Ihmeellisyyksiä Amerikan maalta

Kotona ollaan oltu jo joku tovi, mutta palataan vielä suuren maailmaan ihmeellisyyksiin. Tai ehkä ne on teille tuttuja juttuja. Minulle kuitenkaan ei, vaikka on tuolla rapakon takana tullut joku kerta käytyä. 

Niin kulunut klisee - Jenkeissä kaikki on suurempaa. Mutta ne autot Salt Lake Cityssä! Kerta toisensa jälkeen ohitsemme kaasutti minun terminologiassa "pick-up -auto" ja iso sellainen. Olosuhteet olivat talviset ja vaativat siihen sopivat nelipyöräiset. Siltikin nämä autot näkisin enemminkin eteläosavaltioissa, hevos- ja maatilahommissa. Kunnes yhdessä hiihtokeskuksista viereemme pysähtyi pick-up -auto ja pääsin aitiopaikalta seuraamaan autosta purkautumista. Sieltä tuli yksi nuorehko mies ja kolme naista ja takaosasta lukematon määrä laukkuja, suksia, lumilautoja ja kaikkea muuta sälää. Se sitten siitä ihmettelystä. Auto sopii loistavasti niihin olosuhteisiin.

Sitten hypätäänkin ihan eri maailmaan. Mister Bigin siivellä pääsin Jenkki-matkallani iltatilaisuuteen, josta voisin tehdä ihan omankin postauksen. Se oli viimeisen päällä mietitty kaikilta osin. Tässä suomalaisilla olisi oppimisen paikka ja olla hokematta "oli niin Jenkki-överi". Huomioni kiinnittänyt seikka oli kahvi"päniköiden" alla olleet "ei servetit", vaan kiviä täynnä olevat astiat. Ja niitä kahveja oli joka lähtöön.

Palataan vielä rinteeseen. Muutamissa puissa niitä roikkui, kunnes eteemme tuli puu täynnä koruja, rintsikoita ja pikkareita. Kuvaamishetki oli vähän hektinen, kun en kännykkäni halunnut tippuvan. Ei olisi ollut ihan helposti haettavissa niissä olosuhteissa - rinteen jyrkkyys ja puuterilumi. Yritimme paikallisilta selvittää, miksi noita kaikkia heitellään puihin. Ihan se ei selvinnyt. Kaulakorun kuulemma sai jos vilautti ylävarustusta vastakkaiselle sukupuolelle, mutta miksi sen sitten heitti puuhun?

Ihmeellistä viikonlopun jatkoa!

Muahan huijattiin

Suuri suru meinasi tulla, kun yksi Aalto-maljakoistani meni rikki. Tietenkin sellainen sesonkiväri, jota ei enää kaupan hyllyltä saa. Kekseliäänä laitoin halutaan ostaa -ilmoituksen tori.fi-sivustolle. Hyvin nopeaan sainkin sieltä yhteydenoton. Herrashenkilö kauppasi äitinsä kuolinpesästä todella hyvä kuntoisia maljakoita. Hän soitti, tekstasi, lähetti sähköposteja ja sain alla olevan kuvankin. Täytyi kuulemma saada äidin talo tyhjennettyä ja minä vielä otin osaa suruunkin. Luonnollisestikin postilähetys oli ainoa toimitusvaihtoehto.

Karu totuus kuitenkin paljastui - minuahan oli huijattu. Hälytyskellot soivat sen verran, että sanoin maksavani puolet etukäteen ja puolet, kun olen saanut tuotteen. Onneksi maksamani summa oli pieni, mutta kuitenkin. Luonnollisestikaan sen jälkeen tyypistä ei ole kuulunut enää mitään. Harmittaa niin vietävästi. Aikamoisia huijareita on liikkeellä. 

Ajattelin jakaa tämän täälläkin, jotta kukaan muu ihmisen perusrehellisyyteen luottava ei samaan ansaan kompastuisi. Muutama enemmän noissa piireissä pyörivä kertoi, että tämä on melkeinpä arkipäivää siellä. Surullista, sanon minä. 

Rehellistä viikonloppua kaikille!

3 hiihtokeskusta Salt Lake Cityssä

Mikä Salt Lake Cityssä kiehtoo? Huikeat rinteet. Ne olivatkin yksi syy matkalleni. Shoppaus oli toinen ja läheinen ihminen kolmas. Pitäisiköhän tuo järjestys vaihtaa? Viime talvena kurvailimme olympiarinteet, joten nyt oli muiden paikkojen vuoro ja niitähän Salt Lake Cityn ympäristössä riittää. Paikallisilta parasta laskettelukeskusta tiedustellessamme, saimme yhtä monta keskusta kuin oli vastaajiakin, mutta yksi seikka heitä kaikkia yhdisti ja se oli into puuterilumesta. Powder! Minä kun vaan kaipasin hoidettuja, pitkiä ja sopivan haastavia rinteitä. 

