Sisareni kesämekossa

- Mulla on sulle mekko. Se on mulle liian iso, sanoi sisareni minulle. Ennen kuin ehdin miettiä enempää kokokysymystä, sisareni täsmensi - Se on mulle liian pitkä. 

Vähän nikottelin, kun en heti keksinyt mekolle käyttöpaikkoja, mutta sanoin kokeilevani sitä. Siinä vaiheessa en hoksannut ehdottaa mekon lyhentämistä. Nyt en sitä enää ehdota, koska eilisen testauskerran jälkeen mekko jää minulle. Mekko oli miellyttävä päällä. Ei kiristänyt, eikä puristanut. Ei kuitenkaan ole mallia "teltta." Sivuhalkiot helpottivat kävelemistä. Väri on uusi musta eli tummansininen. Se ei kuvista ihan käy ilmi. 

Mekon kaveriksi en kaivannut muuta kuin matalat sandaalit. Hiukset olivat kesälookissa. Saan ne just ja just kiinni. Ja kuulkaa sillä lookilla on viime viikot menty. 

Kiitos sisareni, voin jatkossakin ottaa tällaista shoppauspalvelua! 

Keittiön seinänpätkä ennen ja jälkeen

Keittiössämme on jääkaapin ja ikkunan välissä seinänpätkä, joka huusi "ripusta tähän jotain". Olimme saaneet keltaisissa paketeissa tuliaisia ja en tiennyt mihin pakettikääreitä olisin tunkenut, joten ne löysivät paikkansa seinältä. Siinä vaiheessa sisustusidea tuntui todella loistavalta ja antoivathan keltaiset kääreet väriä keittiön muuten kovin värittömään maailmaan. Näin pähkäilin asiaa ja olin kovin tyytyväinen pähkäilyyni ja noin viisi sekuntia vaatineeseen aikaansaannokseeni. 

Totta puhuen siinä vaiheessa en tiennyt paremmasta. Mutta sitä oli tulossa! Porin Jazz keikallamme piipahdimme Johanna Oraksen pop-up näyttelyssä ja mukaan tarttui setti Johannan tauluvedoksia. Johanna Oras on yksi lempitaiteilijoista, vaikkakaan en voi itseäni miksikään taidekriitikoksi tituleerata. Johannan sympaattista persoonaa ei voi olla myös liikaa kehumatta. Uskokaa pois, tiedän, mistä puhun.  

Olemme viime viikot olleet lievästi sanottuna liikenteessä, joten tänään ostamani tauluvedokset olivat ensiksi matkalla säilöön odottamaan oikean paikan löytymistä. Mutta hei, siinähän se on! Keltaisen kääreet saivat lähtököskyn ja yksi tauluista pääsi keittiömme seinälle. 

Mikä marjakesä!

Mummoilua tai ei, mutta minusta on aivan parasta kesällä poimia marjoja. Tässäkin on muuten jännä piire. Mister Big kerää marjoja ja minä poimin niitä. Nämä on näitä etelän ja pohjoisen eroja, veikkaisin. 

Mansikoista se alkaa. En seurannut mansikkakirjoittelua ja hinnan ollessa himpun alle 30 euroa totesin vielä odottavani. Mutta niinhän siinä kävi, että Suomen suvi näytti kepposensa ja mansikat nousivat tähtitieteellisiin hintoihin. Tai sitten niitä rahdattiin mm. Saksasta. En halua edes miettiä, millaiset hiilijalanjäljet niistä jäävät. Sain kohtuulliseen hintaan yhden laatikon pakkaseen. Mansikkahilloa on vielä viime vuodesta jäljellä eli me pärjäämme. Tai jaa nämä marjathan ostan suoraan kaupasta, joten tällä kaiketikin turha pullistella.

Sitten kypsyivät mustikat. Ja mikä sato niitä kypsyikin! Jaksan vuosi toisensa jälkeen ihmetellä ihmisten laiskuutta. Kotimme lähdistöllä kasvaa mustikoita sellainen määrä, jolla huusholli jos toinenkin saisi mustikkakiintiönsä kerättyä. Yksi valittaa selän heikkoutta, toinen ajan puutetta ja yhdessä taitaa olla vain lorvikatarri. 

