Murtsikkakausi korkattu

Rukalla taas! Kuulostaako tutulta? Minusta ainakin kuulosti. Tarkistin asian ja ihan samalla tavalla aloitin postauksen 1 vuosi ja 4 päivää sitten. Pitäisiköhän uudistaa sanaista arkkuaan? Olenko tylsä, kaavoihin kangistunut vai tykkään vain tietyistä asioista, joita harrastan vuodesta toiseen? Niin tai näin, otsikko kertoo oleellisen.

Oulusta ihanasta joulun vietosta siirryimme nuorten neitien kanssa Rukalle. Itsenäisyyspäivänä Rukalla puut olivat ihanan valkoisen lumen kuorruttamia. Nyt siitä ei ollut enää merkkiäkään. Onneksi rinteet ja ladut olivat hyvässä kunnossa. Perjantaina ehdin just ja just ennen pimeän tuloa käydä testaamassa, miten murtsikkasuksi luistaa. Ja se muuten luisti tosi liukkaasti. Keli oli, voisiko sanoa lentävä. Itsenäisyyspäivänä en päässyt murtsikkaladulle, rinteeseen kylläkin. Nyt tuli sekin asia korjattua. Perjantain huumassa lähdin lauantaina uudestaan ladulle. Märkä vastasatanut lumi piti huolen, että keli ei ollutkaan enää lentävä, vaan päinvastoin. Olin päättänyt hiihtää koko lenkin eli 16 kilometriä ja sen tein. Aikaa meni ikuisuus, mutta olo hiihdon jälkeen oli sanoin kuvaamattoman hyvä. 

Kuvituskuvina Rukan mökkitunnelmia. Nyt ollaan taas takaisin etelässä. Seuraavaksi pulahdus mereen. Laukkujen purkaminen ja uudelleen pakkaus. Tänään taas suunnataan pikkureissulle. 

Mahtavaa uudenvuodenaattoa kaikille!

Valopuu kera pallojen

En ole ollut valopuiden (vai mikähän niiden oikea nimi on) suuri fani. Syynä on yksinkertaisesti, etten ole kovin montaa kaunista tai onnistunutta versiota nähnyt. Kuulin sisareni virittäneen sellaisen vanhempieni parvekkeelle. Ajattelin, että kivastihan se varmaankin tuo sinne valoa.

  
Lieneekö valot vai ympäristö vai mikä, mutta valopuu oli aivan täydellinen. Ihmettelin sisarelleni, että mistä hän oli saanut idean pallojen ripustamisesta puuhun. Kuulemma, omasta päästä. Niin simppeliä se on, kun sen osaa.

 
Ihanasti parvekkeelle tulikin valoa ja tunnelmaa valopuun myötä.

Vähän erilainen joulu

Aatonaatosta jo kerroinkin. Itse aatto meni erittäin perinteisissä joulutunnelmissa, minulle kylläkin ei-perinteisessä ympäristössä. Tärkeintä minulle tässä jouluaatossa oli vieraiden ja erityisesti lasten viihtyminen.

Joulupäiväaamuna hyppasin auton rattiin. Ajattelin ajelevani yksin, mutta eipä se niin mennytkään. Muitakin matkailijoita oli liikkeellä. Tällä kertaa annoin autoradion hoitaa musisoinnin. Ihanaa joulumusiikkia sieltä tulikin. Autonratista siirryin suoraan vanhempieni jouluherkkupöytään, jonka ympärillä olivat rakkaat läheiset. Joulu jatkui rauhallisissa tunnelmissa herkutellen ja lähteisten kanssa aikaa viettäen.

Kukat ovat vanhempieni luota. Punaiset amaryllikset ovat minulle perinteisiä joulukukkia. Valkoista ja vaaleanpunaista en ensimmäisenä yhdistä jouluun, mutta asetelma oli huikean kaunis.

Voi näitä vanhempieni koristeita! On tainnut olla vähän turhan nokea tupruttavia kynttilöitä. Toisaalta ne ovat mielestäni kaikkine nokinenineen oikein hellyyttäviä.