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Alta, joka on toinen alueen keskuksista, johon lumilautailijoilla ei ole asiaa. Tuo kielto vieläkin vähän kismitti, mutta onneksi se ei tällä kertaa porukkaamme hajottanut eri rinteisiin, kun lumilautailevia nuoria neitejä ei ollut mukana.

Aurinkoisena lauantaina suuntasimme Solitudeen. Solitude oli postikorttimaisen kaunis paikka idyllisine keskustoineen. Kaikki kolme keskusta sijaitsivat n. 30-45 minuutin ajomatkan päässä Salt Lake Cityn keskustasta. Luksusta, sanon minä. Sekunnin sadasosan, muutamaan kertaan kylläkin, ehdin jo miettiä, että tännehän voisi muuttaa. Solitudessa eräs paikallinen kysyi lainamonoistani kommenttia. Oli kuulemma sellaisia hankkimassa. Jahas, mitäs vastaisin monojen puristaessa niin paljon, etten voinut laittaa niitä ollenkaan kiinni ja silti pysyivät jaloissa. Vastasin diplomaattisesti kyseessä olevan lainamonojen, jotka ei minun koivilleni olleet parhaat mahdolliset, mutta hänellehän ne voisivat sopia.

Sunnuntaina reidet huusivat hallelujaa edellisten päivien kilometrien mittaisista laskuissa. Ei auta, taas kuitenkin mentiin ja tällä kertaa kohde oli Brighton. Huikeat maisemat avautuivat sieltäkin. Keskuksissa oltiin yli 3000 metrin korkeudessa. Jos olisi extremeä kaivannut, niin sitä sieltä löytyi. Minua pelotti jo pelkkä varoituskylttien valtava määrä. Niitä oli joka puolella ja paljon. 

Jokohan riittäisi talviset maisemat ja siirtyisin muihin aiheisiin? 

Se ei katso ikää

Nuorempi nuori neiti oli kysellyt isolta siskoltaan kuulumisia ja tapahtumia koti-Suomessa. Vanhempi nuori neiti oli kertonut arjen soljuvan eteenpäin ilman suurempia high lighteja. Sitten oli muistanut, että mummihan on aloittanut Instagramin käytön. Äitini, yli 70-vuotias, harmaahapsinen upea daami halusi seurata lastenlastensa ja omien lastensa maailmaa ja mitä hän teki. Avasi Instagram-tilin, pienellä avustuksella kylläkin. Nyt hän seuraa sekä tykkäilee läheistensä digimaailmoista. Kovin montaa muuta hänen ikäistään en ainakaan lähipiiristäni tiedä, jotka tekisivät vastaavaa. Kertokaa ihmeessä, jos olen väärässä.

Taisin itsekin joskus olla kovinkin tiukkana, että bloggaaminen on ainoa some-asia mitä teen. Jahas, miten sitten kävikään. Instagramin pauloissa olen ja twitteriinkin kurkkasin. Kiitos nuorten neitien väitän myös pysyväni suht hyvin kartalla, missä mennään some-/digi-/mikä lie maailmassa se nyt onkaan.

Hello again Salt Lake City!

Enpä olisi viime maaliskuussa uskonut, että tänne palaan, mutta niin nyt pääsi käymään. Olin perillä Salt Lake Cityssä eilen illalla puuduttavan pitkän matkustamisen jälkeen. Viimeinen pätkä New Yorkista tultiin kylläkin niin suotuisissa tuulissa, että minua lentokentälle vastaantullut Mister Big ei ehtinyt ihan ajoissa paikalle. No, puoli tuntia etuajassa on jo niin paljon, ettei sitä voi tulla turhaan kentälle notkumaan tai minä siitä Misterin myöhästymisestä hermostumaan.     

Jännää, olen melkein nuoremman nuoren neidin naapurissa. Colorado on vain tuossa välissä. Emme kuitenkaan näe toisiamme tällä matkalla. Niin suosittelevat ammattilaiset ja omaan kokemukseeni pohjaten olen samaa mieltä. Ikävä on kyllä kova. 
 
Nyt kuitenkin businekset kutsuvat, vaikkakin tuo yllä oleva näkymä huokuttelisi enemmän. Hyvää yötä sinne koti-Suomeen!

