Mustikat haittasivat flow-tilan juoksua

Aamulla oli mitä oivallisin keli testata juoksua trooppisessa ilmanalassa. Sitä kun ei tiedä millianen keli Helsingin maratonille sattuu, niin tulipahan sekin testattua. Biisejäkin olin säädellyt uusiksi ja sopiva setti alkaa löytyä. Rullasin menemään asfalttitietä melkeimpä euforisessa olotilassa. Juoksun loppupuolelle päätin kiertää metsikön keskellä olevan pururadan.

Se oli sitten vikatikki. Pururadan molemmin puolin mustikanvarvut taipuivat isojen sinisten marjojen painosta. Olin viime viikon metsästänyt mustikoita pohjoisessa, mutta turhaan. Nyt ne sitten olivat lenkkipolkuni varrella kotimaisemissa etelässä. Miten siinä sitten enää keskittyä juoksemiseen, kun mietin vaan, että ehdinkö poimimaan marjat ennen muita? Sekin pelko oli muuten turha sen verran paljon marjoja metsässä oli, että niitä riittää varmasti kaikille poimijoille ja osa jää metsään.

Kipin kapin kotiin ja suihkun kautta kumpparit jalkaan ja naapurimetsikköön. Siellä ne odottivat minua. Eikä ollut kavereitakaan, ei pörrääviä, eikä mustia luikertelevia. Mulle kyllä sopii, että naapurit hurauttavat markettiin ostamaan marjansa ja jättävät mun poimittavaksi mustikat ja näyttivät vadelmatkin jo punertavan.

Tämä saalis päätyy pakkaseen, mutta seuraavasta teen mustikkapiirakkaa sekä muropohjalla että perinteisellä pullataikinapohjalla.

13 km + 16 km + 13 km = maraton

Ajatukset alkavat yhä useammin harhailemaan elokuuun tulevan juoksukoitoksen pariin. Edellisestä kerrasta minulla on kaksi vuotta, joten vähän hermostuttaa, että mitenköhän se menee. Päätin testata asiaa ja juoksin kolmena peräkkäisenä päivänä maratonin kilometrimäärän. No, ne 195 metriä jäivät juoksematta. Mutta kyllä minä niistä selviän, koska silloin ollaan jo olympiastadionilla ja se tunne siivittää vaikka mihin.

Hyvällä fiiliksellä mennään, koska juoksu rullasi yllä mainituilla lenkeillä.  Olen ollut tosiiiii huono käyttämään mitään mittareita. Olipa sitten kyseessä sykkeen, matkan, vauhdin tai korkeuden mittaus. Ennen muinoin mittasin vaikka ja mitä ja tutkailin niitä sitten jälkikäteen, mutta kyllästyin siihen ihan tyystin. Nyt olen mennyt pelkällä oman kropan kuuntelulla. Sisareni kommentti "ethän sä juoksekaan niin lujaa" sai minut miettimään, että mikähän onkaan totuus asiasta ja päätin testata Sports Trackerin. Ei huolta, kyllä vauhti riittää, jos on Sports Trackeriin luottaminen.

Törmättiin Tukholmassa Hollisteriin

Kesän pikku ulkomaanreissukohdevalinnassa vei voiton Tukholma Tallinnan nenän edestä. Viime perjantaina suuntasimme sitten kulkumme Tukholman laivalle muutaman muun lomailijan kanssa. Olisipa kiva kuulla lukijoiden mietteitä alla olevista kenkävalinnoistamme!

Risteily sujui perinteisissä merkeissä. Syötiin itsemme ähkyyn, nautittiin virvoitusjuomia sopivasti, tanssahdeltiin sekä bändin että laineiden tahdissa. Olen seilannut Helsinki-Tukholma-Helsinki -väliä vuosien varrella aika monta kertaa, mutta nyt kävin ensimmäistä kertaa paluumatkalla kannella ihailemassa Maarianhaminaa. Nuorempi nuori neiti aiheutti extra-sydämentykytykset, kun kuikuili satamassa kaiteen yli ihastellen kuinka korkealla oltiin. En ole aikaisemmin tunnistanut korkeanpaikankammoa, mutta nyt pysyttelin mielummin useamman metrin päässä reunakaitteesta.

