Pyöräilyä ja balancea

Eilinen vesisade sekoitti päivän ohjelman ja suunnitellut pihatyöt jäivät väliin. Jonnekin käyttämättä jäänyt energia täytyi kuitenkin purkaa. Ystäväni yritti vinkata nätisti, että lue kirjaa ja relaa. Hyvä idea ja senkin toteutan, mutta eilen kaipasin hikipisaroita.

Olen pitänyt juoksua ja pyöräilyä ulkoliikuntalajeina. Juossut olen sisällä juoksumatolla ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, ettei ole mun juttu. Pyöräilyä sisällä tosin en ollut ikinä aiemmin kokeillut ja en varsinkaan ryhmäliikuntatunnilla. Sinnepä siis! Kiitos, vanhempi nuori neiti ao. kuvalainasta.

Muutamien alkupolkaisujen jälkeen ei ollut enää epäselvää saisinko kaipaamani hikipisarat pintaan vai en. Tunti meni kuin siivillä ylä- ja alamäkiä kurvaillessa, välillä tasaisesta "maastosta" nauttiessa, biiseistä tsemppiä hakiessa loistavan open kannustuksella. Reidet huusivat hallelujaa ja hiki valui kuin Niagran putoukset konsanaan. Juuri tätä kaipasin. Nähtäväksi jää, kuinka vakkaritreeni tästä tulee. Ehkä talvella, joilloin ulkona pyöräily ei nappaa.

Cyclingin jälkeen oli sopivasti BodyBalance-tunti. Siellä rauhoittelin kroppaani edellisestä pyöräilykoitoksesta. Tunti oli sopiva yhdistelmä joogaa, tai chi:ta ja pilatesta. Tuttu juttu jo vuosien varrelta, mutta aina toimii.

Aivonystyröitä sai tämän bloggauksen kanssa venytellä hieman normaalia enemmän. Oli nimittäin bloggerista tullut uusi versio. En muista kyllä saaneeni mitään ilmoitusta tulevasta muutoksesta tai sitten se on vaan lipsahtanut ohi, mutta tästäkin selvittiin.

Viikon treenit

Jihaa, mikä sporttiviikko takana!

Tiistaina (18.4.) juoksin lyhyen ja nopean lenkin valkoisten rättien läiskähdellessä päin näköä. Olisi pitänyt juosta pidempi lenkki, koska kotioven häämöttäessä aurinko alkoi pilkahdella rättien välistä. Taisi vähän kyllä askeleissa painaa maanantain verenluovutus tai ainakin se on hyvä tekosyy nihkeällä askeleen rullaamiselle.

Keskiviikkona (18.4.) päätin huoltaa kroppaani ja kävin venyttelyssä. Sitä ennen treenasin kylläkin core-tunnilla keskivartaloa. En olekaan vähään aikaa käynyt missään jumpassa. Kaipaan niin kovasti aikoja, jolloin pystyi ostamaan kymmenen kerran kortteja, eikä mitään vähintään vuoden sopimuksia. Jumppakengissä ei ole Niken voittanutta.

Torstaina (19.4.) oli keskipitkän juoksun vuoro. Keskipitkä tarkoittaa minulle noin tunnin lenkkiä. Ennen lenkille lähtöä virittelin juoksubiisejä uusiksi. Kummasti antoi uutta potkua juoksuun, kun ei osannutkaan biisilistaa ulkoa.

Perjantaina (20.4.) Body Pumppia. Kroppa bikinikuntoon -projekti olisi pitänyt aloittaa aikaa sitten, jos tulevaan kesään tähtää. Käytän juostessa ja usein jumpassakin Buffia (tuubihuivia) hiuspantana. Ei valu hiki silmille ja pitää hiukset ojennuksessa.

Lauantaina (21.4.) zumbaa. Toista kertaa ikinä elämässäni. Hiki vaan lensi ja lanne keikkui. Tuo lanne juttu taitaa olla vähän liioittelua. Rautakanki kuvaa paremmin olemustani. Välillä olin ihan pihalla askeleiden kanssa, mutta ope kannusti vaan jatkamaan omilla askelilla, jos ei pysynyt hänen perässään ja niinhän mä tein.