Haaveilua Mulberryn alesta

Olen ollut tosi tiukkana ale-kiusausten suhteen. Ihan en voi sanoa, etten ole ostanut mitään, mutta melkein. Edellisen postauksen suksia ei mielestäni lasketa. Ne tulivat tarpeeseen usean vuoden etsinnän jälkeen. Syy alenihkeyteen ovat mielessä kummittelevat isommat ale-apajat loppuviikosta. Niistä lisää myöhemmin. Mulberryn alea täytyy aina käydä kuitenkin kurkkaamassa. 

Valkoinen mini Alexa ja punainen clutch niillä pärjättäisiin kesä ja mikä ettei talvikin. Huoh, sinne nyt saavat kuitenkin jäädä. 

Entä ruskea monogrammihuivi? Tai mustat perusavokkaat? Iättömät ja ajattomat. En ole ikinä kokeillut Mulberryn kenkiä, joten ei mitään käsitystä niin toimimisesta oikeina kenkinä vai ovanko tarkoitettu vain istumiseen ja seisomiseen, ei kävelyyn. Korko on kovasti mieleeni. Sen ollessa sivulta kapea ja takaa leveä. 

Klik ja klik, nyt äkkiä pois noilta sivuilta.

Talvipäivän varusteet

Vihdoinkin vielä muutama päivä sitten vihertänyt tienoo sai yllensä ihanan valkoisen peitteen. Kovin suuria ennustajan lahjoja en olisi tarvinnut kertoakseni tämän jo viime viikolla. Ai miksikö niin? No, Mister Big suuntasi tänään rapakon taakse, niin arvatkaa, kuka niitä lumitöitä on tehnyt. Mutta mikä sen parempaa hyötyliikuntaa ja vielä raittiissa ulkoilmassa. Vanhempi nuori neiti tuli kylläkin apujoukoksi ja samalla viihdyttämään minua. 

Talvisen maiseman innoittamana ajattelin jakaa muutaman asukuvan Rukan matkalta. Mutta voi jestas näiden kuvien laatua. Ei voi mitään, koettakaa kestää, tämä tekniikan ihmelapsi ei nyt kykene muuhun. Täältä voi käydä kurkkaamassa, miltä takki näyttää ja täältä miltä kengät hieman parempi laatuisina kuvina. En kehtaa lisätä yhtään useampaa noita kuvia, niin karmeita ne ovat. Siispä lisään tähän loppuun alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kuvan uusimmasta hankinnastani - telemark-sukset. Monoihin sopivalla värillä ei ollut mitään tekemistä hankinnan kanssa, pelkkää sattumaa. Alennusprosentilla 70 % taas oli paljonkin.

Olen nöyrän kiitollinen ja todella iloinen uusista lukijoista. Vilpittömästi tervetuloa! 

Korpuille käsille

Talvi tekee aikamoiset tepposet iholleni, erityisesti käsilleni. No ei kasvotkaan pääse kovin helpolla. Ja kyllä rapsuttaa saa selästä ja jaloistakin. Eli kuivaa on ja rasvata saa koko ajan. Kesällä tilanne on aivan toisin. Joulupukki tiesi tilanteen ja päätti helpottaa oloani. 

Olin vinkannut äidilleni ihanista lapasista aiemmin syksyllä. Tai ehkä vinkkaaminen ei anna ihan oikeaa kuvaa. Olin kiikuttanut hänelle lehdestä repäisemäni lapasten teko-ohjeen. Olivat kuulemma aika haastavat tehdä, joten unohdin koko asian. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun jouluaattona avasin lapaspaketin. Uskomattoman kauniit! Oma kärsivällisyyteni ei olisi riittänyt niiden tekemiseen. Äidillänikin oli kuulemma ollut aikamoinen tekeminen kuvion kanssa ja hän on yksi tuntemistani pitkähermoisimmasta ihmisistä. Pelkillä lapasilla ei vielä korppuja käsiä kovin paljoa saatu kuosiin. Mutta seuraavalla saatiin!

Ranskalainen merkki on tuttu, mutta ikinä aiemmin en ole sen tuotteita käyttänyt. Joulupukkia näytellyt Mister Big oli tämän lahjan takana. Tämä putilo taitaa olla tuhdeimmasta päästä. Kaksi muutakin löytyi paketista. Voin vilpittömästi todeta tuotteen olevan yksi parhaimmista minulla ikinä olleista. Todella helposti levittyvä, nopeasti imeytyvä ja luonnollinen tuoksu. Mikä parasta, vaikuttaa nopeasti! Kädet kiittävät.  

Peruspoolo ja kaulakorut

Mitä kuuluu perusvaatekaappiin? Minulla sinne on kuulunut poolo jo iät ja ajat. Mielellään sellainen hieman slimmattu versio, niin toimii hyvin jakunkin alla. Kaikki eivät tästä kurkkua kuristavasta vaatekappaleesta ole ilahtuneita, tiedän senkin. Nyt odottelen, että postipoika toisi tilaamani hameen, johon poolo on täydellinen yläosa. 