Leppoisia loppuviikon päiviä!

Mitä kaikkea ehtii tehdä aatonaattona?

On joulu aatonaatto ja muutama juttu vielä tekemättä. Eipä hätää kun herää ajoissa, niin päivään saa mahtumaan vaikka mitä.

Herätyskello pärähti soimaan klo 5.45. Täytyy kyllä myöntää, että ihan hirvittävän virkulta olo ei tuntunut. Siitä oli huolehtinut yöllinen tuuli, joka piti omaa konserttiaan peltikaton kanssa.

Aamupäivän aikana ehdin seuraavaa:

• vanhempi nuori neiti juna-asemalle
• viimeisten joulukoristeiden metsästystä
• yhden unohtuneen joululahjan hankinta
• joulukukan valintaa ja osto
• auton pesu, eihän jouluna voi likaisella autolla ajaa
• matot pihalle, vaikkakin koko ajan sai tiirailla, että tuleeko vesisade vai ei
• imurointi ja luutuaminen

Iltapäivän aikana jatkettiin seuraavilla:

• juoksulenkki, halusin tehdä sen valoisalla, kun kerrankin siihen mahdollisuus
• pulahdus hyiseen mereen
• siivouksen lopettelua, Mister Big auttoi kiitettävästi
• joulukoristeiden varastosta haku ja paikoilleen sijoittelua. En muistanutkaan, mitä kaikkia ihania joulukoristeita meillä onkaan.
• joulupöydän kattauksen aloittaminen tuskanhien hieman noustessa pintaan, että mahdutaanko kaikki pöydän ympärille. Turha huoli, hyvin mahdutaan.
• pienet päikkäritkin ehdin ottamaan
• pakkaamisen aloittaminen. Joulupäivänä suunnataan jo kohti pohjoista.

Iltaan vielä mahtui:

• töiden tekemistä
• glögistä nauttimista
• bloggailua
• kynsien lakkaamista
• Mister Bigin kanssa hengessä elämistä kinkun paiston suhteen

 Leppoisaa aatonaattoiltaa!

Ikioma beanie

Minun piti jo viime talvena sellainen kutoa, mutta tuli pari muuta asiaa eteen, jotka vaativat välitöntä toteutusta. Nyt niitä tuntuu olevan kaikilla, joten täytyihän minunkin sellainen tekaista. Ja vielä kun Kalastajan vaimo toi kuin tarjottimella eteeni iisi-biisi ohjeen. Niin huikean suosion ohje saavutti, että harmaata lankaa täytyi odottaa jokunen viikko. Lanka ei ole halvimmasta päästä, mutta pipon saa tehtyä yhdestä kerästä. Siispä pipon hinnaksi jää alle 10 euroa.

Jätin varauksen langasta, mutta kun pipohalu oli iskenyt, niin eihän siinä malttanut viikkoja odotella. Onneksi syksyllä hankkimaani takkiin sopii beesin värinen pipo täydellisesti ja sen väristä lankaa löytyi suoraan hyllystä. Tuollaisen harmaankin vielä tekaisen.

Alla kuvattu pipo-huivi-takki -yhdistelmä on syksyn ehdoton suosikkini vapaa-ajalla. Pipo on pelastanut monta pikalähtöä, jolloin hiukset ovat olleet á la naturel eli ei ihmisten ilmoilla liikkumista varten. Asukuvaa on suunniteltu otettavaksi, en edes kehtaa kertoa kuinka monta kertaa, mutta aina on ollut kiire joko autoon, kotiin, kauppaan tmv. 

Mukavaa joulun odotusta! Se on aivan tuossa tuokiossa. 

Huikea Jukka Puotila -show!

On vuoden kiireisin viikko meneillään. Töissä kaikki pitää saada valmiiksi. Niinhän se aina on ennen joulua ja juhannusta. Kotona jouluaskareet ovat vielä ihan vaiheessa ja joulupukin apulaisenakin pitäisi ehtiä toimimaan. Mitä minä sitten teenkään? Lähden tiistai-iltana ihanan ystäväni kanssa teatteriin.

