Onnea vanhempi nuori neiti!

20 vuotta sitten näki päivänvalon Pikku Prinsessa, aka vanhempi nuori neiti. Se päivä sisälsi erittäin paljon suuria tunteita. Jo pelkkä uuden pienen ihmisen syntymä on huikeaa, mutta tähän liittyi vielä aivan erityisiä tuntemuksia aina syntymästä kuolemaan. Läheisistä suurin osa oli kaukana, niin yllättäen päätti Pikku Prinsessa tulla maailmaan.

Tässä pyöräillään jo hieman isompana neitinä isovanhempien maalla. Päivänsankarille sekä äidille on sanottu useammalta taholta, että omena ei ole kauas puusta pudonnut. Ostin sitten hänelle synttärikortiksi alla olevan!

                                                Onnea rakas vanhempi nuori neiti!

Kauden päätösveneily

Upean aurinkoisen viikonlopun huipentumana teimme tänään kauden päätösveneajelun. Ajelua varten täytyi pukeutua ensimmäistä kertaa tälle talvea toppatamineisiin. Mietin kyllä, että onkohan liioittelua, mutta ei ollut. Upeasti paistanut aurinko ei enää näinä päivinä lämmitä ja merivesikin on hyytävän kylmää. Testasin nimittäin vedenlämmön eilen unitikeikalla saunasta. Veneen penkit olivat kauniin kuuran peitossa. Ilman tyynyä en muuten olisi siihen istunut, vaikka oli ne toppahousutkin.

Veneilyn jälkeen saivat kauniin keltaiset vaahteranlehdet pihaltamme lähtökäskyn. Ne somistivat tosi kauniisti pihan kynttilälyhtyjä, mutta kun päälle sataa lunta ja ne jäätyvät kivetykseen kiinni, niin ei muuten enää naurata.

Lehtiä oli runsaasti, mutta nyt putsaushomma on tehty. Puissakaan ei enää lehtiä näyttänyt olevan, joten seuraavana taidetaan lakaista lunta. 

Kesävaatteetkin löysivät tänään vihdoin ja viimein tiensä talvisäilytykseen. Energisen viikonlopun jälkeen, rentoa viikkoa kaikille! 

007 Cokis

Mister Big esitteli tohkeissaan Coca Cola Zero -tölkkiään, joka oli brändätty Bond-tyyliin. 

- Sehän on ihan blogi-kamaa, oli minun ensimmäinen kommenttini. Mister Bigin suupielet nytkähtivät hieman alaspäin, mutta onneksi tajusin korjata tilanteen välittömästi. - Onpa tosi kiva tölkki. Hienoa, että löysit sellaisen ja vielä kun tykkäät Cokis Zerosta. Voisin tehdä siitä lyhyen bloggauksen, jos sopii. Korjailin tilannetta. 

 Olen myöhäisherännäinen Bondien suhteen. Olen nähnyt pari uusinta elokuvaa. Aika montaa olen kyllä yrittänyt katsoa, mutta kotisohva ja leffan aloitusaika klo 21 jälkeen on minulle tuhoon tuomittu yhdistelmä. Näen ehkä ensimmäiset viisi minuuttia ja sitten alkaakin ihan oma elokuva.

Tämän uusimman voisi mennä katsomaan ihan elokuvateatteriin asti. Elokuvateatterissa en ole vielä tähän mennessä nukahtunut, joten lähtökohta koko elokuvan näkemiselle on mitä loistavin. 

Karmea valoviritys

Maalla verantamme nurkassa roikkuu kukka-amppeli, jossa kesällä on ollut roikkuvia kesäkukkia. Talveksi emme ole siihen keksineet oikein mitään sopivaa, kunnes Ikeassa törmäsin "mitenkähän sen nyt ilmaisisi" valoihin. Valot ovat niin karmeat, että se on just se juttu. 

Valot eivät liity mitenkään talveen kukkineen kaikkineen. Väritkin ovat kunnon perusvärejä punainen, keltainen, sininen ja vihreä. Kuvasta sitä ei ihan huomaa, mutta valot ovat käsittämättömän kirkkaat. Valoviristystä ei voi katsoa vakavalla naamalla, niin karmea se on. Erittäin passeli kylläkin muuten sysimustaan maalaismaisemaan, jossa ei ole katuvaloja ja muutenkin pihavalojen käyttöä säästellään. Ei meillä, mutta naapurissa.