Upean talvipäivän innoittamana mallailin Lontoosta mukaanlähteneitä kaulakoruja poolon kanssa. Kovin ovat sinivoittoiset värit. Kuvien perusteella sanoisin, että yllä oleva sopii paremmin tai sitten sopiikohan nyt kumpikaan ihan oikeasti. Pitänee vetää koko varustus päälle ja tehdä vasta sitten lopulliset päätökset. 

Alla mallailin korut vielä poolon päälle, jotta korut näkyvät kokonaisuudessaan. 

Joulu 2014 oli sitten siinä. Nyt suunnatataan kohti valoa. Huippua loppuviikkoa teille kaikille!

Akut ladattu lumienergialla

- Seuraavan uuden vuoden vietän kyllä ehdottomasti taas tunturissa! Yksi kaupunki uusi vuosi riittää, lähetti vanhempi nuori neiti viestin uuden vuoden päivänä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan ja samalla kiitollinen, että minulla oli jälleen tässä vuodenvaihteessa mahdollisuus käydä pohjoisessa lataamassa akut lumienergialla. 

Paluumatkalla VR:n huomissa ehdin valmistella henkisen kanttini kotipihalla odottaville lumitöille. Mutta voi itku, eihän meitä mitään lunta ollut odottamassa, vaan vihertävä nurmikko. Onneksi nurmikko on nyt peittynyt ohuen valkoisen kuorutteen alle ja lisää saisi tulla vaikka heti. Uuden vuoden aattona otetut kuvat vievät vielä takaisin lumisiin Rukan maisemiin. On tainnut tulla jo selväksi, että olen kaikkien vuodenaikojen daami. Erityisesti talviurheilulajit ovat mieleeni. Murtsikan vapaalla tyylillä löysin jokunen vuosi sitten. Telemarkkia olen viilettänyt jo 15 vuotta. Sitä ennen pujottelin ihan pikkutytöstä lähtien. Avantouinti koukuttaa. Lenkkaritkin voin sitaista jalkaani, kunhan on alle  - 15 c. 

Tsemppiä meille kaikille, joille huomenna arki koettaa. Kyllä arkikin on ihan mukavaa!

Ekat laskut laskettu ja kilometrit korkattu

Niin ne vuodet näyttävät toistavan itseään. Joulun tienoilla lasken ensimmäiset laskut ja hiihdän ensimmäiset kilometrit. Niin tänäkin vuonna. Uuden vuoden aatto Rukalla oli sanoin kuvaamaton. Aurinko paistoi ja hanki hohti. 

Murtsikkaa hiihtelin yksin, mutta rinteeseen sain kaverin. Mister Big huolehti laskemisiemme ikuistamisesta aparaatillaan. Ensiksi kuvattiin suksen kärkiä ja sitten taivaanrantaa, kunnes saatiin suunnat kohdilleen ja monta ikimustoista tilannetta "nauhalle". Vielä kun keksisin, miten jakaisin ne täällä. Naulakossa hiihtovaatteemme roikkuvat sulassa sovussa. Kuin myös kypärät hyllyllä. Rinteeseen en ole enää vuosikausiin mennyt ilman kypärää. Oma pääkoppa ja henkikulta ovat sen verran rakkaat. Kovilla pakkasilla se on myös oiva lämmönlähde.

Rukalla kävijöille voin suositella Riipisen muikkuja. Suussa sulava välipala tai alkupala. Muistathan syödä ne sormin!

Nyt on akut ladattu täyteen lumienergialla ja maanantaina voi taas suunnata intoa puhkuen arjen kimppuun. Nautinnollista lauantai-iltaa!

Toivelistalla just nyt, lierihattu

Haaveissa vainko oot mun? Siltä ainakin nyt tuntuu. Haluaisin leveälierisen hatun. Mutta kun sitä pitäessä hiukset ovat entiset. Ei auta tupeeraukset tai lakat, lättykampaus on hatun käytön jälkeen valmis ja sitähän en halua. 

Vanhempi nuori neiti oli Lontoossa varustautunut sekä pipolla että ihailemallani lierihatulla. Minunkin päähäni sitä mallattiin ja istuihan se täydellisesti. Niitä ei nyt enää vaan ole kaupan hyllyillä ja sitä lättykampaustahan en halunnut, joten sepä siitä. Pinterestistä löysin pari niin täydellistä. Ja kannattaa tsekata Mian blogi, jossa hänellä on viime postauksissa ollut ihania hattuja.

Taidan jatkaa vaan haaveilua! Ai niin, huikeaa vuottaa 2015 kaikille!