Viime viikolla raahasin Michaelin kanssani Tampereelle. Tänään törmäsin Michaeliin Tampereella.
Aivan, olen tälläkin viikolla Tampereella. Illalla päätin lähteä happihyppelylle. Heti ovesta ulos astuessani räntäräiskäleet läiskähtivät kasvoihini, joten happihyppelystä tuli tosi lyhyt.
Räntäräiskäleet eivät onnistuneet peittämään happihyppelyni varrella olevia hehtaarin kokoisia ale-kylttejä. Niiden houkuttelemina suuntasin kulkuni sisälle kauppaan ja niinhän me sitten taas kohdattiin Michael Korssin kanssa. Tällä kertaa kyseessä oli Michael Korssin mekko, joka oli päättänyt lähteä mukaani. Kuva on mekon selkäpuolelta.
Isälläni on ihana tapa antaa sukumme vanhemmille naisille kasvo- ja jalkahoidot ja nuoremmille kasvohoidot joululahjaksi. Niin kauan kuin muistan olen tämän lahjan saanut ja joka joulu yhtä innoissani sitä odotan.
Päätimme hyödyntää nuorempien neitien kanssa saamamme lahjakortit talvisen viikon päätteeksi. Halusimme paikkaan, jossa voisimme maata kaikki kolme vierekkäin. Yllä ja alla aulakuvat paikasta, jossa "siskonpeti" -malli onnistui.
Nuorempi nuori neiti oli ensimmäistä kertaa kasvohoidossa ja hän valmistuikin hoidosta ensimmäisenä. Arvata saattaa, että minun käsittelyni kesti kauiten. Pitihän siinä puhdistaa epäpuhtauksia, kosteuttaa ja kiinteyttää.
Kasvot kiiltäen lähdimme Suomen kosmetologikoulusta. Kokemus oli todella miellyttävä. Paikka tyylikäs, hoitajat asiantuntevia ja mukavia, tunnelma rauhallinen.
Joulupukki toi minulle Michael Korsin laukun, joka pääsi tänään ensimmäistä kertaa tosi toimiin Tampereen työmatkallani.
Laukkuun sujahti kukkaro, head setti, avaimet, 2 x kännykkä, meikkipussi, muistiinpanovälineet ja unohtuukohan listasta nyt jotain. Läppäriäni en sinne saanut tungettua, mutta se ei ollutkaan tarpeen.
Laukku oli aivan täydellinen tähän tarpeeseen. Olen ollut vannoutunut Mulberry-fani, mutta nyt se fanius kyllä koki kolauksen. Olen tammikuun kiertänyt kaukaa Mulberryn alen. Onneksi se oli nyt loppunut ja en langennut yhteenkään kiusaukseen.
Michael pääse jatkossa useamminkin kanssasi ulkoilemaan olipa sitten kyseessä huvi tai hyöty.
Eilen aamulla ulkolämpömittarimme näytti -28 astetta. Sai siinä hieraista unihiekkoja silmistä kerran jos toisenkin, että näinkö oikein. Näössäni ei ollut mitään vikaa, eikä mittarissakaan. Pakkasta oli tosi paljon.
Viime viikolla muutaman päivän pakkaslukemat antoivat varoituksen tulevasta. Kaivoin silloin esille pari karvaliiviäni. Yllä oleva ruskea on jo useamman vuoden takaa. Jostain kumman syystä puen sen kanssa aina tuon saman aluspaidan.
Musta on viime vuoden alehankintona ja pääsee päälle huomenna oli sitten pakkasta tai ei. Minulla on meneillään käytä kaikkia vaatteita kaapista -kampanja. Yleensä tulee vaan napattua ne koko ajan käytössä olevat suosikit ja monet ihanuudet jäävät kaapin perukoille. Niin meinasi käydä tuon mustan karvaliivinkin kanssa.
Nettisurffaillessani osuin And that's who I am -sivustolle. Siellähän olisi voinut viettää vaikka koko lauantai-illan, mutta päätin ottaa pikaotannalla sopivat kuvat ja tekstit teidän viihdykkeeksi kuka ja mikä olen. Olkaapa hyvä, muistakaa pilke silmäkulmassa on joskus ihan paikallaan.