Sunnuntaina (22.4.) lepoa makuuvaatteiden tuulettuessa, pyykkikoneen hurratessa, siman valmistuessa ja auringosta nauttiessa. Tässähän muuten voi joutua ylikunnon puolelle, jos ei välillä ota lunkimmin.

Maanantaina (23.4.) vielä pidempi juoksulenkki. 1h 15 min siihen meni. Tarkoituksena oli juosta pidempään, mutta aikataulut eivät antaneet periksi. Ensi viikolla sitten pidempään.

Työhuoneen tuoli?

Olen tiennyt äitini uskomattomat huonekalujen verhoilutaidot. Olenhan nähnyt useita hänen aikaansaannoksiaan. Uusin oli kyllä niin vertaansa vailla, että meinasin tunkea sen saman tien autoni takakonttiin. Tuoli olisi aivan täydellinen siihen "ei vielä löytyneeseen" työhuoneeseen.



Hienovaraisesti aloitin kauppaneuvottelut tuolista. Ei vielä tuottanut toivottua tulosta. Pitänee miettiä neuvottelutaktiikka uusiksi.

Sohvakalustolle uudet vaatteet, perinteistä vai trendikästä?

Sohvakalusto, kaksi nojatuolia ja kolmen istuttava sohva, perintö sellaiset, tarvitsevat uudet vaatteet. Ruutukuosi oli kymmenen vuotta sitten ihan jees, mutta ei oikein enää nappaa. Itse asiassa tuo on jo sohvakaluston toinen ruutukuosi. Ensimmäinen oli sini-valkoinen. Silloisen verhoilijan järkytin kangasvalinnallani. Hän yritti kakistella minulle, ettei ruutukuosi oikein sovi tuon tyyliseen kalustoon. Ystävällisen jämäkästi totesin, että tykkään siitä ja joskus se juttu on nimenomaan sekoittaa tyylejä.  

Mallasin kotona eri kankaita. Vaalea beige olikin liian arka valinta ja naapurisohvien kanssa liian saman värinen, vaikka sitä alun perin lähdin hakemaan. Meinasin matkia Pentikillä näkemääni tuolia, jossa oli tummanruskeat puuosat ja vaalea pellavainen kangasverhoilu. Tummanruskeasta tykkäsin paljon. Siinä on sopivaa särmää. Kuvassa ei näy (kiitos mun "huippu"kuvaustaitojen) kankaassa oleva hopeaan siftaava lanka.

Entäpä jos pysyttelisi ruutu-raita -linjalla? Mallasin sellaistakin. Tykkäsin, juu, mutta koko sohvakalustona aika levoton ja vaatii ympäristöltä paljon. Ainaki meitsin sisustusmaun mukaan. Alla oleva on mun lemppari, jos verhoilisin vaan yhden tuolin. Tuo se sitten vasta vaatiikiin muulta sisustukselta. Mutta ainahan saa haaveilla ja joskus kun hyppää ulos peruslaatikosta, niin voi löytääkin jotain huippumageeta. Vielä en ole kangasta tilannut, joten kommentit kiitollisena vastaanotetaan. Hiukka hankalahan tietty on hahmottaa, mikä on paras kangas, kun kuva koko kalustosta puuttuu. 

Halu auttaa, hyvä työ tehty

Nuorena neitinä nähdessäni piikin tai verta, saatikka ne yhdessä, maailmani musteni aika nopeaan. Vuosia, vuosia sitten kävin sairaalassa tervehtimässä ukkiani, jolla oli tippa kädessä. Niinhän sitä sitten kohta maattiin viereisellä sangyllä, kun se tipan näkeminen oli liikaa. (Kuva lainattu SPR:n veripalvelun sivuilta)

En kyllä tänä päivänäkään vielä kovin mielellään piikkiä katso tai miten veri virtaa pussiin, mutta eihän mun tarvikaan. Katselen vain toiseen suuntaan ja haaveilen. Eli kävin maanantaina luovuttamassa verta. Haluan auttaa, tehdä hyvän työn.  Olen itse kerran elämässäni tarvinnut verta ja sen jälkeen päättänyt, että mikäli näin pienellä vaivalla voin auttaa, niin sen kyllä teen. Verenluovutuskeikka kaikkinensa kesti vain puoli tuntia. Samana päivänä ei saanut mennä saunaan tai urheilla, mitään muuta ei ollut kiellettyjen listalla.  Rautaa olen luovutuksen jälkeen popsinut, jotta voin taas kolmen kuukauden päästä olla uudestaan verenluovuttaja.

