Niiden piti kukkia pääsiäisenä

Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi somistin keittiötämme narsisseilla. Kukat olivat mielestäni tosi nupulla ja hermoilin, että ehdimmekö nauttia kukkaloistosta ennen perinteiselle pääsiäismatkallemme lähtöä.  

Huoli oli turha. Niinku muuten aika monet muutkin huolet ovat olleet viime päivinä. Parin päivän päästä kukkaset jo rehottivatkin valtoimenaan. Nyt sitten jännätään kuinka käy rikkaruohon (lue: rairuohon). Se kun ei taas näytä kasvavan mihinkään. Sille on autosta hattuhyllyltä varattu perinteinen paikka eli ei pääsiäistä ilman tipurikkaruohoa.

Ensin kengät, sitten sukat

Miten se nyt menikään? Eikö ensiksi pueta sukat ja sitten vasta kengät. Kyllä, jos kyseessä on pukemisjärjestys. Mutta jos mietitään tärkeitä varusteita juoksuharrastuksessa, niin järjestys on ensin kengät ja sitten sukat. Ainakin minun mielestäni. Lenkkareista kerroinkin jo aikaisemmin. Kerrataan nyt vielä, juoksukenkiin kannattaa satsata.

Ensimmäiselle maratonille lähdin perinteisissä tennissukissa. Arvatkaa vaan, montako rakkoa oli sen jälkeen ja taisi joka toisesta varpaasta lähteä kynsikin. Tennissukat saivat lähteä ja tilalle tulivat tekniset sukat. Ne istuvat täydellisesti jalkaan ja tehostavat kengän istuvuutta. Yllä olevat ovat korkkaamattomat, kun taas alla käytössä testatut. Sukissa en ole yhtä ehdoton kuin kengissä, muutkin kuin Asicsit kelpaavat.

Viime viikon treenipäiväkirja ei ole kovin mairittelevaa tutkailtavaa. Taidan siitä vaan mainita pari avantokeikkaa, jos niitä voi treeniksi laskea. Mutta malttihan on valttia myös treenauksessa eli empä stressaa asiasta enempää. Tämä viikko alkoi huomattavasti paremmin. Aamulla oli aivan ihanaa lenkkeillä pikkupakkasessa ja auringon paisteessa

Consseja siellä, Consseja täällä

Kaikilla kolmella ladylla on nyt sitten meidän perheessä Converset. Joku voi kommentoida mielikuvituksen puutteesta tai kysäistä kuka on matkinut ketä, kun tsekkaa värin ja varren korkeuden.

Nuorilla neideillä on jo ollut Consseja aika moneen eri lähtöön värin ja varren korkeuden ollessa mittarit ja ovat tainneet jotkut parit kuluttaa puhki astikin, mutta mulle nämä ovat ihka ensimmäiset ikinä. Mister Bigilläkin on ollut ennen mua mustat, nahkaiset Converset.

 

Valkoiset, perinteiset, korkeavartiset - sellaiset täytyy kuulemma olla valaisivat nuoret neidit äitiään. Eivät muuten ole olleet ollenkaan huonona, vaikka ostaa täräytin itselleni samanlaiset. Alunperin lähdin Consseja heille metsästämään. Tähän nimittäin liittyy viime viikolla urheilukaupassa ollut tarjous, jota ei voinut ohittaa. Sekaisin menon vaaraa ei ole, kun meillä kaikilla on eri kokoiset.

Maalaiskutrit

Sain tänään blondin pääni takaisin. Aikamoinen maantiekasvu jo alkoikin olla. Jokunen vuosi sitten muutettuani etelään tuli eteen tenkapoo, mistä löytää kampaamo? Otin muutamia harha-askelia, joiden seurauksena sain mm. possunpunaiset raidat, potta päässä -leikkauksen. Epätoivo meinasi  saada vallan. Mutta sitten onneksemme saimme ystäviemme kesäpaikan maaseudulta hoitoomme heidän Jenkki-reissun ajaksi. Paikallisen ruokakaupan vieressä oli kampaamo erittäin kilpailukykyisine hintoineen. Päätin kokeilla ja katunut en ole hetkeäkään. 