 

Jäisiä puolukoita

Eilen aamulla lämpömittari näytti -3 astetta. Hieraisin aamuhiekat pois silmistäni ja katsoin lukeman uusiksi. Ei muutosta, ulkona oli pakkasta. Hrrrr! Viis pakkasesta, aurinko paistoi uskomattoman siniseltä taivaalta. Oltiin yhä edelleen maalla, pohjoisessa, kaukana kotoa. Onneksi olin pakannut mukaani lenkkikamppeet. Suuntasin juoksemaan maalaismaisemiin. Luonto oli uskomattoman kaunis hennon kuuran peittäessä ruskan värit. 

Iltapäivällä auringon sulatettua enimmät kuurat, suunnistimme metsään puolukoiden perässä. Lokakuussa en olekaan ollut aikaisemmin poimimassa marjoja. Oikeammin nyt taitaisi olla karpaloiden aika, mutta puolukoita oli kuulemma vielä ihan älyttömän paljon. Kymmenen metrin päässä autolta avautui upea punainen puolukkamatto. Eli liioittelua ei ollut yhtään. Tällä kertaa tehokkuus oli huipussaan. Kypsät marjat eivät tippuneet maahan, koska olivat jäätyneet kiinni toisiinsa tertuiksi. Pakastinta ei tarvitse laittaa pakastusmoodiin, koska poimimme puolukat valmiiksi jäisinä. 

Olin niin haltiossani puolukoiden määrästä, että punaisen puolukkamaton ikuistaminen jäi. Saatte tyytyä tähän tärähtäneeseen todistusaineistooni. Nam! Kotiin palattuani pääsen keittämään lappapuuroa, tai osalle se taitaa olla vispipuuroa.

Lämpimät varpaat

Tosi pitkästä aikaa taas maalla! Etelän rouva lähti vähän turhan kevyissä kamppeissa liikenteeseen. Onneksi äidilläni oli ollut villasukkatehdas käynnissä. Melkein nolona, että kehtaanko ottaa, valitsin kahdet sukat. Toiset niistä pääsi heti eilen illalla käyttöön. Turhaan nolostelin, sisareni oli kuulemma ottanut kolmet sukat. Itsekin teen paljon käsitöitä, mutta sukkien kutominen ei ole minun juttuni. Katsotaan sitten parinkymmenen vuoden päästä.

Takkatulen loisteessa lämmittelin eilen varpaitani uudet, ihanat sukat jalassani. 

Tunnelmallista viikonlopun jatkoa !

Costoa iPadille

Jos joku päivä saan oman iPadin, niin se saa suojakseen Coston nahkaisen säilytyspussukan. Luulin Coston tekevän ainoastaan lipallisia ja tupsullisia hattuja, mutta suureksi ihastuksekseni heillä on valikoimassaan muutakin.

 

Minun Costoni olisi vaaleampi ruskea ja myös iPad olisi valkoinen. Tällä kertaa olin vain makutuomarina ja käyttäjän huomioiden tummempi versio oli parempi. Säilytyspussukat on tehty ylijäämänahoista, mikä ei missään nimessä tarkoita huonoa laatua, vaan ekoloogisuutta. 

 

 

Joko voisi juoda glögiä?

Ulkona puut taipuvat syystuulen tuiverruksessa. Vettä sataa ja taas sataa vettä ja vettä vaan sataa. Joka paikka on täynnä keltaisia, oransseja ja punaisia lehtiä.

Eipä hätää! Sisällä on lämmintä. Takassa on tuli. Viltti ja villasukat lämmittävät ihanasti. Olen myös sitä mieltä, että glögiä voi jo juoda. Ruokakauppamatkallani törmäsin tämän vuotiseen Blossan vuosikertaglögiin. Sattuu vielä olemaan Blossan 10-vuotis juhlavuosi. Aikaisempina vuosina olen tykännyt tosi paljon Blossan normiglögistä ja vuosikertaglögit ovat jääneet kaupan hyllylle. Myönnetään, tänä vuonna tyylikäs valkoinen pullo kera mustan ja punaisen sai kiinnostukseni heräämään niin paljon, että ostin pullon. Toivottavasti makukin miellyttää?