Tuolla menee Heikki Kovalainen, ja tuolla Leo-Pekka Tähti. Tuohan on Marja-Liisa Kirvesniemi. Tuon nimeä en nyt millään muista, mutta pärstän olen nähnyt niin monta kertaa televisioruudussa. Se on, se on, se on se urheilutoimittaja, ei vaan tule nimi mieleen. Hih, tuossahan on Kalle Palander. Nämä on mietteitäni tiistai-illalta, kun onnellisena istuin Hartwall Areenan katsomossa ja seurasin Suomen urheilukerman illanviettoa.
Hartwall Areena kuhisi tuttuja ja vähän tuntemattomampia kasvoja. Kyseessä oli vuotuinen urheilugaala, jossa palkittiin mm. vuoden urheilija, vuoden sykähdyttävin urheiluhetki, vuoden valmentaja, vuoden joukkue ja monta muuta tärkeää tahoa.
Gaalassa esiintyivät huikeat ja niin eri tyyliset Elastinen, Johanna Kurkela ja Robin. Tulinäytös oli huikea! Ja ne tanssijat sekä cheerleaderit! Gaala oli vertaansa vailla. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun olin paikan päällä seuraamassa näitä kekkereitä. Ai niin, miksi siellä sitten olin? Noku, olen hurahtanut vapaaehtoistyöhön ja meille vapareille tarjottiin mahdollisuus päästä aitiopaikalle. Onneksi en jättänyt mahdollisuutta käyttämättä!
Niin lähtivät tänään vanhemman nuoren neidin viimeisetkin viisaudenhampaat. Minua taisi tällä kertaa jännittää enemmän kuin itse operoitavaa. Edellisellä kerralla kun en oikeastaan edes tajunnut mihin olin lupautunut, niin jännittääkään en osannut. Luonnollisestikaan en paljastanut huojuvaa olotilaani ennen kuin kaikki oli ohi.
Ehdin kutoa vain muutaman kierroksen, kun minut tultiin jo hakemaan operointihuoneeseen ja olimme valmiit lähtemään kotiin. Käsikynkkää mentiin autolle, sen verran tuhdit tropit oli vanhempi nuori neiti saanut ennen operaatiota.
Hampaita ei saatu tällä kerralla mukaan, joten mielestäni silloin ei voi hammaskeijukaan käydä. Vanhempi nuori neiti esitti tästä kyllä eriävän mielipiteensä. Edellisellä kerralla hammaskeiju jätti tyynyn alle aika ison ja kovan paketin. Teimme kompromissin - hammaskeiju toi esikon ja samalla tuulahduksen keväästä eli ei pelkästään hammaskeijulahja. Tänään lumisateen keskellä kevät tuntui aika kaukaiselta ajatukselta, mutta kyllä se sieltä tulee. Ihanasti puhdas valkea lumikin valaisi tienoota ja antoi lupauksensa valoisammasta ajasta.
Viime maanantaina oli sopiva keli ja muutenkin sopiva päivä virittäytyä bling-bling Uggeihin. Ei voi mitään, onhan ne aikamoiset, mutta kun muuten oli tosi klassiset ja mustat kamppeet, niin nämä toivat just passelin särmän.
Tiistaina jatkettiin mustalla vaatelinjalla, paitsi että kaulaan eksyi beesi bling-bling -riekale. Töissä on sen verran viileä, että riekale roikkui kaulassani koko päivänä. Huom! Uggeja ei ollut enää tiistaina jalassa.
Minulla on myös harmaa blig-bling -riekale ja suunnittelin laittavani sen keskiviikkona kera paljettitopin töihin. Sitten lamppu syttyi. Tästähän tulisi bling-bling -viikko. Perusmustalinja jatkui kera harmaan blig-bling riekaleen ja paljettitopin.