Sitten lähestyikin hillakausi. Siitä kirjoitin jo oman postauksen. Siitä ei sen enempää. Verenperintönähän tämä marjahulluus tulee sekä äidiltäni että isältäni. Äitini on viime vuosina hullaantunut täysin mesimarjoihin. Niiden kohdalla sanon "ei kiitos". Mesimarjat kasvavat pitkän heinän keskellä, joten niitä on aivan viheliäistä poimia ja niiden putsaaminen on vielä viheliäisempää puuhaa. Mutta se maku on huumaava, jo muutamasta marjasta!

Kotimme vieressä mustikoiden naapurissa kasvaa vadelmia. Sama tarina, eivät kelpaa kenellekään muulle kuin meille. Tänä vuonna niitä on tullut niin paljon, että naapureiden kummin kaimatkin saisivat vitamiinitarpeensa täyteen. Mutta ei väkisin, kyllä minä sieltä marjat kerään talven hilloja, soppia, soothieita ja mitä muuta keksitäänkään varten. 

Syksyn tullen puolukat ja karpalot päätyvät myös meille. Puolukkamehu on taivaallista ja karpaloidenhan on todettu olevan lääketieteellisestikin tärkeitä marjoja. Voi Suomi! Tuodaan New Yorkin businesstyyppejä päiväksi pohjoisen soille ja toiseksi etelän saaristoon. Siinä mieli lepää ja luovuus kukkii. 

Lenkillä helteessä

Voi tätä kesän ihanuutta! Voisiko laittaa purkkiin ja raottaa purkkia marraskuun loskissa. Lämpömittari näytti tänään päivällä +26 c, kun kaivelin juoksukamppeitani laukun perukoilta. Löytyisiköhän sieltä riittävän kevyttä päälle pantavaa? Tällaisilla helteillä järkevä ajottaisi juoksut aamuun tai iltaan. Arjessa aamuni ovat aikataulutettuja ja aikaisia, joten lomalla olen päättänyt olla armollinen asian suhteen ja herätä just silloin, kun silmät aukeavat. Ilman kelloja tai muita velvotteita. Kesäiltaisin taas mielummin vietän aikaani muiden juttujen parissa kuin juoksemisen. Eli mitä jää jäljelle - päiväsaika. Mikäs sen parempaa lomalla onkaan? Arjessa siihen kun ei ole mahdollisuuksia.  

Ajattelin jakaa kanssanne pari oma kokemusperäistä vinkkiä helteessä lenkkeilyyn. 

- Hidasta vauhtia. Kroppa joutuu lämmön kanssa koville muutenkin, joten turha kuormittaa huippuvauhtitehtailulla.
- Juo. Ennen lenkkiä, lenkin aikana ja jälkeen. Tämä kohta on "tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen." Olen tosi huono juomaan lenkin aikana. Maratoneilla olen itseni siihen pakottanut. Muuten niistä ei tulisi mitään. Noin 20 km lenkit selviän vielä nippa-nappa ilman juomapulloja. Ei kylläkään näin kuumalla. 
- Käytä lippistä. Yleensä mielelläni viihdyn lenkillä buffissa, mutta se ei suojaa kasvoja auringonpaisteelta, jonka taas lippis tekee ja turhat siristelytkin jäävät. Näin kovalla helteellä lippiksen suositeltavin väri on vaalea. 

Kuvia ei voi väittää näteiksi, mutta aidoiksi voi. 

Mahtavaa kesäviikonloppua!

Haalarissa helteessä

Soita on ravattu ristiin ja rastiin. Pahimmat marjastushimot on nyt tainnutettu, joten pystyin miettimään jotain muutakin tekemistä. Tänään teimme sitten sen kesän pakollisen ulkomaan matkamme Ruotsin puolelle. Heti aamusta aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja mittarilukemat olivat +20 c paremmalla puolella. Päälle täytyi saada jotakin hiukkasen fiksumpaa kuin marjastuskamppeet tai shortsit & toppi -yhdistelmä.

Tiesin kyllä, että jalat olivat yhtä kalpeat kuin lakanat ja pari polven muhkuraakin olisi voinut jättää näyttämättä, mutta mitä niistä. Päälle pääsi New Yorkista hankkimani haalariasu. Olin vakiokauppani Banana Rebuplicin sovituskopissa tuhannen eri vaatekappaleen kanssa, kun näin haalarin naapurisovituskopin daamilla päällä. Luulin ensiksi sen olevan mekko, ja tuolla mitalla ehdoton nou-nou. Mutta haalarihan olisi asia erikseen. 