Suuriin saappaisiin

Oikeasti se meni suuriin nilkkureihin. Hyppäsin uusiin ja suuriin nilkkureihin. Olin ihastunut Clarksin nilkkureihin ja ne vielä sattuivat olemaan Stockmannilla kanta-asiakastarjouksessa. Ajattelin olla tehokas ja tilata ne nettikaupasta. Siellä oli vielä jopa kokoni saatavilla. Niin luulin siinä vaiheessa. Tilauskaavakkeessa oli koko 7. Tsekkasin vastaavuuden kokotaulukosta ja sehän vastasi kokoa 38. Juuri oikea koko. Kokotaulukossa olivat US-koot, kun taas tilauskaavakkeessa koko oli UK-kokoina ja näin ollen sain postissa nilkkurit kokoa 41. Ei auttanut pumpulilla täyttäminen tai pohjalliset. Suuret, mitkä suuret.  

En lannistunut. Liian suuret nilkkurit lähtivät takaisin postin mukana ja minä suuntasin kauppaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun kaupan hyllyltä löytyivät oikean kokoiset nilkkurit. Kokoni on nimittäin yksi suosituimmista ja niin kuulemma ovat olleet nilkkuritkin. Nyt on talven tallustelut turvattu. Korkoa on aika paljon, mutta se ei menoa haittaa kenkien istuessa jalkoihini täydellisesti. Talvitallustelut on turvattu myös kunnollisen kumipohjan ansiosta. Nyt voi minun puolestani talvi tulla. 

Olin yksi niistä yli seitsemästä miljoonasta ihmisestä, jotka seurasivat tänään illalla Felix Baumgartnerin hurjaa ennätysyritystä. Täytyy myöntää, en kyennyt suorana katsomaan itse hyppyä, vasta sitten kun laskuvarjo oli auki. Huh huh, aikamoinen hurjapää.

Meni ihan hullutteluksi

Olin aamulla puoli kymmeneltä juoksuvermeet päällä suuntamassa kohti syksyisiä lenkkipolkuja. Matkan varrella oli muutama koiranulkoiluttaja, mutta muuten sain juosta ihan omassa rauhassa. Ensimmäistä kertaa tälle syksyä laitoin juoksuhanskat käteen. Erittäin järkevä päätös.

Iltapäivästä olimme päättäneet suunnata Hulluille Päiville sillä aikaa, kun nuoremmat neidit hoitavat omia asioitaan. Pääkohteemme oli Herkku, mitään muuta isompaa ei ollut enää hankintalistalla. Tein aiemmin viikolla vikaostoksen, jonka palautuksen halusin hoitaa kuitenkin ennen ruokaostoksia. Vaateosastolle suunnatessani alkoi huolestumisen pilvi leijailla ylläni, Hulluilla Päivillä en enää ollut yksin. Olin ajatellut, että kaikki kynnelle kykenevät hoitavat ostoksensa netissä. Turha luulo. Siellä oli lapsiperheitä, mummoja ja vaareja, naisporukoita, nuorisoa -  kaikki ihanassa sekamelskassa. Palautuksen sain tehtyä suht helposti, mutta voi pojat, mistä ne kaikki ihmiset sinne Herkkuun olivat änkäytyneet. Voisipa ne Herkunkin ostokset hoitaa netissä.

Olen niin perso kaiken maailman makealle, joten haamumunkkeja oli saatava. Haamumunkeissa on vaniljakreemi täyte, jos en nyt kirjoita ihan läpiä päähäni. Ja tuo sokerikuorute, nam ja maiskis! Kyllä taas saa lenkkeillä, kun noita pari popsii.

TGIF

Thank God it's Friday! Onhan ollut viikko. En olisi vuoli vuotta sitten uskonut, että kirjoitan näin. Just se onkin huikeaa, etten sitä tiennyt. Tänään kyllä joka ikinen sana TGIF:stä pitää niin paikkaansa. Muuhun en nyt kykene. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Pirskahtelevaa viikonlopun alkua kaikille!

