Kesäkukkashow

Toukokuun helteissä päätin ottaa iisisti ja aloittaa kesäkukkashown vasta hiukan myöhemmin, kun näkisin mihin kesäkelit kääntyvät. Ja kääntyiväthän ne. Siellä ei sada, äkkiä pihalle. Eiku sataa sittenkin, ei sittenkään. Sade hellittää, ehkä se loppuu kohta kokonaan ja sitten uusi yritys. Tuota vekslausta oli viime sunnuntaina ja se jatkui tänään. Loppujen lopuksi päätin, etten ole sokerista tehty ja kumpparit jalkaan & sadetakki niskaan ja pihalle. 

Miten en ikinä opi? Kukkia tulee ostettua liian vähän ja täytyy käydä hamstraamassa lisää. Myös multa loppuu kesken. Kanankakkaa on, kunhan sitä muistaisi laittaa. Vuodesta toiseen sama show toistuu. Huomenna suuntaan taas puutarhalle lisäostoksille. Tänä vuonna vasta kolmas kerta. Innostustani on myös hieman hillinnyt meillä vierailevat metsäkauriit, joiden suurinta herkkua kesäkukat tuntuvat olevan - valitettavasti. 

Ihailen puutarhoilla ja naapureiden pihoilla upeita kukka-asetelmia. On korkeutta ja syvyttä, roikkuvaa ja riippuvaa. Minä osaan tasan tarkkaan laittaa yhtä laatua per ruukku ja siihen se sitten jää. 

Sieltähän se aurinko loppujen tuli illaksi iloksemme. Toivottavasti pysyy nyt päivän tai pari, että kukkamullat ehtisivät kuivahtamaan. Juhannus vähän jännittää, että paistaako vai sataako? Niin tai näin, se on kuitenkin juhannus. 

Huivi sen teki

Joskus ennen muinoin naureskelin Jenkkihapatukselle "casual Fridaysta". Minähän pukeudun päivän vaatimalla tavalla, enkä minkään ns. sovitun speksin mukaan. Niin sitä saa taas ravistella ajatuksiaan ja huomata perjantain lähestyessä pukeutumisen muuttuvan entistä rennompaan suuntaan. Eli casual Friday - here I come!

Eilisen asuni juju oli Tallinnasta hankittu huivi. Kyseessä oli minulle entuudestaan tuntematon merkki - Stradivarious. Putiikista meinasi lähteä mukaan muutama muukin juttu, niin kivoja ne olivat ja hintakin tosi kohtuullinen.

Kuvat saatiin napsastua sateiden välissä. Harmittavasti meteorologit ovat olleet oikeassa viime päivinä. Toivon todellakin, etten minä ollut oikeassa toukokuun helteiden aikaan antaessani vallan pienelle pessimistille, joka lakoonisesti totesi kesän helteiden olevan siinä. 

Ulkona näyttää kovin syksyiseltä, mutta sainpahan synttärikakkupohjat tehtyä. Pihatyöt puolestaan odottavat tekijäänsä. Ehkäpä huomenna niiden kimppuun.

Pikavisiitti Tallinnaan

Tallinna ei ole ollut minulle suuri fanitusmatkakohde. En oikein ole tiennyt, mitä sieltä lähtisin hakemaan. Huhuja olen kuullut, että siellä käydään esimerkiksi shoppaamaassa, hoidattamassa kauneutta ja syömässä halvalla & hyvin.

Millä sinne edes mentäisiin? Oli risteilyjä, jotka kestäisivät vähän kauemmin, mutta eivät maksaneet paljon mitään. Edestakainen matka maksoi 16 € /hlö. Enhän pääsisi tuolla summalla taksilla Helsingin keskustasta edes kuin puoliväliin kotimatkaa. Vaihtoehtona oli myös nopeampi ja kalliimpi katamaraani. Päädyin halvempaan ja hitaampaan kulkuneuvoon ja valinta osoittautui hyväksi järkiratkaisuksi. Lauantaina Tallinna tervehti meitä harmaana ja sateisena, mutta se ei minun ja nuoremman nuoren neidin päiväreissua hidastanut. 