Haalari oli mielettömän mukava päällä. Hiukkasen hankala tietyissä tilanteissa. Arvaatte varmaan mitä tarkoitan. Kurttuunkin se menee, kun materiaali on puolet pellavaa ja puolet puuvillaa. Aah, toisaalta niin ihanan hengittävä. 

Viimeinen kuva on täysin ylivaloittunut, mutta kaikessa epätäydellisyydessään antaa täydellisen kuvan tämän aurinkoisen päivän fiiliksistä. 

Ihanaa kesäpäivän iltaa kaikille! Nautitaan Suomen suvesta!

Hillahaukka vauhdissa

Blogiani seuranneet tietävät juurieni olevan vahvasti pohjoisessa ja sydämeni sykkii yhä siihen suuntaan ainakin joka kolmannella lyönnillä. Kun taas Mister Big ei ole kehä kolmosen sisäpuolelta, vaan kehä ykkösen sisältä. Olihan siinä etelän pojan ja pohjoisen tytön kohtaamisessa magiaa ilmassa, mutta me törmäsimmekin Lontoossa. 

Porin jazzin jälkeen suuntasimme kulkumme pohjoiseen ja erityisesti hillasoille. Sisareni, joka ei ole mikään marjanpoimija, oli viime viikolla tehnyt historiaa ja käynyt tunnustelemassa maaperää. Jos hänkin lähetti kuvia oranssina hehkuvista marjoista ja hehkutti suolla rämpimisen olevan tehokasta liikuntaa, niin voitte arvata, kuinka minua alkoi kuumottamaan pohjoisen hillasuot. Eilen suuntasimme ensimmäiselle suolle, sille vakiosuolleni ja se ei pettänyt tälläkään kertaa. Tänään olimme isäni opastamalla reissulla, jolla saimme samalla aimon annoksen kotiseutuopastusta. Mister Bigistä on kehittynyt vuosien varrella varsinainen hillahaukka, kuten hänet eilen nimesin. Niin näppärästi hän siirtyy mättäältä toiselle hillojen perässä. 

Suon reunalla ei tarvitse miettiä meditaatiokeinoja. Antaa katseen seilata ohilipuvien pilvien mukana ja luonnon äänien täyttää tienoon. Nyt näissä maisemissa hetki tankaten vitamiinivarastot ensi talven varalle. Sen jälkeen suunnitelmissa on suunnata vetten päälle. Kyllä kesä on ihanaa aikaa. 

Yyteri Beach ja Pori Jazz

Kesällä suosimme kotimaan matkailua. Suihkaisemme pitkin Eurooppa nelosta pohjoiseen ja takaisin. Tai jaa, käymmehän me kesällä ulkomaillakin. Ruotsin vierailu on tehty joka kesä niin monena kesänä kuin muistan taaksepäin. Ensiksi Ruotsin matkat tehtiin vanhempieni kanssa kesäpaikastamme, joka sijaitsee lyhyehkön matkan päässä Ruotsin rajalta. Nykyään Mister Bigillä on länsinaapurissamme omat kiinnostuksen kohteensa, joiden hankinnasta olemme hieman eri aaltopituuksilla.   

Alkuviikosta pohjoisen yöttömät yöt alkoivat jo kovasti kummittelemaan mielessäni ja kaipuu niihin. Velvollisuudet etelässä olivat melkein pulkassa, joten voisimme suunnata kulkumme pohjoiseen. Olimme saaneet kutsun Poriin ja jazzeihin perjantaille, joten tällä kertaa pohjoiseen suihkaisimmekin mutkan kautta. Perjantaiaamuna etelästä lähtiessämme vettä tuli taivaan täydeltä. Iloksemme sadepilvet ehtivät kuitenkin kulkea Porin ohitse ennen illan pääkonserttia. Kiitos Pori ja jazzit, jälleen yksi uusi helmi elämän helminauhaan. 