Olimme sopineet ystäväni kanssa teatteri-treffit hyvissä ajoin syksyllä, joten jouluhässäkät saivat hyöriä ja pyöriä omia kuvioitaan meidän nauttiessamme teatteri-illasta. Kansallisteatterin nettisivuilla showta mainostettiin seuraavasti: Jukka Puotilan supersuosittu yhdenmiehen-show tuo tasavallan ajankohtaisimmat toilaukset yleisön ihmeteltäväksi. Joka ilta uusiutuva esitys tarjoaa loppuvuoden hervottomimmat hekotukset! Kuva lainattu jostain...

Olimme ystäväni kanssa molemmat avoimin mielin liikkeellä ja emme olleet asettaneet oikeastaan mitään odotuksia showlle. Tärkeintä oli kiva ilta, mukavassa seurassa. Ja sitä se kyllä oli! Kansallisteatterikin tarjosi sopivat puitteet. Show oli huikea. Viihdyttävä. Ajankohtainen. Taidokas. Tätä listaa voisi vain jatkaa, niin paljon nautimme. 

Puotilan esityksessä mainittu slogan jäi illasta yhteiseksi motoksemme - kunnossa kuoppaan. Vaatinee ehkä hieman selvennystä, mitä sillä tarkoitetaan. Siispä lyhyesti ja ytimekkäästi - eletään täysillä ja pidetään sekä henkisestä että fyysisestä kunnosta huolta sinne kuoppaan asti.

Joululeivontaa Bublen tahdissa

Vuosi sitten ajelin Michael Bublen tahdissa kohti pohjoista joulun viettoon. Sunnuntaina tein joululeivonnaisia samaisen miehen musisoinnin tahdissa. Siinä syntyi kuin itsestään taatelikakku, joululimppuja ja joulupullaa. Nuorempi nuori neiti leipoi pipareita lauantaina tekemästäni taikinasta. Piparitaikina on muuten suurta herkkuani. Muistan, kun olin ikuisuus sitten vaihto-oppilaana Jenkeissä, niin äitini lähetti minulle sinne piparitaikinaa, ei valmiita pipareita.

Osan ohjeista muistan jo melkein ulkoa sen verran monta mm. taatelikakkua on matkan varrella tullut tehtyä. Joululimppua varten jouduin turvautumaan ohjeeseen. Siinä samalla huomasin, että minullahan oli rakkaassa keittokirjassani samalla aukeamalla kaikki tarpeelliset ohjeet ja se oli ihan sattumaa. Sivuilla olevista tahroista päätellen aukeama on ollut auki kerran, jos toisenkin.

Keittiössämme olevat kolme ruukkua ovat tänä jouluna täytetty mini-Sypresseillä. Mietin, josko koristelisin minipuut pienen pienillä koristeilla. Katsotaan, saanko siihen inspiraatiota tai oikeammin, löydänkö sopivia koristeita.

Paljettihameessa pikkujouluissa

Olimme lauantaina nuorten neitien kanssa tätini järjestämissä perinteisissä pikkujouluissa. Heidän kodissaan joulutunnelma on vertaansa vailla. Kuusi on täynnä ja tarkoitan tosiaankin täynnä ihania palloja. Koti on tulvillaan joulukoristeita ja niillä kaikilla on kuulemma tietyt omat paikkansa. Pikkujouluissa tarjotaan aina riisipuuroa, lohileipiä, piparkakkuja ja sinihomejuustoa. Luonnollisesti kera sopivien virvokkeiden.

Molemmat nuoret neidit kysyivät asukoodia. Minusta on hienoa, että hekin miettivät eri tilanteisiin eri tyyppistä pukeutumista. Ohjeeni oli, ei risafarkkuja, mutta ei kaikista juhlavintakaan, sopivan siisti pukeutuminen. Ihanan kivasti olivatkin laittautuneet. Itse olin päättänyt laittaa päälleni paljettihameen. Muu asu olikin sitten mustaa. Kaulassa perinteinen pashmina, joka ei onneksi kunnolla näy, kun oli taas niin ihmeellisellä tavalla kaulaan sitaistu. Miten tuo ei näkynyt peilistä, mutta näkyi tässä kuvassa? Viimeisin himotukseni on ollut paljettihousut. Olisivatkohan ne vähän liikaa?