Jotkut ajavat yli tunnin päästääkseen esim. golf-kentälle, minä ajan yli tunnin päästäkseni maalaiskampaamoon. Hinta ei ole enää se tärkein seikka, vaan kampaamon aito ja rento tunnelma. Kutrini tulevat kuntoon samalla kun rupattelemme marja- ja sienisadosta, käsitöistä, vanhemmuudesta, parisuhteesta eli ihan mistä vaan taivaan maan väliltä.

Melkein tuli tänään kyynel silmäkulmaan, kun ihana kampaajani kertoi aamulla sanoneensa  miehelleen tulevan mukavan päivän, kun on niin mukavia asiakkaita tulossa.

Ihan vapaaehtoisesti

Palataanpa reippaat 20 vuotta taaksepäin ja Oulun Kalevan kisoihin. Siellä siloposkinen nuori neiti oli into piukkana vapaaehtoistyöntekijänä. Enhän sitä silloin tietty tajunnut, mutta sieltä kaikki sai alkunsa. Kalevan kisat, moniottelut, kymmenottelut, jääkiekon MM-kisat, yleisurheilun MM-kisat ja taitoluistelun EM-kisat. On siinä tullut aikamoinen rimpsu kisoja koettua vapaaehtoistyöntekijänä vuosien varrella. Ja matka jatkuu nyt kevään 2012 jääkiekon MM-kisoissa.  

Muistan vieläkin kun vuoden 2003 jääkiekon MM-kisojen aikaan työkaverini eräässä isossa kansainvälisessä firmassa oli ihan ihmeissään, että mulleko ei tosiaankaan makseta siitä MM-kisatyöstä mitään. Miten ihmeessä jaksan olla normityön lisäksi illat ja viikonloput hommissa ilman palkkaa. Niin vapaaehtoistyö on tosiaaankin ihan omasta vapaasta tahdosta lähtevää toimintaa ja mikä tärkein oppi, kaikkea ei voi mitata rahassa. Olla tekemässä jotain ainutlaatuista, auttaa, tavata upeita ihmisiä - ei sitä voi selittää. Tosi upeaa saada olla taas mukana.

Pakko vähän hehkuttaa tässä myös Kärppien viime päivien saavutuksia. Jännittäminen jatkuu!

Puuro pelastaa päivän

Aamuuni kuuluu ehdottomasti kunnon aamupala. En voisi kuvitella astuvani ulos ovesta päivän rientoihin ilman aamupalaa. Jos ilmasssa on yhtään epäilyksen häivää lounaan missaamisesta, niin sitä suuremmalla syyllä puuro on aamupaloista parhain. Tiedän, lounas ei saisi jäädä väliin ja pitäisi syödä kolmen tunnin välein, mutta joskus ei vain onnistu.

Lempipuuroni ovat ohra- ja kaurapuuro. Ohrapuuro vie ajatukseni Pohjois-Suomen pelloille. Sieltä saan isäni ja maalaismyllärin avustuksella raaka-aineet ohrapuuroihini. Kuvassa tämän viikkoinen riisipuuro kera mustikka-vadelmasopan. Vadelmat ja mustikat on poimittu viime kesänä omin kätösin pohjoisen metsistä ja nyt otettu hyötykäyttöön pakkasesta. Vanhempi nuori neiti seuraa äitinsä jalan jälkiä ja aloittaa usein päivänsä puurolla. Nuoremman kanssa on vielä tekeminen.

Viikonlopun valot, osa 2

Kohta siirrytään kesäaikaan, mutta meitsi vaan vielä sinnikkäästi polttaa kynttilöitä. Kaikista jouluisimmat saivat kyllä lähtökäskyn muutama viikko sitten. Pari kertaa tänä talvena kynttilät ja taskulamput ovat olleet ihan oikeassakin käytössä tuulen katkoessa sähköjä. Me olemme päässeet vähällä, maksimissan katkos taisi olla puoli tuntia. On se kuitenkin vaan spooky olo, kun koko tienoo on pimeänä.


Seuraavassa setissä on perintöä ja uutta. Niille, jotka ihmettelevät yhtä mustaa kynttilää, niin vastaus on tylsä - oransseja oli jäljellä vain kolme ja mustia yksi.  

Harri Koskisen Lanternit viehättävät kaikessa hillityssä yksinkertaisuudessaan.



Tämän kynttilämeren voittanutta ei ole. Kerran muuten meinasin tarkistaa, että kuinka monta eri väriä kivituikkuja on. Tai ehkä me pärjätään tällä setillä. 