Heräsimme aurinkoiseen lauantaiaamuun yöpymispaikassamme Yyteri Beachillä. En ollut aiemmin kohteessa käynyt. Kuullut kylläkin. Eikös se ole yksi Suomen surffareiden mekoista? Se oli siis nähtävä. Ensiksi ihastelimme kangasmetsää ja harmaana hohtavaa jäkälämattoa. Mutta se hiekkaranta! Sitä oli silmän kantamattomiin. 
  

Myönnän aukon sivistyksessäni, en tiennyt Suomessa olevan naturistirantoja. Sekin nähtiin Yyterissä. Mutisin mielessäni, että tuskin täällä nyt ketään ihan nakuna on. Mutinat jäivät sikseen, kun herrashenkilö käveli meitä vastaan kaikki paikat paljaana. Niin, mehän olimme väärällä rannalla vaatteinemme, ei hän. Kyllä matkailu kotimaassakin avartaa. 

Tuorepuuro - ihan itse tein

Terveyshifistelijät ovat jo pitkään vannoneet raakapuurojen nimeen. Olen suuri puurofani, mutta mielestäni puuron tulee olla lämmintä. Siitä syystä raakapuurot ovat saaneet olla osaltani rauhassa. Olen myös kokenut niiden tekemisen vaikeaksi ja hankalaksi. Nyt kun suurimmat trendiaallot ovat hieman laantuneet, niin hyppäsin aallolle ja testasin raakapuuron tekoa. 

Olin lukenut ohjeita ylimalkaisesti eli vähän kartalla oltiin. Viime viikon kauppareissulla nappasin mukaani kylmäkaapista litran mantelimaitoa. Ainakaan sen puuttumisesta puuron teko ei jäisi kiinni. Jostain muistini syövereistä kaivoin esille sen olevan hyvä neste puurolle. Nätti purkkikin löytyi, kun mansikkahillo on vielä keittämättä. Illalla silmämääräisesti mittailin purkkiin mantelimaidon, kaurahiutaleet ja chia-siemenet. Kansi kiinni ja purkki jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana aamuna suuntasin jääkaapille ja pienoisen jännityksen vallassa avasin purnukan. Mitähän yön aikana oli tapahtunut? Maittava puuro oli valmistunut. Tuoreet mustikat kaveriksi ja mikä herkku kesäaamupala. Nam!

Innostuin asiasta siinä määrin, että uusi puurosatsi piti saada tekeytymään seuraavaksi yöksi. Tällä kerralla vähensin hieman mantelimaidon määrää. Halusin puurosta hieman tuhdimpaan. Eka versio oli turhan vellimäistä. Kaurahiutaleet ja chia-siemenet saivat kaverikseen banaania. Se toi puuroon makean vivahteen. Vielä kaveriksi mansikoita ja voi pojat, eihän tämä voi olla terveellistä, kun oli niin hyvää. Tuotekehittelyä vielä vaaditaan, mutta oikealla polulla ollaan. Kesäherkku, mitä mainioin, mutta kyllä talvella ja kylmällä kelillä perinteiset lämpimät puurot ovat minun juttuni. Tulipahan tämäkin kokeiltua. 

Kyllä kummitäti tietää

Minulla on kaksi kummitätiä, jotka molemmat ovat myös tätejäni ja nimeltään Ritva. Eikä siinä vielä kaikki - molempien puolisot ovat nimeltään Erkki. Aikamoista sattumaa, eikö vain? He ovat olleet elämässäni aina läsnä ja muistaneet niin iloissa kuin suruissa. Iso kiitos heille molemmille siitä! Molemmilla on myös vankkumaton tyylitaju. Siitä esimerkkinä alla toiselta kummitädeistäni saama pikkulaukku. 

Olen kyseistä mallia hiplannut, mutta sopivaa väriä ei ole löytynyt. Pakettia tunnustellessani arvasin etukäteen laukun mallin, mutta väriä ja kimalluksen määrää en olisi ikinä arvannut. Ensiksi hieman nikottelin, että olenhan sinisen ystävä, mutta mutta. Kävin jopa kaupassa tsekkaamassa värivaihtoehdot. Ei, en vaihtanut laukkua toiseen väriin. Tätini kertoi erityisesti valinneensa tämän värin minulle, joten kunnioitan sitä. Itse asiassa mitä enemmän laukkua katselen ja mietin käyttöyhteyksiä, niin sitä iloisempi olen etten saanut perus mustaa tai beigeä. Elämässä täytyy uskaltaa. Jos itsestä ei ole siihen, niin joskus toisen pienellä avustuksella voi avautua uusia ovia ja sitä kautta mahdollisuuksia. Hiukkasen lähti rönsyilemään, mutta kiitos upea yli 80-vuotias kummitätini. Kuinka monella hänen ikäisellään kävisi mielessä edes valita tällaista laukkua! Tyylitaju ei ole iästä kiinni. 