Pieniä paloja, isoja nautintoja

Lauantain alkuillan huumaa. Mister Big touhusi keittiössä lempparipuuhassaan ja loihti mango-jokirapuleipäset kera kuplivan juoman. 

Avantouinnit uitu

Jäät menivät menojaan ja siihen päättyi avantokausi 2011-2012. Vielä perjantaina pulahdin hyiseen veteen avannon rippeistä. Lauantain myrsky veikin sitten mennessään viimeiset jäät ja nyt meri kimaltelee vapaana. Ennen seuraavaa pulahdusta taidan odottaa ilman lämpenemistä.

Riekale langanjämistä

Tätä riekaletta (kauluria) tehdessäni iski sellainen perfektionismi, ettei mitään rajaa. Kudoin ja purin. Kudoin ja purin. Luovuuden tuskassani en millään meinannut saada värejä, raitoja ja leveyksiä kohdilleen. Nyt vaahtokarkki on valmis.

Mistä tekeleestä langanjämät ovat sitten jääneet? Sen saatte nähdä joku päivä. Sen tekeleen viimeistely vaatii tovin jos toisenkin. Taidan nyt siirtyä jo hieman kesäisimpiin käsitöihin.

Ihana yllätys!

Pääsiäisen aikana postipoika oli tuonut ihanan yllätyksen. Osallistuin jokin tovi sitten Hennanin blogissa kilpailuun. Sai toivoa korua omalla tekstillä. Vaikea varmaan arvata, mitä toivoin. Onni osui kohdalleni ja nyt olen onnellinen "Follow your dreams" -korun omistaja.

Mistä on pääsiäinen tehty?

Pääsiäinen vilahti ohi. Vielä muutama tunnelmointi juhlapyhistä.
Kiirastorstaina elämää käristettiin sellaisessa kiirastulessa, ettei mitään rajaa. Siitäkin selvittiin. Kiitos, ihanien läheisten ihmisten!

Pitkäperjantain kruunasi pohjoisen aurinkoinen keli ja arvomaailman asettuminen uomiinsa kiirastorstain jälkeen. Ihmettelin äidilleni, miten kukaan voi pitää pöydällä karkkeja. Olivat ne sitten koristeena tai kulhossa, ei muuten onnistu meillä. Tunnustan, suurin sokerihiiri olen minä. Olisi pitänyt ottaa yllä olevasta asetelmasta kuva ennen ja jälkeen käyntini. Olisittekohan huomanneet eroa? Karkkeja olisi ainakin puuttunut.

Lankalauantaina olimmekin jo ehtineet hiihtokeskustunnelmiin. Lunta ei puuttunut pohjoisesta. Verhoja ei tarvittu. Luonnon omat tuotokset pitivät siitä huolen.

Pääsiäissunnuntai jatkui leppoisissa tunnelmissa kaukana kotoa. Lautailua, tellua, murtsikkaa. Nyt jotakuta hävettää, tiedän. Lupasin ostaa nuorimmalla neidille pääsiäismunia. Hello Kitty ja Pupuneidin pääsiäismuna olivat kuulemma kova sana 10 vuotta sitten, eivät enää tänä päivänä. Hyvinpä kuitenkin maistuivat.

Toinen pääsiäispäivä toikin meidät sitten takaisin kotiin aika monen muun pääsiäismatkaajan kanssa.