Torstaina oli mekkopäivä ja lempparisukkahousuni jatkoivat täydellisesti bling-bling -viikkoani. Älkää käsittäkö väärin tuota lempparisukkahousumainintaa. Ainoastaan kuosin puolesta ovat suosikkini, muuten sukkahousut ovat mielestäni yksi kamalimmista keksinnöistä. Näyttää menneen sukkahousut vauhdilla jalkaan, kun eivät salmiakit pysy linjassa.
Perjantaina annoin periksi teemaviikolleni ja armahdin kanssatyöskentelijäni, jotka tuskin olivat edes huomanneet viikon teemaa, ei enää bling-blingejä. Muutenkin aika rennoissa vaatetunnelmissa menin töihin. Sitä kuvannee nuoremman nuoren neidin kysymys "Meetkö sä ihan oikeesti noilla kengillä töihin?" Jalassani oli Caterpillarin nauhalliset nilkkurit.
Viime talvena siihen
hurahdin, sitä edellisenä totuttelin ja nyt pelottaa, että tänä talvena jään
koukkuun. Avantopulahduksiin nimittäin. Sitä ei voi sanoa avantouinniksi,
vaikka kaulaa myöten siellä olen.
Eilen päivällä alkoi
hinguttamaan pulahdus ja reikäkin oli valmiina. Ajattelin mennä
rauhallisesti antaen kropan rauhassa tottua hyytävään veteen. Ensimmäinen askel
portaalle ja saman tien humahdin reilu 40 senttiä syvämmälle. Portaat eivät
olleetkaan pohjassa. Se sitten siitä rauhallisesti menemisestä. Käsineiden, tossujen ja uimapuvun lisäksi minulla oli pipo päässä. Lämmitti muuten tosi paljon. Uskokaa pois! Tänään tein saman uusiksi. Nyt pääsin rauhallisesti veteen. Laskin kymmeneen, kun olin kaulaa myöten vedessä. Ihan maksimiaika, minkä vedessä kestän.
Viimeisten kokemuksien siivittämänä käyn avannossa mielummin ilman saunaa ja valoisan aikaan. Saunomiset onnistun pitämään erillään tästä puuhasta, mutta tuo valoisan aikaa tuo vähän haasteita tai sitten pulahdan vaan viikonloppuisin tai lähden töistä aikaisemmin, jotta ehdin avantoon. Tuota täytyy vielä miettiä.
Vanhempi nuori neiti on ollut tosi usein flunssassa. Yritin houkutella häntä kanssani pulahtamaan. Minulla ei ole ollut flunssaa, ei edes flunssan poikastakaan tänä syksynä. Eikä ollut viime keväänäkään. Avanto vaikuttaa kuulemma myös stressin sietokykyyn ja jostakin muka luin myös, että hidastaa ihon veltostumista. Vai olikohan se vain toiveuntani?
- Ihanaa, takaisin kotona, ajattelin, kun joulun ja uuden vuoden jälkeen palasimme takaisin pääkaupunkiseudulle.
Luntahan Kehä III:n sisäpuolelta oli hävinnut poissaollessamme ja kyseisenäkin keskiviikkoaamuna, jolloin kotiuduimme vr:n avulla, vettä sataa tihuutti. Mitä sitten, mietiskelin. Kotona ollaan ja keleille ei voi mitään. Automme kurvatessa kotipihaan, kaikki näytti vielä ihan kohtuulliselta. Vähän nimittäin jännitti, että olivatko postilaatikon saumat kestäneet poissaolomme ja entäpä katto? Notkuisiko se lumen alla?
Sitten se iski sadetihkun keskeltä. Mitkä ovat nuo rangat, jotka sojottavat kukkaruukuista? Perhanan peurat! Vai metsäkauriit! Vai mitkä lienevät! Olivat käyneet herkuttelemassa jouluaterian nekin. Niitä rankoja nyt sitten "ihastellaan" kevääseen asti. Multa on jäässä, joten ruukusta ei lähde mikään irti. Ehkä leikkaan kauhistukset pois ja laitan tilalle lyhdyt. Nyt keksin. Teenkin jäälyhdyt. Kiitos peurat, kun pakotitte käyttämään luovuutta.
Ruukkupallerot olivat erittäin elinvoimaisia kesän jäljiltä ja niillä mentiin talveen. No, nyt ne on popsittu parempiin suihin.