Ihanaa joulun alusviikkoa kaikille!

 

Miksi bloggaan?

Ensiksi tahdon kiittää koko sydämestäni teitä blogini lukijoita, seuraajia ja kommentoijia! En olisi ikikuuna päivänä uskaltanut villeimmissä päiväunissanikaan kuvitella, mitä bloggaus eteeni tuo. 

Olin useita vuosia seurannut eri tyyppisiä blogeja. Niissä oli hyvää tuulta, reipasta sporttailua, iloa & eloa, tyylikkäitä vaatteita, kauniita koteja ja maukkaita ruokia, muutamia asioita mainitakseni. Mietin, että jospa minäkin ja niinhän se päivä koitti kohta kaksi vuotta sitten.

Vielä ennen kun menen itse postauksen aiheeseen haluan kiittää Mister Bigiä ja nuoria neitejä. Mister Big jaksaa uskollisesti tsekata typoja pois kirjoituksistani. Nuoret neidit kommentoivat kuviani. Äiti, ei niin tai näin! 

Sitten itse aiheeseen. Sain tyylikkäältä Preferilta haasteen kertoa bloggausperiaatteistani. Olen tätä bloggausmatkan varrella miettinytkin - välillä enemmän ja välillä vähemmän. Päätin tarttua tähän haasteeseen ja miettiä asioita hieman enemmän ja jakaa ne myös teidän kanssanne.

1. Mistä kerron? 
Kerron asioista, jotka minua ilahduttavat, ihastuttavat ja joskus itkettävätkin (ilostakin voi itkeä). Kerron elämän isoista ja pienistä unelmista (voi lukea myös asioista). Kerron vaatteista, kengistä, sisustuksesta, sporttailusta, ruuasta - asioista, joita tulee arjessa eteen. Blogin alkumetreillä en olisi voinut kuvitellakaan julkaisevani asukuvia, mutta kuinkas sitten kävikään. Blogi kehittyy matkan edetessä tai sitten ei. Aika näyttää. Mitään tiukkaa suunnitelmaa ei ole, menen fiiliksen mukaan.

2. Mistä en kerro?
En kerro työstäni. Aluksi en aikonut kertoa läheisistäkään, mutta se on nyt vähän lipsunut. Pahimmat elämän myrskyt pyrin pitämään blogin ulkopuolella. Taiteilen myös seikan kanssa, että kerronko blogissa tuotteiden merkkejä. Välillä kerron, välillä en. Eli tiukkaa periaattetta ei tässäkään. 

3. Miten kerron?
Kerron sanoin ja kuvin ja suomeksi. Välillä sekaan voi lipsahtaa fingelskaa tai ihan englantiakin. En kirjoita kirjakieltä. Ihan tietoinen valinta. Välimerkkejä en käytä kaikkien kielioppisääntöjen mukaisesti. Siitä huomautettu, mutta minun valintani.

4. Mihin lähden mukaan ja mihin en?
Blogissani ei ole banneri- tmv. mainoksia. Yhteistyöehdotuksia ei ole tullut riesaksi asti, joten sitäkään ei ole tarvinnut pohtia. Liikkeet, palvelut jne., jotka blogissani mainitsen eivät ole ostettuja mainoksia, vaan minun aitoja kokemuksiani.

5. Milloin bloggaan ja ajankäytöstä muutenkin?
Bloggaan, kun sille on sopiva hetki ja on jotakin kerrottavaa. Välillä postauksia tulee yksi per päivä, välillä taas voi olla viikon tai enemmänkin tauko. Ilahdun suunnattomasti joka ikinen kerta, kun joku jättää kommentin. Koen tärkeäksi, että vastaan niihin, vaikka vain "Kiitos".

