla ja palasimme bussilla. Tosi kätevää, sanon minä. Helsingistä lähtiessämme taivas oli harmaa. Mitä lähemmäksi pääsimme kohdettamme, sitä kirkkaammaksi taivas tuli ja lämpömittarilukemat nousivat. 

Konsertti täytti kaikki odotuksemme. Se oli viihdyttävä, rentouttava ja elämyksiä luova. Oheistoiminnot valitettavasti pettivät pahimman kerran. Jonotimme 45 minuuttia viinilasia. Tämä nirppanokka ei sitten vielä tykännyt kyseisestä viinistä. Tästä oppineena seuraavaan konserttiin hankin erilaiset liput. Tänä kesänä konsertit olivat kylläkin tässä. 

Mukavaa iltaa kanssabloggaajat!