Takkapuut kantoon

Rantasaunamme oleskelukammarin sisustus on pikku hiljaa valmistumassa. Eräällä shoppausreissullani muutama viikko sitten törmäsin Luhdan puukoriin. Sellainen meiltä vielä puuttuikin. En sitä silloin raskinut ostaa ja sitten kävikin perinteisesti.  Lähdin puukoria vaan "hakemaan". Eihän niitä enää ollutkaan ja kuulemma todennäköisesti ei enää tulisikaan. Katselin liikkeessä ympärilleni, jos joku olisi yhden johonkin väärään paikkaan laittanut. Näin ei nyt ollut tapahtunut, mutta katseeni osui itse asiassa vieläkin parempaan vaihtoehtoon. Todella perinteiseen, suomalaiseen puukoriin. Yhdestä kerrasta viisastuneena, nyt en enää jäänyt miettimään, vaan nappasin puukorin mukaani.

Kuten kirjotinkin, sisustuselementit alkavat olla paikoillaan. Vielä on tekemistä isojen pintojen kanssa. Joku päivä kammarin seinät ovat valkoiset, jos minä pääsen asiaan vaikuttamaan. Kuvasta näkyy myös, että kakluuni on ihan käyttökunnossa. 

Juoksutakit käyttöön

Juoksutakit on kaivettu esiin, vaikkakin viime päivinä lämpömittarin lukemat ovat näyttäneet vielä ihanan leppoisia lukemia. Eilen lenkille lähtiessäni arvuuttelin edes-takaisin, laitanko takin päälle vai en. Kovan tuulen takia päädyin takkiin. Melkeinhän se oli liikaa.

Juoksu on rullannut tosi kivasti. Viime lauantaina olisi päässyt Hangon merellisissä maisemissa testaamaan kunnon tilaa. Se jäi nyt väliin.Taidan vaan nauttia hölkkäilystä ilman tavoitteita ja sitten ensi keväänä ottaa seuraavat tavoitteet. Puolimaraton alle kaksi tuntia ja kokonainen 4,15 h. Ai niin, eihän minun enää pitänyt juosta kokonaista maratonia. 

Riekaletehdas käynnistyi

Tuubihuivi taitaa olla tunnetumpi nimi näillä tekemilleni riekaleille. Viime keväänä tehtailin niitä useamman. Ne ovat itse asiassa vielä kesävarastoinnissa. Täytynee ryhdistäytyä ja hakea ne esiin. Nyt nuorempi nuori neiti toivoi muhkeaa riekaletta. Se ei saanut olla joustinneuleesta, eikä pörröinen, mutta tosiaankin muhkea ja värinä ehdottomasti musta. 

 

Riekaletehdas käynnistyi ja tulossa on musta, aina oikein -neuleena tehty tuubihuivi. Äkkiseltään tuntuisi, että paksusta langasta ja kasin puikoilla, niin eihän siinä kauan kestää. Mutta ei ihan mene niin. Silmukoita on sen verran paljon, että tekele on suhteellisen painava kudottava. Hyvässä vauhdissa kuitenkin ollaan ja mahdollisuudet ovat, että musta versio valmistuu jo tänä iltana.

Mustaa lankaa ostaessani, ihastuin tähän viininpunaiseen väriin. Se on liukuhihnalla seuraavana. Siitä teen riekaleen mallineuleella: kaksi oikein, kaksi nurin kierros, seuraava kierros aina oikein ja näitä sitten toistetaan. Nuorempi nuori neiti tykästyi myös viinipunaiseen väriin, mutta tuo mallineule ei oikein napannut. Katsotaan, kuinka käy kun saan riekaleen valmiiksi.

Lits, läts

Lits, läts, lits, läts kuului vain lenkkareiden alta, kun tänään aamulla syyssateita uhmaten olin lenkillä. Hapen puutteesta ei voi siinä vesisateessa valittaa, enkä kyllä valita muutenkaan. Oli ihanan lämmintä + 12 c. Katselin ihastellen keltaista lehtisadetta, joka pyyhkäisi pururadan yli. Koko ruskavärien kirjo näyttäytyi muutenkin puiden lehdillä. Osa lehdistä oli jo maassa somistamassa lenkkipolkua. Pari alla olevaa lehteä nappasin mukaani ja asetin ne Ultima Thulen isoon tarjoiluastiaan, jonka kuplat muistuttavat ihan sadepisaroita.