Tehokkaasti kiersimme kaupat ja muutama löytö tarttui mukaankin. Tallinna yllätti kaupoillaan, joita ei Suomesta löydy. Vanhassa kaupungissa pyörähdimme syömässä ja sitten olikin aika vesisateessa suunnata kohti "virvoitusjuomakauppoja" ja kotimatkaa. Alla olevan kuvan ravintola ihastutti värikkäällä ja runsaalla somistuksellaan niin kovasti, että oli ihan pakko napata kuva. 

Niin turisteina olimme liikkeellä, että kerran täytyi karttaankin turvautua. Päivä oli tosi kiva ja rento. Voin tehdä matka Tallinnaan uudestaankin.

Minne ne katoavat?

Osa sen suoraan kertoo. Mutta sitten on heitä, jotka vaan yks-kaks häipyvät tai hidastavat tahtiaan, kunnes kokonaan katoavat kartalla. Niin mitkä? No, ne blogit. Erityisesti viimeisen vuoden aikana useat blogit, joita olen seurannut, ovat vain yhtäkkiä lakanneet olemasta. 

Eihän tämä helppoa ole, mutta tarvitseeko sen ollakaan. Minusta tosi viihdyttävää, jopa opettavaista. Ehkä himpun verran koukuttavaakin. Totta kai jokainen tekee vapaa-ajallaan ja joku työaikaankin tai työkseen, mitä haluaa, mutta olisiko seuraajien ja lukijoiden kannalta reilumpaa kertoa suoraan, että se oli siinä. Osa kertoo hidastavansa tahtia ja sehän tässä makoisaa onkin, että sekin on täysin sallittua. Ei kaikkien tarvitse pukata eetteriin uusia blogipostauksia päivittäin.  

Mitähän mieltä te siellä ruudun toisella puolella olette? Tulisiko lopettamisesta kertoa vai voiko vaan häipyä? Onko tarpeen tuntemattomille ihmisille perustella lopettamispäätöstään? Ethän välttämättä ole kertonut, miksi bloggaamisen aloititkaan.

Kiitos teille kaikille kanssabloggajille, jotka olette yhä mukana. Kuvat ovat kuvituskuvaa. On tuomenkukintaa ja huikean kokoinen kukkaruukku. Ei mitään järkevää tarttumapintaa itse aiheeseen.

Perjantain konserttia ja synttäriä

Uriah Heep, Deep Purple ja minä. Ei heti kuulosta yhdistelmältä, joka kuuluisi yhteen. Mutta niin vain löysin itseni perjantaina Kaisaniemestä vanhojen herrojen konsertista. Olen viime vuosina aiemminkin yllättänyt itseni ja lähipiirini konserteista, jotka eivät ihan ole ominta minua esim. Neil Young, Kiss ja Red Hot Chili Peppers. Nyt en ollut ihan niin pihalla kuin aiemmin vastaavissa konserteissa, vaikka kyllä jaksan vuodesta toiseen ihmetellä suomalaisten konserttikäyttäytymistä. Kumpi vetää enemmän puoleensa esiintyvät artistit vai "virvoitusjuomat"? Mutta sitten itse artisteihin. Uriah Heep yllätti minut täysin. Meno oli energistä ja viihdyttävää. Tunnistin jopa pari biisiä. Enhän minä mikään virallinen musiikkikriitikko ole, mutta voin suositella. Samaa en voi sanoa Deep Purplesta. Laulaja hiippaili yöpukulookissaan lavalla aavistuksen sekoja jutustellen. Rumpali jaksoi nippa-nappa rumpukapuloitaan heilutella. Aika vaisuksi jäi se esitys.