Tukholmassa pörrättiin nuoremman nuoren neidin toiveiden mukaisesti. Näin oli suunniteltu ja suunnitelma toteutui. Itse en ollut suurin odotuksin liikkeellä. Lähinnä ajattelin tarttua hetkeen, mikäli sellainen eteen tulisi ja tulihan se.

Kauppaa ei varsinaisesti näkynyt ulospäin ollenkaan. Kaupan ulkopuolelle kyllä musiikki raikui ja iloinen Jenkki-style "welcome" huuto kiiri. Tuttu tunne valtasi, olen kokenut tämän aiemminkin. Kaupassa valaistus oli lähinnä kynttilänvalon luokkaa, musikiin pauhatessa makutuomarin kanssa ei mielipiteitä vaihdettu ja brändätty tuoksu tarttui omiinkin vaatteisiin. Tuttu tunne tuli Jenkki-reissulta Abercrombie & Fitch -kaupasta (jatkossa Aberwhatever).  Eikä ihme, koska Hollister on Aberwhateverin sisar tai veli tai jotain sinne päin. Myönnetään maalaisuuteni ja en ollut aiemmin törmännyt Hollisteriin. Vaatteet ovat lähinnä vapaa-ajan vaatteita ym. rekvisiittaa Kalifornian surffareiden inspiroimana. Olisin voinut ostaa sieltä aika monta tuotetta ja niin olisi voinut myös kanssamatkustajanikin. Vaatteiden laatu on huippua ja ne ovat niin super- mielyttävän tuntuisia päällä. Alla mukaani lähteneet ihan perusjutut, koska niitä nyt tarvitsen.

Jälkikäteen mietimme, että tällä merkillä on aika loppuun asti hiottu brändäys. Nimittäin kaikki myyjät olivat silmiinpistävästi kuin samasta puusta veistettyjä. Naisilla oli kaikilla pitkät hiukset, pituutta vähintään 170 cm ja muutenkin mallin mitat. Miehet taas vähintään 180 cm ja look alike kuin Kalifornian rannoilta konsanaan.

Suon kuningatar

Kesän kohokohta on reissu hillasuolle. Hillareissuja on kahdenlaisia. Ensimmäisessä vaihtoehdossa hurruutellaan autolla metsäteitä pitkin mahdollisimman lähelle hillapaikkaa. Kävellään muutama kymmenen, maksimissaan muutama sata metriä yleensä metsäpolkua pitkin. Poimitaan marjat ja palataan takaisin kotiin.

Toisen vaihtoehdon nimeän extreme-reissuksi. Mukana on eräopas (lue isäni), joka suunnittelee reitin etukäteen. Kertoo matkan varrella mm. hirvien makuupaikat, metsälintujen soidinmenopaikat, opettaa uusia metsän kasveja ja puita, näyttää marjapaikat sekä auttaa marjasaaliin kantamisessa kotiin.

Tiistaina toteutimme extreme-hillareissun. Kävelymatkan kokonaismitaksi tuli noin viisi kilometriä. Ei kuulosta pahalta, mutta teeppä se kumpparit jalassa, välillä kainaloihin asti yltävässä heinikossa (yläolevassa kuvassa), välillä nilkkoihin asti upottavassa suossa, välillä juurakoiden ja oksien peittämässä hakkuumetsämaastossa. Extreme-reissuilta ei yleensä puutu kavereita, jos sellaisiksi lasketaan tuhannet ympärillä pörräävät paarmat, mäkäräiset ja hyttyset. Aikamoista meditointi-pörinää lentävistä kavereista lähtee. Heidän tainnuttamiseen auttaa ainoastaan Off, uskokaa pois.