Ihanaa syksyistä viikonlopun alkua kaikille!

Vielä kerran Missoni, nyt hyvällä asialla

Aika monessa blogissa tämä on jo ollut ja tänään sattumalta (ihan oikeasti niin) sain mainoskirjeen asiasta Lindexiltä. Itse olin rannekorun jo eilen ostanut. Kyseessä on Lindexin ja Missonin yhdessä suunnittelema rannekoru. Puolet rannekorun 10 euron hinnasta lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon.

Ostin rannekorun, koska minusta se oli kiva ja myös hyvään tarkoitukseen menevän osuuden takia. Erityisesti tänään rannekorun hyväntekeväisyyskohde oli mielessäni, kun treffasin ystäväni kanssa lounaalla. Rannekoru myytiin tyylikkäässä Missoni-henkisessä laatikossa. Yksistään en ehkä sitä osaa käyttää, mutta esimerkiksi yhdistettynä alla oleviin käsirenkaisiin.

Hiukset ja kasvot kuntoon

Oli syysrempan aika. Kutrit kävin tiistaina lyhentämässä ja vaalentamassa tutuissa maalaismaisemissa ja naamakurtut oikaisemassa keskiviikkona Lauttasaaressa, Helsingissä.

Naamakurtut oikenivat ihan vaan syväkosteuttavalla kasvohoidolla, eli ei mitään piikkejä mihinkään tai muita kommervenkkejä. Täytyi selventää asia, kun jotenkin tuo oikaisu kuulosti hurjemmalta kuin mitä oli. Lauttasaaren Funny Style oli muuttanut uusiin tiloihin. Mielestäni muutto oli ihan hetki sitten, mutta totuus on viisi kuukautta sitten. Uusissa tiloissa olin nyt ensimmäistä kertaa, joten kasvohoitojen suurkuluttajaksi minua tuskin voi sanoa. Ihanaa oli! Nyt ei kiristä, eikä kurista ja taisivat rypytkin vähän siloittua. Vettä pitäisi kuulemma juoda ja kotonakin voisi tehdä naamioita sekä kuorintoja. Myönnetään, olen aika laiskamato siihen puuhaan. Kuva yllä on tunnelmallisesta odotustilasta. 

Sininen meri, hiekkaa silmin kantamattomiin ja olisivatko nuo jalanjäljet minun. Kenties joskus talvella? Tuo haaveita herättävä kuva oli sympaattisen kosmetologin hoitohuoneen seinällä.

Viisaudenhampaat lähtivät

- Juu, totta kai tulen saattajaksi, vastasin vanhemmalle nuorelle neidille, kun hän tarvitsi viisaudenhampaiden leikkausoperaatioonsa saattajaa. 

Himpun verran ehkä olisi pitänyt miettiä tuota asiaa tarkemmin. Valkoiset takit, kera piikkien ja muiden härveleiden ja ne äänet saavat meikäläisen jalat aika veteliksi. Yritä siinä sitten olla luja mänty, johon voi nojata, kun operoitavaa alkaa pelottaa. 

Viihdytin vanhempaa nuorta neitiä esilääkityksen ajan ja todella mukava hoitaja antoi minulle luvan tulla hoitohuoneeseenkin. Siitä kieltäydyin kohteliaasti tai olisivat saaneet hankkia minullekin apujoukot pyörryttyäni.

Itse operaatio oli hujauksessa ohi, vaikka olivat joutuneet alahammasta irrottaessa käyttämään hieman rajumpia otteita ja lisäämään välillä puudutusta. Kyllä äidin sydäntä särki nähdä vanhempi nuori neiti, joka oli sen verran alahampaan irrottamista säikähtänyt, että kyyneleet valuivat silmistä.

Tämä ei ole lääkemainos, vaan setti droppeja, joilla vanhemman nuoren neidin pitäisi selvitä koitoksesta. Vanhempi nuori neiti väitti, ettei esilääkityksestä ollut mitään apua. Illalla hänen täytyi kuitenkin soittaa ja tarkistaa, että mistä lääkkeet olivat oikein ilmestyneet. Niin, mehän kävimme hänen kanssaan ne yhdessä apteekista ostamassa operaation jälkeen. Taisivat ne esilääkkeet sitten kuitenkin vaikuttaa.