Ennen konserttia sain taas syödä synttärikakkua. Työpaikallani on tapana muistaa kakkukekkerein tasavuosia täyttäneitä, joten perjantaina juhlittiin minua ja montaa muuta. Tämä on tosi kiva tapa, jota toivottavasti vaalitaan vielä monta vuotta. Kollegani heittivät "ai sullakin tuli 25-vuotta täyteen". Vastaukseni oli "kuule kyllä nyt ollaan jo siinä iässä, ettei tarvi kertoa muuta kuin totuus. 50 on mittarissa". 

Alla olevan nappasin Instagramin ihmeellisestä maailmasta. Siinä on pari minulle ajankohtaista seikkaa. Olen tietoisesti pyrinyt poistamaan elämästäni asioita ja ihmisiä, joista tulee paha mieli. Turhaa tavaraa ja vaatteita, kuin myös ihmisiä. Ei ole ihan helpoin polku, mutta kovin palkitseva. Myös niin kiitollinen aidoista ja empaattisista ihmisistä, joita lähelläni on ja jotka tukevat myös niiden mustien pilvien vallatessa taivaanrantani. Hui, tulipa synkkäsävytteistä. Sellaista se elämä välillä on. Älkää huolestuko, ei kuitenkaan juuri nyt. 

Huippua tulevaa viikkoa teille kaikille ihanille!

Kukkahameessa ja farkkutakissa

Tosi pitkästä aikaa asukuvia! Jotenkin vaan tuntuu, että olen vetänyt päälleni niitä samoja vanhoja vetimiä, joita täällä blogissa on jo esitelty. Tai sitten jos on jotain kuvaamisen arvoista ollut päällä, niin kuvaajat ovat olleet tipotiessään. 

Lauantain synttärilounaalle olin päättänyt laittaa liehuvahelmaisen hameen ja kiilakorkokengät. Noloahan tämä on, mutta molemmat ovat ostoksia viime kesältä, eivät vaan silloin päässeet vielä käyttöön. Syystä, jota en kerta kaikkiaan nyt muista tai edes millään keksi. Vanhempi nuori neiti minut nähtyään kysyi "mikä tuo hame on?" Arvuuttelin, että olikohan kysymys positiivis- vai negatiivissävytteinen. Noista nuorista neideistä ei aina tiedä. 

Pienimuotoista kriisiä meinasi pukata, kun ihan passelia yläosaa ei kaapista löytynyt. Oli väärän väristä ja väärän kokoista. Kunnes päädyin vaaleansiniseen pikkuruiseen puseroon. Farkkutakista olin tehnyt päätöksen jo ennen kriisiä. Se mielestäni vei sopivasti turhan pönötyksen pois.

Tykkään lukea muiden blogeista, minkä merkkisiä vaatteita kuvissa on. Esimerkiksi, jos jostain vaatteesta tykkää, niin on helppo merkin perusteella metsästää vastaavaa. Jotenkin olen itse vierastanut tätä mallia. Jossain postauksissa jonkun vaatekappeleen merkki voi tulla luonnostaan tai sitten kerron isommassa kuvassa, että tykkään esim. Banana Republicin vaatteista. Nyt olen kiikun kaakun, että alkaisinko kertomaan merkkejä vai mennäänkö entisellä mallilla. En saanut vielä päätettyä mitään järkevää, joten en muuta mitään. Huoh, jälleen näitä vaikeita päätöksiä. 

Juhlat jatkukoon Brondassa

Kyllähän 50 on sellainen luku, että sitä voi juhlia monta päivää. Itse juhlapäivänä vanhempi nuori neiti oli varattu juuri silloin kun meille muille olisi sopinut ja me taas sopineet jotain muuta kuin hänelle sopi. Joten juhlintaa päätettiin jatkaa eilen. Silloin kylläkään nuorempi nuori neiti ei ollut juhlimassa kanssamme, vaan hän suhaili kavereidensa lakkiaisista toisiin. Ensi vuonna sitten meilläkin, näin ainakin tällä hetkellä tilanne vaikuttaisi. Siis lakkiaiset. Tosi kivasti nuorempi nuori neiti tuntui ottavan, että hänkin olisi voinut jo tänä keväänä juhlia lakkiaisiaan. Toisaalta maailmalla vietetty vuosi on elämän mittainen kokemus, joten yksi vuosi sinne tai tänne lakkiaisten kanssa ei paljon hetkauta. 