Laukku on erittäin laadukkaasti tehty. Pohjassa kultaiset niitit ja sisällä pieni tasku. Nappaisinkohan laukun mukaani suunnatessani Poriin ja jazzeille vai odotanko seuraaviin loppukesän perhejuhliin. Nyt kuitenkin mansikat kutsuvat.  

Vielä kerran juhlitaan niitä viisikymppisiä

Jossain vaiheessa talvella olin vielä sitä mieltä, etten juhlista ollenkaan tasavuotisiani. Toisinhan siinä kävi! Synttäreitä on juhlittu pienesti perhepiirissä, muutaman kaverin kanssa puutarhakahveilla, töissä yllätys "Aikuinen nainen" lauluesityksellä, herkullisella ravintolalounaalla parin läheisen kanssa ja vielä viikko sitten lauantaina sukulaisten ja ystävien kanssa.  

New Yorkin matkani tuli himpun huonoon hetkeen, mutta enpähän ehtinyt juhliani turhaan hermoilemaan. Minähän nimittäin kotiuduin Jenkeistä perjantaiaamuna, kun kekkerini olivat lauantaina. Hienosti kotijoukot olivat viikon aikana ottaneet homman haltuun. Olin jo juhlista päättäessäni päätynyt pitopalveluun. Tuttua ja turvallista ei ollut, joten suosituksilla ja googlaamalla mentiin. Yllättävästi suosituksena saamani pitopalvelu ei ikinä vastannut ja ne kolme muuta googlattua taas kaikki palasivat asiaan. Uskoni suomalaiseen palveluun sai positiivisen piristysruiskeen. Voin vilpittömästi suositella Kaisa Petterssonia. Ruoka sai makunystyrät virittymään äärimmilleen ja sitä oli todella riittävästi. Kylmien alkupalojen lisäksi oli myös lämminta ruokaa. Kaisan ammattilaisuus oli läsnä hänen lähettämästään ensimmäisestä viestistä alkaen. 

Jälkiruuan hoidin itse sen ollessa perinteiset kakkukahvit. Ystäväni kysyivät, että mistä etelässä saa hillatäytekakkuja. Kakut olivat mansikka & hilla. Vastaukseksi osoitin itseäni. Hillat on itse poimittuja ja kakut itse leivottuja. Siten niitä saa. Itse kakuista kukaan ei ehtinyt nappaamaan kuvaa. Muutenkin päivän kuvasaldo jäi kovin vähäiseksi. En harmittele sitä yhtään, koska se kertoo juhlijoiden viihtyneen toistensa seurassa, eikä kännykkä/kamera kädessä. 

Nuorimmat juhlijat saatiin kuitenkin ikuistettua. Kiitollisena, että sain juhlat kokea yhdessä läheisteni kanssa. Heitä oli saapunut ympäri Suomen maan. Ei ole enää itsestään selvää, että kaikki mukaan kykenevät, vaikka haluaisivatkin. 

Vanhempieni tuomat hempeät hajuherneet siivittäköön teidän kaikki ihanaan kesäiseen heinäkuun viikkoon.  

Äiti ja tyttäret juhlamekoissa

Viikko sitten lauantaina juhlistin läheisteni kanssa kesäkuun ensimmäisenä täyteen tullutta täyttä vuosikymmentäni. Aurinko paistoi ja tunnelma oli ikimuistoinen. Palaan itse juhlaan vielä omassa postauksessa, mutta tässä juhlalookkiamme. 

Suunnitelmissa oli hankkia juhlamekko New Yorkista. Saahan sitä suunnitella! Kaikkea muuta Jenkeistä löytyi, mutta ei juhlamekkoa. Ei hätää, vaatekaapistani löytyi. Kukkakotelomekolla on jo parit juhlat juhlittu eli tuttu ja turvallinen.  