Pari ylämäkeä, pitkä alamäki ja pikku pätkä tasaista. Ja sama uusiksi. Ja sama uusiksi. Olo oli kuin karusellissa, pää pyörällä. Kiekat olivat niin lyhyitä. Kyseessä on meidän lähipururata. Juostessa sen vielä kestää, mutta hiihtäessä vauhti on sen verran lujempi, että kierrokset vaan vilahtavat ohi. Kaipaan niin Rukan latuja. Sinnikkäästi kuitenkin kävin suksiani lähiladulla tänään ulkoiluttamassa. Onneksi ei ollut paljon kanssahiihtäjiä.
Olin tainnut olla kilttinä, kun joulupukki aka vanhempi nuori neiti tiesi tuoda minulle uusia jumppatoppeja. Hih, olin tainnut kyllä vinkatakin asiasta. En ole vielä niitä testannut itse toimessa, mutta jospa ensi viikolla. Reipasta loppuviikkoa kaikille!
Tämän aamun pelastus oli Jaajon paluu Radio Suomipoppiin.
Ensimmäinen aamu loman jälkeen. Nuoremmalla nuorella neidilläkin kello kahdeksen aamu. Haastavien talviolosuhteiden takia auto ei ollut omalla pihalla eli taiteilu jäiseen alamäkeen autolle edessä.
Haasteita oli enemmän kuin normaalisti ja katastroofin ainekset ilmassa. Mutta arvaatka mitä, kaikista niistä selvittiin. Olin ainakin kymmenen kertaa psyykannyt nuorempaa nuorta neitiä eilisen aikana, että huomenna sitten väsyttää aamulla, mutta kyllä se viikon mittaan helpottaa. Itse asiassa toinen aamu on mielestäni pahin. Ensimmäinen aamu menee vielä jossain ihme tajuttomuustilassa. Eilen illalla kävimme Mister Bigin kanssa hiekottamassa kävelyreittimme autolle, jotta pysyisimme pystyssä ilman luistimia. Tämän päivän vaatteet oli valmiiksi mietittynä ja eilen keitetty mustikka-vadelmasoppa odotti aamun syöjiä.
Suunnitteltu on puoliksi tehty, on joku viisas sanonut. Siihen uskon täysin ja sen tämän aamuinen todisti sen jälleen kerran todeksi.
Nuoremman nuoren neidin hypättyä autosta ulos ja suunnatessa kouluun, minä käänsin radion nupit kaakkoon ja annoin Radio Suomipopille palanneen Jaajon siivittää minut työpaikalle.
Glögikauden päättäjäisiksi tutustuin uuteen glögiin, jonka sain täydellisenä yllätysjoululahjana.
Tuttavuus ei jää lyhyeksi, sen verran makoisaa glögi oli. Rusinat eivät olleet kylläkään minun makuuni tämän glögin kanssa ja aloitusvaiheessa mantelit olivat vielä hyvässä tallessa keittiön laatikon pohjalla. Muistin myös vasta loppuvaiheessa, että kaapistamme olisi löytynyt pipareita ja sinihomejuustoa. Siispä nautimme aidosti pelkän glögin mausta.
Minulla on aivan ihanat kummitädit, jotka muistavat kummilastaan vielä aikuisiällä. Sain toiselta heistä tänä jouluna kuvassa näkyvät Kastehelmet. Mummini perintönä kaapistamme löytyy sitä vanhaa Kastehelmeä. Tykkään kovasti. Harmaat Kastehelmi-lautaset ovat toivelistalla.
Tänään on loppiainen ja joulukuusi kannetaan pihalle. Niin, siis kannettaisiin, jos meillä olisi sellainen ollut. Tänä jouluna jälleen kun nautimme vanhempieni kuusesta. Minullakin taitaa olla aika siirtyä joulujutuista keväisempiin aiheisiin.
Niin hyvällä tuulella taas. Näin sen varmaan kymmenettä tai 20 kertaa. Vanhempi nuori neiti tuumasi asiaa hehkutettuani, että jostain kumman syystä hänkin osaa biisit ulkoa. Kyseessä on tietenkin Mamma Mia! elokuva.