Ja vielä viimeisimpänä Partyliten mosaiikki"pönttö". Toimii muuten upeasti auringonvalonkin kanssa. Luo seinälle upean taideteoksen mosaiikeista. Nyt loppui tämä esittely ja siirrytään uusiin kujeisiin.



Vesihiihtoa

Yhdeksän kilometriä tasapainoilua välillä 5-10 cm loskassa ja välillä vesi- & jääyhdistelmässä. Vesihiihdolta se tuntui, kun tasapainoilin välillä vasemmalla ja välillä oikealla suksella väistellessäni jään päälle tulleita rapakoita. Yhtään metriä ei olisi mennyt enempää, vaikka aurinko auttoi minkä ehti ihanalla paisteellaan. Taisi olla kyllä viiimeisiä kertoja meren jäällä hiihtämistä. Hiihtäessäni mietin, että 42 km ja risat voin kyllä juosta, mutta hiihtää 33 km - ei ikinä. Tuo 33 km tuli mieleeni lauantaina hiihdetyn Oulun Tervahiihdon matkasta. Ja nuohan olivat tietty taas kuuluisat viimeiset sanat. Onneksi täällä etelässä ei enää kauaa hiihdetä, joten tuo "unelma" siirtyy ensi talveen vai vieläköhän pääsiäisenä ehtisi.

Viime viikko oli liikunnan hurmaa. Kolme kertaa murtsikka & avanto ja kerran juoksulenkki. Saman tahdin kun saisi pidettyä yllä tälläkin viikolla. Olisiko avannon ansioista, että en ole ollut pitkään aikaan flunssassa? Nyt täytyy kyllä äkkiä koputtaa puuta (lue omaa päätä). Viime syksynä sitä kierrettä oli ihan riittämiin.

Oheen talvifiilistelyä Rukalta - sitä sinistä ja valkoista unelmaa.

DIY

Do it yourself and I did! Kauluri toisensa jälkeen on nähnyt päivänvalon. Kaulureita, minun terminologiassa riekaleita, on niin helppo kutoa. Ja jälleen olen ollut armollinen itselleni. Työhön on saanut jäädä muutama aitousmerkki, handmade. Joskus nimittäin perfektionismin puuskassani olen purkanut työn alkukierroksille asti virheen huomattuani. Beige ja sininen ovat lempivärejäni sekä yhdessä että erikseen. Sinistä lankaa olen hamstrannut alesta tietämättä mihin sitä käytän. Ihanaa, että sitä nyt löytyi kotoa lankajemmasta. Nimittäin kun inspriraatio iskee, niin sitä ei pidättele mikään. Beigen ostin ihan tätä tarkoitusta varten. Vein muuten kaupasta viimeiset kolme kerää.  

On ollut aivan ihanaa, kun on saanut antaa vaan puikkojen suihkia ja lankakerien muotoutua neulepinnoiksi. Kevät ja kesä tekevät kyllä tuloaan, mutta meitsi on ihastunut näiden riekaleiden tekoon. 

 Virittelin jo tuossa haaveissani riekaleputiikin avaamista, kun niitä niin helposti syntyy. Eri värejä, pintoja, kokoja. Ken tietää?

Pisamat pintaan

Kevätaurinko on saanut minulle aikaan muutakin kuin sisustushormonien hyrräämisen. Pisamat ovat pompsahtaneet pintaan. Nuorempana en ollut niiden suuri fani ja jostain olin saanut päähäni, että vanhemmuuteen ne häviävät. Vai hukkuvatkohan ne kaikkien muiden iän mukanaan tuomien jälkien alle. Niin tai näin, niitä nyt on ja olen niistä very happy!

Viime päivien suksilla suihkimiset merenjäällä ovat syynä tähän ihanaan pisamailmiöön. Merenjäällä pilkkijöiden välissä puikkelehtiessani jäänaskalit (onkohan tuo oikea termi?) ovat ehdoton varuste. Ilman niitä en jäälle lähde, niin se vaan on. Harvalla vastaantulijalla niitä kyllä on ollut.

Ihanaa naistenpäivää kaikille suurenmoisille naisille!

Tahtoo työhuoneen

Auringon säteet leikkivät puhtaan valkoisella lumella ja saavat sisustushormonit hyrräämään sellaisella vauhdilla, ettei mitään rajaa. Tähän asti työpöydän virkaa on toimittanut ruokapöytä. Nyt alkavat Marimekon lumimarjat hyppiä silmille. Ei Marimekossa mitään vikaa ole, aivan loistava ruokapöydän liinana, mutta ei työläppärin alustana.