30 km vapaalla tyylillä

Pääsiäinen vielä kartutti talven hiihtokilometrejä. Ihan yhtä kyytiä ei tuo 30 kilometriä mennyt, mutta kahteen osaan jaettuna. Ensimmäisenä päivänä upeaakin upeammassa kelissä hiihtää hurautin Kuontivaaran laavulle. Rukalla siis ollaan. Siellä meni vähän pupu pöksyyn. En ollut laavulla ihan vielä kierroksen puolessa välissä, joten päätin palata samaa reittiä takaisin eli ensimmäiset 14 km oli hiihdettynä. 

Seuraavana päivänä kiersin koko lenkin ja siitä sitten tulikin puuttuvat 16 kilometriä. Aurinko pysytteli pois näkyvistä, mutta mieli oli sitäkin aurinkoisempi päästyäni taas rakkaan sportin pariin. Kropassa ei juurikaan hiihto tuntunut, mitä nyt allit muistuttivat olemassa olostaan. Tämän reitin varrella varoitellaan vauhdikkaasta laskusta. Selviydyin siitä upeassa aurausasennossa. 

Piuhat päässä

Olipa ihana eilen aamulenkillä kuulla biisit molemmissa korvissa. Aika monessa asiassa olen perfektionisti, mutta tämä kuulokeasia ei ole ollut niin tärkeä. Kuulokkeet ovat olleet nimittäin rikki jo jonkin tovin ja toisesta on kuulunut musiikkia nippa-nappa. Viikonloppuna sain sitten uudet kuulokkeet, kiitos Mister Bigin.

Lenkkeilen yleensä yksin ja kuuntelen samalla tsemppaavia biisejä. Eilen eetteriin kajahti Valvomon Mikä kesä. Sai kyllä totisesti käyttää mielikuvitusta, että muutaman pakkasasteen ja valkoisen maiseman keskellä pääsi tunnelmaan. Muutenkin mikä mummobiisi. Pitäisi päivittää biisilista. Alkavat olla jo sen verran tuttuja, että ymmärrän vastaantulevien hymyn syyn, kun meitsi harrasta juoksukaraokea.

Molemmissa plus yksi

Ensiksi kättä tarvitsi siirtää vain viisi senttiä, sitten kymmenen ja nyt paikoitellen koko käsivarren mitta. No ok, ollaan rehellisiä, kaikissa tapauksissa ei enää oma käsivarsi riitä, vaan täytyy lainata naapurin. On muuten aika huvittavan näköistä lukea pienellä präntillä olevaa kirjaa molemmat käsivarret suoraakin suorempina, jotta siitä tekstistä saisi jotain selvää.

Eli periksi oli annettava ikänäölle. Oman diagnoosini kävin vahvistamassa ammattilaiselle ja molemmissa silmissä on plus yksi. Aloitan halppisversioilla. Muutamat erilaiset jo hankinkin. Toistaiseksi ne ovat yrittäneet auttaa yöpöydältä, sohvapöydältä tai muuten vaan lähietäisyydeltä. Tässä asiassa kynnys on aikamoisen korkea. Pari kertaa olen uskaltanut sujauttaa rillit päähän. Maailma on kirkastunut ja siihen on loppunut käsivarsien venyttelyt. Saa nähdä milloin uskaltaudun ihmisten ilmoille rillit päässä. Siihen voi mennä tovi.

Aika samanlaisilta rillit näyttävät kuvassa, vaikka päässä ovat kyllä ihan eri lookkia. Ei ne kovin salonkikelpoisia ole, mutta näillä nyt mennään.

Miksi opiskella englantia?

10-vuotiaan kummipoikani vastaus on "koska sitä tarvitaan NHL:ssä". Mitäpä siihen sitten lisäämään, jos omien unelmien seuraaminen kannustaa opiskelemaan.

Viikonloppuna kanssakatsojani häpesivät silmät päästään, kun kansainvälisessä junnuturnauksessa kannustin kiekkoilijoita. Välillä meni termit, joukkueet ja kaupungit sinne päin, mutta hauskaa oli.

Kuva ei ole mikään valokuvaustaidonnäyte ja turvaverkkokin aiheutti omat ongelmansa. Sainpahan kuitenkin tärkeimmän kuvaan, vaikka erotuomarin pää jäikin pois.