Äitini kuuli bloggaukseni tämän kertaisen otsikon ja oli tukehtua nauruun. Hän luuli minun kirjoittavan suon kuningattarena itsestäni. Mutta väärin meni, suon kuningatar on ehdottomasti hilla (joillekin lakka). Kovin moni ei marjasta tykkää mm. siinä olevien "kivien" takia. Minusta yksi parhaimmista täytekakuista on hillakakku ja sellaistahan tarjottiin itse tehtynä nuoremman nuoren neidin rippijuhlissa neidin omasta toiveesta muutama viikko sitten.

Uusi treenikaveri

Olin jo päässyt niiiiin hyvään treenivauhtiin, mutta sitten iski muka kaiken maailman kiireet ja juoksut & muut treenit jäivät vähemmälle. Sellaista se välillä on ja voisi tähän kyllä lisätä, että tekosyitä kaikki. No, nyt ollaan taas takaisin harjoittelukartalla. Mielestäni treenausta ei saa ottaa liian vakavastikaan. Kohta voi kyllä paniikki iskeä, kun se Helsinki City Maraton lähestyy kovaa vauhtia. 

Musiikki on olennainen osa juoksemistani. Tähän asti olen kantanut kuunteluaparaattiani nyrkissäni käsiä vaihdellen. Onhan se vähän ollut amatööripuuhaa. Tällä kertaa hovivarustajani hankki kuvassa näkyvän iPhöönin käsivarteen kiinnitettävän kantolaitteen. Aivan huippu juttu! Pysyy tosi jämäkästi käsivarressa. En edes huomaa, että se on siinä. Piuhatkin kulkevat omia reittejään haittaamatta yhtään lenkkeilyä.

Ajoimme aurinkoon ja valoon

Heräsimme harmaaseen sunnuntaiaamuun pääkaupunkiseudulla. Saimme kuivina pakattua kimpsut ja kampsut autoon, mutta sitten alkoikin tältä kesältä tuttu vesisade. Sadetta tuli rankasti kehä kolmosen sisäpuolella ja vähän ulkopuolellakin, mutta mitä pohjoisemmaksi pääsimme sitä aurinkoisemmaksi keli muuttui.

Matka oli pitkä, mutta ehdottomasti sen väärti. Mukana ollutta nuorta neitiä viihdytettiin kiertämällä yksi matkan varrella olleista liikenneympyröistä muutamaan kertaan. Tämä on nyt taas niitä juttuja, että ei ihan järkevää ja ehdotonta tilannekomiikkaa, jota ei voi kovin hevillä jakaa, mutta mikä parasta - meillä oli hauskaa. Perillä meitä odotti uskomattoman valoisat yöt. Ei meinannut malttaa mennä nukkumaan, kun pimeää ei tullut ollenkaan. Tosi suuri ero etelän yöihin. Alla oleva kuva otettu tänään klo 20.30.

Valoisien öiden lisäksi jaksoin ihastella äitini uskomatonta pionipenkkiä. Pionit ovat lempikukkia. Harmikseni kotikukkapenkissämme ne eivät tänä vuonna voineet oikein hyvin ja kukat jäivät vain haaveekseni.

Kirpparivaatteita nuorelta neidiltä äidille

Nuoret neidit kierrättävät keskenään vaatteita ja loppujen lopuksi myyvät niitä kirpparilla, kun ei enää kummallekaan kelpaa. Välillä ehdin ennen kirppismyyntiä valita parhaat päältä. Tällä kertaa löysin kasasta myös kadoksissa olleen jumppapaitani. Oli vissiin ollut paremmassa käytössä.

Oheisessa kuvassa tämän kertainen saaliini. Mukana on Benettonia, Volcomia ja perus Henkka-Maukkaa sekä ai niin se Röhnisch-jumppapaita. Yhdet trikookaprit ja muut toppeja & t-paitoja. Lähinnä vaatteita vapaa-aikaan.