- Näinkö sitä piti poseerata? Taidan juuri ennen kuvanottoa kysyä ja vanhempi nuori neiti ratkeaa nauramaan. Minusta kuvassa on ihana tunnelma. Vaikka kengät jäivät pois ja silmäpussini kertovat, että pari lisätuntia yöunta olisi ollut paikallaan tai kurkkuviipaleet silmille heti aamutuimaan. 

Kengätkin olivat nyt löytyneet ja jalassa. Niin minulla, ei nuorilla neideillä. Otsikko vähän huijaa - vanhemmalla nuorella neidillä on haalari, eikä mekko. Sanotaan, että perhe on pahin. Minulle perhe on paras. 

Mansikan inspiroimana

Jokunen viikko sitten kesäkukkia ostaessani puutarhalta lähti mukaan myös mansikka-amppeli. Kiitos mansikan melkein jo roskiskäskyn saanut pöytä- ja tuolisetti sai uuden elämän. Pöytä ja tuolit ovat olleet yläkerran parvekkeellamme. Olin mielestäni ostanut ihan laatukamaa, mutta parin vuoden jälkeen maalit vaan lentelivät kalusteista. Lieneekö haastavalla ilmastolla osuutta asiaan? 

Mutta miten se mansikka tähän liittyy? Mansikalle oli paikka ruostuneen keinun päädyssä. Ennen keinun seurassa ollut sininen tuoli siirtyi toisaalle ja bling - lamppu syttyi - pöytä ja tuolit suuntaisivat keinun kaveriksi. Puna-valkoraidalliset istuintyynyt suorastaan vaativat päästä tuolien seuraksi. Mitähän muuta setti vielä kaipaisi? 

Kuumana kesäpäivänä täytyy luonnollisesti pitää huolta nestetasapainosta. Niinpä viinisetti oli tarpeen. Etelässä illat hämärtyvät jo yllättävän nopeasti, joten alessa ollut punainen kynttilälyhty pääsi osaksi kokonaisuutta. Ostohetkellä Mister Big tupisi jotain joululyhdystä, mutta hänenkin mielensä muuttui puutarhasetin nähtyään. 

Mallailin myös peittoja tuolien selkämyksille ja liina peittämään pöydän pintaan. Ne saivat nyt jäädä, eivät tuntuneet passeleilta. Onneksi aurinko näyttäytyi tänään ja saimme nauttia kesästä. Ensimmäiset mustikat on myös poimittu. 

Perinteinen Mulberry-alehaaveilu

Sähköpostiini kilahti Mulberryn aleviesti juuri ennen Jenkki-matkaani. Muistuttelin itselleni juhannuksen ajan USA:n shoppausmahdollisuuksista ja se piti minut poissa Mulberryn houkutuksista. Mutta takaisin kotiin päästyäni minua ei pidätellyt enää mikään. 

Klikkailin haaveitani. Kas kummaa, nehän olivat kovin samasta värimaailmasta. Laukun malli yllä on ollut haavelistauksissani mukana joka kerta, eri värisenä vaan. Klassinen malli, jota en nyt kuitenkaan tälläkään kertaa kotiuttanut.

Pikkulaukulle olisi tarve ja sellaista olen zoomaillut. Ihan täydellistä ei ole eteeni tullut. Kunnes viime lauantaina sain yllätyksen ja sieltähän se kaivattu laukku löytyi. Kuulette siitä vielä. Joten nämä laukut saivat minun osaltani jäädä kaupan hyllylle. 

Tai jaa, entä jos kuitenkin? Alla olevahan ei oikeastaan ole pikkulaukku, eihän?  

Taas haaveiltiin, mikäpä sen ihanampaa. Mukavaa viikon jatkoa!

Maalaisrauhasta miljoonakaupungin vilskeeseen

Kuten edellisessä postauksessa vinkkasin, niin viikkoni juhannuksen jälkeen oli vertaansa vailla. Ihanan juhannuksen vietosta saavuimme kotiin myöhään sunnuntai-iltana ja maanantaina päivällä suuntasinkin jo askeleeni kohti Helsinki-Vantaata ja New Yorkin konetta.   