6.Mistä valokuvat?
Valokuvat ovat suurimmaksi osaksi itse ottamiani ja sen kyllä huomaa. Katselen tosi mielelläni toisten blogeista kauniita kuvia ja tunnelmia ja niitä haluaisin välittää omassa blogissanikin, mutta kaikkea kun ei osaa ja ei ehdi opetellakaan, niin tällä nyt mennään. Välillä saan lahjottua, kiristettyä tai uhattua kuvaajan.

7. Olenko saanut ikäviä kommentteja?
Valitettavasti niihinkin olen törmännyt ja vielä aika läheltä. Pistän tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden piikkiin. Itse asiassa kommentit vaan vahvistivat uskoa & luottamusta omiin aatoksiin. Joten voisin melkein kiittää niistä.

8. Onko liitännäisiä Some jne?
Liitännäisiä blogiini ei ole, vaikka muuten kyllä some-maailmassa sujuvasti surffailen.

Huh, tulipas tästä pitkä, vaikka kuinka yritin olla lyhyt ja ytimekäs.

Rukalla valkoisen unelman perässä

Suuntasimme torstaina kulkumme kohti valkoista unelmaa. Minulle talvella se tarkoittaa lunta. Rukalta sitä löytyi ihanan paljon. Kaivoimme tellut, lumilaudat ja laskettelusukset kesäteloilta ja suuntasimme rinteisiin, jotka olivat huippukunnossa. 

 

Mökiltämme löytyy historianhavinaa monojen muodossa. Aika monta kymmentä vuotta noiden monojen parhaimmista päivistä on. Hauskaa vertailla, miten monomaailmakin on muuttunut.

  

Muitakin retroaarteita löysin mökiltämme. Arvuuttelimme äitini kanssa, onko kyseessä Pentik vai joku muu. Varmuutta asiaan ei tullut. Kynttelikkö on ikivanha ja sen kauneudesta voi olla montaa mieltä. Mökillä sen paikka on takan korkeimmalla ulokkeella, josta se ei kovin hyvin näy. Siitä voitte päätellä, onko se minun mielestäni kaunis.

Rauhallista itsenäisyyspäiväviikonlopun jatkoa!

Sisustusshoppauskierros

Vanhemmalla nuorella neidillä oli etsinnässä matto ja minä olin haaveillut jo pitkään rauhallisesta sisustusshoppauskierroksesta. Ei yhtään vaate- tai kenkäliikettä. Heti aamusta liikkeelle, kun on pirteimmillään. Ei kiirettä. Jos on kiinnostavia juttuja viihdytään pidempään ja jos taas ei nappaa, niin voi kääntyä jo heti ulko-ovelta takaisin. Näin toimimme eilen.

Kiersimme isoja ja pieniä liikkeitä. Ihastuimme ja kauhistuimme. Löysimme tarvitsemamme. Saimme inspiraatioita. Selvennettäköön, yksikään liikkeistä ei ollut Helsingin keskussa tai lähimaastossa. Sinne otamme joskus oman keikan.

Olen ajanut tsiljoona kertaa Espoossa (tiedän laaja käsite) sijaitsevan Cobellon ohi miettien, että pitäisiköhän tuolla käydä. Ei olisi pitänyt. Nyt siitä ei enää ajeta ohi noin vain. Erityisesti minua viehätti yllä olevan kuvan kokoonpano. Taitaa lähestyvällä joululla olla osuutta asiaan. Tuollaiset vanhat sarvetkin löytyisivät omasta takaa, tällä hetkellä varaston nurkasta.
 

Huom! Vanhempi nuori neiti, sinä et saa lukea tästä eteenpäin. Joulupukkiasioita tiedossa. Viime joulun alla vierailimme viehättävässä Home Bazaarissa ja niin teimme myös eilen. Yllä olevan kuvan kaunis sohvapöytä ei meille onneksi sovi, mutta joulupukkipa tietää, mihin hieman pienempi sellainen sopii. Tarvitaan vaan joulupukin apulaista, aka isääni, jotta pöytään saadaan oikeanlaiset jalat. Nuo kymmenet erilaiset tuikut voisin kyllä ottaa.