Siispä tahtoo ja tarvitsee työhuoneen, jossa on työpöytä, jolta ei tarvitse kimpsuja ja kampsuja aina kerätä pois. Ensimmäinen työhuoneen hankintakin on tehty -  taulu. Miten niin teksti ei yllätä : ) Näin taulun ensimmäistä kertaa yli puoli vuotta sitten Helsingin keskustassa sijaitsevassa sisustusliikkeessä. Tykästyin heti, mutta taulu jäi silloin vielä kauppaan. Päätettyäni lähteä blogistin uralle ja nimikin kun tuli valittua, niin taulu oli pakko saada. Nyt se odottaa seinää, johon kiinnittyä. 

Seuraavaksi asettelin hujan hajan olleet kynät järjestykseen minulle niin rakkaaseen Aalto-maljakkoon. Löytyipähän taas Aallolle uusi käyttötarkoitus. Kaikille tiedoksi, että edustan ihmistyyppiä, jonka mielestä Aallon maljakoita ei voi olla koskaan liikaa. Niitä siis löytyy eri värejä ja kokoja jos jonkinlaisia. Nyt pitäisi vaan löytää työpöytä, jolle kynäpurkki asetetaan.  Ai niin myös se työhuone vielä puuttuu.

Mistä niitä Michelin-tähtiä saa?

Tunteikkaan viikonlopun lauantaina Mister Big pääsi toteuttamaan unelmiansa keittiöömme. Keittiöstä kuului ähinää ja puhinaa, kattiloiden ja kasarien kilkettä sekä kolketta. Meillä roolit ovat jakautuneet minun tekemään tavalliseen, perinteiseen kotiruokaan, kun taas Mister Big vastaa viikottaisesta pihvikiintiöistämme sekä uusista kokeiluista. Myös makeapuoli kuuluu minulle.

Lauantain menu sisälsi ankanrintaa appelsiinikasteella kera basmati-riisin. Lasin tyhjyydestä voi päätellä, että kokki oli testannut viinin sopivuuden illalliselle.

Viikonlopun valot

Aurinko on hellinyt viikonlopun viettäjiä upeilla säteillään. Vielä on kuitenkin illalla niin pimeää, että pääsen somistamaan kotiamme kynttilänvaloilla. Steariiniä kuluu kilokaupalla talvessa luodessani kynttilätunnelmaa. Seuraavassa sekalainen seurakunta viikonlopun valoja kodistamme. Sorry, osa kuvien laadusta ei todellakaan ole priimaa, kaukana siitä. Kauankohan voin pistää asioita alkukankeuden piikkiin...?

Sisarelta saatu "joulukukka". Aikuisiällä emme enää laita joululahjoja, ainoastaan joulukukan.

Partyliten punainen ihanuus ruokapöydällemme.

Lisää Partylitea kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Aallot rivissä.

PS. Eilen ja tänään avannossa. 2-3 kertaa viikossa kun saisi käytyä avannossa niin avanto pysyisi auki. Ai niin, unohtamatta tietenkään muita vaikutuksia terveyteen ja henkiseen puoleen.

11 tuntia autossa

Viime viikon hiihtolomareissulla kului autossa tunti jos toinenkin. Välillä olin ajajan paikalla ja välillä taas pelkääjän. Rakkaisiin harrastuksiini kuuluu käsityöt, joten puikot vaan suihkivat pelkääjän vuorolla. Kerroksia syntyi kerros toisensa jälkeen. Välillä taisin keskittyä liikaa kakkoskuskin rooliini, kun kuvioon tuli omia virityksiä. Löydättekö niitä kuvasta?

Myönnetään yo. tekele oli aloitettu jo ennen ajomaratoniamme, mutta se valmistui matkan aikana. Seuraavaa luomus on jo tekeillä ja paria muuta varten langat hankittuna. Nuoret neitimme väittävät minun omaavan taidon, jota kovin moni ei osaa - pystyn kutomaan unissaan. Illan myöhäisinä tunteina television ääressä usein luomet alkavat lupsahdella kiinni, mutta kutomisvauhtiani se ei hidasta. Tai ainakin niin minulle on kerrottu.