Itse olen viime vuosina poistanut ahkerasti vaatekaapistani "ehkä vielä joskus käytän" -vaatteet. Varsinkin, jos en ole niitä muutamaan vuoteen käyttänyt. Muutamia vaateaarteita vuosien varrelta olen säilyttänyt ja niillä välillä viihdytän itseäni ja nuoria neitejä. Nahkahousut, pantterikuvioiset vaaleansiniset housut, mammafarkkulappuhaalarit, omenan vihreä jakkupuku valtavilla olkatoppauksilla ja tosi-tosi minihameella ja taitaa sieltä löytyä muutama muukin aarre, joita en nyt muista. Jospa joku järjestäisi naamiaiset, niin minulta löytyisi valmista rekvisiittaa tai voihan ne vielä joskus tulla muotiinkin. 

Kyllähän ne kukkii

Kukka-ammattilainen kertoi minulle, että ruukkuauringonkukat ovat lähinnä kertakäyttökamaa. Ison kukan kuollessa 1-2 viikossa, pikku nuput eivät aukea kotihoidossa. Ajattelin, että ihan sama ja itse asiassa näin on usein käynytkin. Halusin auringonkukat kuitenkin koristamaan terassimme pöytää.

Siinä terassin pöydällä auringonkukat olivat tämän suven tuulien ja sateiden riepoteltavana. Ja kuinkas sitten kävikään. Isot kukat kuolivat, mutta sieltä alta pilkisti pieni keltainen avautuva kukka tai oikeastaan useampi. Leikkasin isot kukat pikku kukkien tieltä pois ja nyt auringonkukat jatkavat kukkimistaan. Ikinä aikaisemmin en ole tässä onnistunut. 

  

Kesä lukutoukkana

Aah, nyt se alkoi, oheisen kirjapinon tainnutus. On kesä ja aika aivojen lepuutuksen, siispä sallin itselleni hömpän. Viime vuosina on kirjojen lukeminen jäänyt vähemmälle tai ainakin ei-asiapitoisten kirjojen. Ei hyvä ollenkaan. Onneksi osan kirjojen tekstit ovat niin isoa pränttiä, etten tarvitse rillejäkään. Sen asian kanssa on vielä nimittäin aikamoinen tekeminen.

 

Sitten on pino kirjoja, jotka saavat odottaa syksymmäksi.

Iiiiikkk, käärme!

Puolipilvinen, ihanan lämmin ilma huokutteli aamu-uinnille. Sain houkuteltua seuraakin mukaani. Onneksi niin! Mister Big kulki reippain askelin kohti rantaa. Hän oli jo kahlannut nilkkoja myöten veteen, kun veteen menovauhti hiljeni. Katse nauliintui rantakiville, joilla musta käärme nautti lämpimistä aamuauringon säteistä. Mister Big totesi minulle coolin viileästi - tuossa on käärme! Sydän pamppaillen uskaltauduin kurkkaamaan kivien suuntaan sen verran, että näin käärmeen. H-Y-I! En ole kovin herkkähipiäinen, mutta käärmeet ja myös hiiret saavat ihoni niin kananlihalle ja äänijänteetkin yleensä tulee aika tehokkaasti niissä tilanteissa avattua. Käärme ei liikahtanut mihinkään. Vapisevin äänin pyysin Mister Bigiä tappamaan sen, mutta ei kuulemma voi, koska kyseessä on rauhoitettu tarhakäärme. Kauhusta jäykkänä sain sanottua, että minäkin olen rauhoitettu. Olipa fiksu vetoomus!