Olen nähnyt elokuvan kerran elokuvateatterissa jopa lauluversiona. Voi sitä laulun riemua! Ei haitannut, vaikka meni nuotin vieressä ja vähän senatkin sakaisin.
Tänään illalla Mister Big yritti muistuttaa, että meillähän on elokuva DVD:nä. Toki on, mutta nyt se tuli myös TV:stä. Nuorempi nuori väitti minun nukkuneen ainakin puolet eräällä katsomiskerralla. Ei mikään ihme, myönnetään. Sellaista on joskus (lue: aika usein) tapahtunut, kun katson elokuvia. Tänäkin iltana oli kumman pitkät mainokset yhdessä välissä.
Elokuvakriitikot eivät tainneet Mamma Miaa kovin korkealla arvostaa. Ei haittaa! Minulle se tuo aina hyvän mielen ja se tärkeintä.
Minulla on yksi jo melkeinpä perinteeksi muodostunut alennusmyynti - Stockmannin joulukoristeale juuri ennen joulua. Yleensä teen sieltä aina jonkin löydön.
Tänä vuonna löytö oli ikkunakranssi tai ovikranssi, kuten se meillä on käytössä. Paljastetaan, että kranssi oli ihan hilkulla päätyä joulupukin säkkiin, mutta viime hetkillä tulin toisiin aatoksiin. Tuo punainen väri mietitytti.
Eteisemme on kovin haasteellinen pienen kokonsa ja pimeyden takia. Tämä punainen kranssi oli siihen täydellisempi kuin ikinä uskalsin sitä ostaessani toivoa. Ehken sitä kuitenkaan ovessa ihan kesään asti roikuta.
Meillä ei ole joulua ilman taatelikakkua. Yleensä ensimmäinen taatelikakku valmistuu marraskuussa tai ehkä jo lokakuussa, ajatuksena, että sehän kestää ja oikeastaan vaan paranee vanhetessaan. Harvemmin se ei kyllä ehdi kovin paljoa vanheta, täytyyhän sitä testata.
Lempitaatelikakkuni sisältää yhden desin kermaviiliä, ja jotta kermaviiliä ei jäisi ylimääräistä, leivon kakkuja yleensä kerralla kaksi. Uuniinkin ne mahtuvat yhtä aikaa.
Perinteisesti teen kakun pyöreään kakkuvuokaan, mutta tänä jouluna otin käyttööni mummini perintövuoan. Hän teki yleensä ko. suorakaiteen malliseen vuokaan korinttikakun, mutta toimi myös taatelikakulle. Jotain ihme ilmakuplia taikinassa kyllä näyttää olleen. No, tulipahan kuohkeampi kakku.
Uuden vuoden aattona suuntasimme ensiksi laskettelurinteeseen. Yksi telluilla, yksi carvereilla ja kaksi laudoilla. Rinteet kurvailtuamme, vaihdoimme kuin triathlonissa konsanaan välineitä ja suuntasimme murtsikkaladulle. Ne pari lautailijaa jäivät kyllä tässä vaiheessa rinteeseen. Hiihtotyylinä vapaa ja kohteena valaistut ladut. Kyseiset ladut olivat meille uudet tuttavuudet, joten pari harha-Mogreniakin tuli otettua.
Saunan jälkeen hieman fiiniydyimme ja suuntasimme keilaamaan. Laskettakoon sekin talviurheilulajiksi ja näin triathlon oli täynnä. Kuvassa söpöt keilauskengät. Kuvan valaistus ei tällä kertaa johdu kuvaustaidoistani, vaan keilahallin hohdokkuudesta. Sitten olikin jo tankkauksen vuoro fonduen merkeissä. Tein myös historiaa pysymällä hereillä vuoden vaihtumiseen asti. Raketit ammuttiin ja kuohuvat juotiin ja sitten kutsuikin jo nukkumatti.
Vuosi 2012 sai todella sporttisen päätöksen. Jatkukoon sporttivire tänäkin vuonna.