Vanhempi nuori neiti päätti paikan ja kulkumme suuntasi Brondaan Eteläesplanadille. Olin aikaisemmin käynyt Brondassa vain drinkillä baarin puolella, joten ravintola oli täysin uusi tuttavuus. Heti jo ravintolaan astuessani olin myyty. Se tunnelma, jossa oli sekoitus arvokkuutta, bohemiutta, tyylikkyyttä ja moderniutta. 

Menimme helpon kaavan mukaan ja valitsimme valmiin menun. Voi sitä makujen sinfoniaa!  Brondasta ei tosiaankaan tarvinnut lähteä kotiin vatsa tyhjänä tai puolillaan, vaan kyllä se oli pingottunut rantapallon muotoon niin herkullisen aterian jälkeen. 

Lainaan tähän loppuun rakkaiden nuorten neitien kortista tekstin "Onneksi ekat 50 ei tunnu missään : ) ". 

Aikuinen nainen

- Aikuinen nainen mä oon. En enää eksy maailman tuuliin. Liittomme vahvistukoon. Tahtoisin jatkaa. Hyvin alkanutta matkaa, raikasi tiistaina työhuoneessamme, kun työkaverini yllättivät minut täysin. Olin kuvitellut, että kun keskiviikkona virallisena juhlapäivänä en ole toimistolla, niin pääsen pälkähästä. Mutta toisin kävi. 

Yllätykset alkoivat jo viime sunnuntaina, kun paluumatkalla pohjoisesta koukkasimme sisareni kodin kautta. Sieltä sain mukaani upean ruusukimpun, jota varjelin automatkan ajan. Kimppu taisi markkeerata vuosimäärää, jonka keskiviikkona täytin. Ruusujahan on aika monta. Tiistaina ratsastuksen jälkeen ystävättäreni tarjosi makoisat synttärikahvit ja yllätti täysin kauniilla kukkakimpulla ja pullolla kuohuvaa. 

Keskiviikkoaamuna olin ihan ihmeissäni, kun nuorempi nuori neiti oli ylhäällä ennen seitsemää ja keittiöistä kuului kolinaa. Olin kylläkin edellisenä iltana saanut ukaasin, etten saisi nousta sängystä ennen häntä. Tätä kehoitusta kiltisti noudatin ja se kannatti, koska valmiina odottivat croisantit ja pannukakut. Normi kouluaamuina saan käydä tsiljoona kertaa kysymässä "olethan herännyt" ja hänen herätyskelloonsa herää naapuritkin, mutta ei hän itse. Minulle juhlapäivä oli vapaapäivä, johon olin itse itselleni varannut hellimishoidon ja muutoin nautin arkipäivän aikatauluttomuudesta yhdessä läheisten kanssa. 

Juhlapäivää kunniaksi sääkin oli mitä mainioin, joten suuntasimme ensimmäistä kertaa veneellä merelle. Kävimme katsomassa miltä Löyly näyttää mereltä käsin ja hienohan se oli. Kotimatkalla poikkesimme Gula Villan -ravintolaan jälkiruualle, vaikka pääruoka odotti vasta kotona. Mutta kun Gula Villanin köyhien ritareiden voittaneita ei ole. 

Päivä oli täydellinen. Olin hämmentynyt ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä kohtasin. Mister Big ei tainnut paljoa nukkua merkkipäivääni edeltävänä yönä, kun jännitti tykkäänkö merkkipäivämuistostani. Kuka nyt ei naisen parhasta ystävästä tykkäisi?