Olisittepa nähneet millä vauhdilla käärme lähti, kun sen päälle roiskautettiin vettä. Sinne se luikerteli laiturikivien sekaan. Tovin mietinnän ja Mister Bigin toimiessa henkivartijana  uskaltauduin uimaan. Käärme oli jättänyt meille muiston rantakiville, nahkansa. Mister Big kuljetti nahkaa kuin aarretta konsanaan. Aikoi laittaa sen kehyksiin. Ihan oikeesti, ajattelin. En tosiaankaan halua käärmeennahkaa seinälleni. Kaapistani kyllä taitaa löytyä joku käärmeennahkakuosinen vyö tai laukku, mutta sehän on ihan eri asia. Tähän tuttavuuteen en toivottavasti tänä kesänä enää kovin montaa kertaa törmää. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta.

Nuori neiti konfirmoitu

Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun nyyttinä tätä nuorempaa nuorta neitiä kotiin kannoin. Nyt hän on äitiään pidempi i-h-a-n-a nuori neitokainen. Vietimme viime sunnuntaina hänen rippijuhliaan suvun ja kummien kesken. Ison siskon kampaamo kelpasi rippijuhliin. Osansa sai äidin aina nuorempana heille värkkäämät saparot. Vitsailivat, että jos sellaiset laitettaisiin rippijuhliinkin. Niistä olikin jo juttua aiemmin.

Ranskanpastilleja kukkaruukussa

Tykkään kesäkukista ja kaikenlaisista ihanista kesäkukka-asetelmista. Meidän nurkilla myös peurat tykkäävät kesäkukista. Olin saada viime viikolla LIEVÄN sydänkohtauksen, kun tullessani kotiin törmäsin kukkaruukkuihin, joista sojoitti vain pelargonioiden varsia. Peurat olivat popsineet kukat ja nuput parempiin suihin.

Siispä lähdin metsästämään isoihin ruukkuihin peuran kestäviä kasveja. Päätin, että yksinkertainen on kaunista - valkoista ja vihreää. Viikonlopun rippijuhlissa isäni, ukkina ällyytti sisarenpoikiani "katsokaas pojat, kun kukkaruukkuun on laitettu ranskanpastilleja".  

Luonnon oma taideteos

Kultasade on tarjonnut viime viikkoina luonnon oman taideteoksen yläkerran aulamme ikkunasta.  Aamuauringon säteet ovat antaneet ennestään uskomattoman keltaisille kukille erityisloisteen. Harmittavasti kuvaustaitoni eivät saa ikuistettua aitoa kultasadetunnelmaa. Ohessa siitä kuitenkin aavistus.

Rippijuhlien kukkaloistoa

Nuorempi nuori neiti on nyt myös konfirmoitu. Ensimmäiseksi saatte nauttia rippijuhlien kukkaloistosta. Osansa saivat sekä äiti että tytär. Tänään vaaleanpunaissävytteisiä kukkia ihastellessani tuli mieleeni ristiäiset. Muuten ihanista juhlista myöhemmin lisää. 

Kiitos peilin kimppu tuplaantui. Tämä oli minulle myöhästynyt synttärikimppu kummitädiltäni.

Dramaattinen orkidea, ihanan erilainen kesäkukka. Miksi kukaan ei pöyhinyt sohvan tyynyjä kuntoon?

Nämä kimput olivat juhlapöydässä. Paniikissa lauantaina suuntasin Helsingin kauppatorille metsästämään sopivaa kukkakimppua. Sellaista ei heti löytynyt, niimpä päädyin ottamaan kaksi kimppua. Sain sillä tarvittavan matalahkon ja pitkähkön kukka-asetelman kera täydellisen kesäisen värimaailman. Kuka on sanonut, että pöydässä täytyy olla vain yksi kukkalaite tai -kimppu?

Vaaleanpunaista rippiruusujen herkkyyttä.

Muutama rippiruusu oli avautunut tänään aivan upeasti. 

Tämä kimppu taisi erityisesti herättää ristiäistunnelmiani. Niin kaunis kimppu!

Kuulemma kesän ensimmäiset auringonkukat olivat saatavilla Helsingin kauppatorilla. Ostin ne itse kotiamme somistamaan.