Kyseessä oli työmatka, jonka kokemuksia voi mummona kiikkustuolissa muistella. Kävimme YK:ssa, jossa huokui vastaan vallan ja päätöksenteon merkit. Pääistuntosali näytti tutulta. Kuinka kummassa, enhän ole ikinä paikassa käynyt? Jahas, kuvahan on jokaisessa historian kirjassa. Hyvä, että sekin asia selvisi. Kukin YK-maa oli antanut muistoja maastaan YK:lle. Suomea edusti YK:n pihalla pienos Sibeliusmonumentti. Siitä kuva yllä. Vähemmän kaunis sininen seinäke on rakennustyömaan suojana ja sillehän ei voinut mitään. YK:n jälkeen koimme amerikkalaista meininkiä, mitä suuremmassa määrin. Viimeinen kuva kertoo, mistä oli kyse.

Töiden välillä imin muistoihini kaiken irti saatavan suurkaupungin vilskeestä. Yllä kuvissa Rockefeller Center, Fifth Avenue ja Times Square. Välillä ihmispaljous meinasi ahdistaa, mutta sitten muistelin hetkiä Pohjois-Suomen marjametsissä, joissa ei näy ketään. Niin kiitollinen, että nämä molemmat äärilaidat voin kokea elämässäni. New Yorkin maamerkit keltaiset taksit houkuttelivat, mutta ruuhkissa pääsi kävelemällä nopeammin paikasta toiseen. Askelia kertyikin päivittäin kymmeniätuhansia. 

Businesstilaisuuksissa mentiin perinteisellä musta-valkotyylillä. New Yorkissa ei tarvinnut palella lämpötilan hipoessa +30 astetta. ja ilman kosteuslukemat olivat tapissa. Takaisin suuntasimme torstai-iltana. Hyvä niin! Meinasi shoppailut lähteä lapasesta. 

Olen onnellinen, että unilahjani ovat vertaansa vailla ja helpottavat jet lagia. Takaisin tullessa emme olleet edes lentokoneen renkaita USA:n maan pinnasta irrottaneet, kun jo vedin sikeitä. Pari kertaa matkan aikana heräsin ruokakärryjen kolistellessa ohi, mutta muuten nukuin koko matkan. Kotiin päästyäni perjantaiaamupäivällä nukkumiseen ei ollutkaan aikaan, koska lauantain juhlajärjestelyt odottivat viimeistelijää. Niistä sitten seuraavaksi.

Viikko Juhannuksesta

Viikko sitten näihin aikoihin eli iltamyöhään kurvasimme kotimme pihaan ihanan maalaisjuhannuksen jälkeen. Seuraavat postaukset kertovat, miksi palaan viikon myöhässä juhannukseen. Sen verran kerrottakoon, että seuraavien postauksien otsikot voisivat olla "Maalaisrauhasta miljoonakaupungin hulinaan" ja "Vielä kerran juhlitaan". 

Mutta siihen juhannukseen. Se oli perinteitä täynnä. Maalaismaisemaa ja sitä rauhaa, kun kerran tunnissa (jos sitäkään) auto körryyttelee kylän raittia. Perhe läsnä. Useita sukupolvia. Paljon muistoja. Lipun nosto. Juhannuskoivut. Sauna. Juhannusjuustoa. Lohikeittoa. Savustettua lohta. Rieskaa. 

Yötön yö. Se valoisuus. Tätä et koe muualla, uskaltaisin väittää. Kedot täynnä luonnonkukkia. Tarkoitan, tosiaankin täynnä. En muista nähneeni vuosikausiin sellaista luonnokauneutta. Hillat olivat ihan pikkuriikkisiä. Kävimme äitini kanssa tarkistamassa tilanteen. 

Juhannukseemme kuuluu myös Amazing race. Sisareni mies on pääjehuna kisassa avustajanaan toinen nuoremmista neideistä. Tänä vuonna nuorempi nuori neiti. Viime vuonna vastaavan jobin hoiti vanhempi nuori neiti. Kisa on leikkimielinen iloittelu, vaikkakin sisareni kanssa pyrimme varmistamaan hyvän sijoituksen vaihtamalla lenkkarit flip-floppien tilalle. Olimme nimittäin tämän vuoden kisassa parivaljakko. Kisan voitti mummi & ukki eli vanhempani. Epäilen, että tässä taisi olla ikätasoituksia käytössä. Niin tai näin, hauskaa oli. 

Tällainen juhannus tänä vuonna. Seuraavaksi suunnataankin ihan toisiin tunnelmiin.