Joulun tähdet tuikkikoon myös vuonna 2013

Nuoret neidit kyselivät, että milloin joulu loppuu, tunnelmoidessani niiden kuuluisien joulubiisien tahdissa. Kerroin, että loppiaisena kannetaan kuusi ulos ja laitetaan joulukoristeet varastoon. Voin siis vielä jatkaa jouluteemalla hovikuvaajani, Mister Bigin, jouluna ottaman kuvan kera.

Olkoon teidän kaikkien uusi vuosi 2013 yhtä loistavasti tuikkiva kuin vanhempieni joulukuusen valot. Miten ne sattuivatkaan luovan säteitään juuri minuun? 

Loistavaa uutta vuotta 2013 kaikille!

Rukalla auringosta myrskyyn

Itsenäisyyspäivänä kaivoin telemark-välineeni esiin talviteloilta ja kävin niiailemassa rinteessä. Olen viimeiset ainakin 15 vuotta hiihtänyt telemarkkia. Se oli laji, johon hurahdin heti ensikokeilusta ihan täysillä. Eilen saivat kaapin nurkassa olleet laskettelumonot lähtökäskyn. Jos vielä joskus lajiin palaan, niin niitä monoja en enää erehdy jalkaani laittamaan. Toivottavasti niille löytyy uusi koti ja pian.

Eilen oli 20 astetta pakkasta, mutta aivan tyyntä ja se aurinko. Auringon lisäksi voisin hypnoosissa tuijottaa lumen kuorruttamia puita. Maastossa varvut pilkottavat minimaalisen lumikerroksen alta, mutta puut notkuvat lumivaipan alla. Rinteet olivat huippukunnossa. Reidet huusivat hallelujaa, niiaillessani Rukan rinteitä.

Tänään mittarilukemat olivat vähentyneet kymmeneen pakkasasteeseen, mutta se tuuli. Tai oikeammin myrsky. Uskallan väittää, etten ole ikinä kokenut vastaavaa. Hissejä oli kiinni. Paikoitellen tuulessa ja tuiskussa tuntui kuin olisi heitelty teräviä neuloja kasvoihin.

Tänään minut, vannoutunut talvi-ihminen, saatiin melkein tuulessa ja tuiskussa käännytettyä. Onneksi on nuo eilen otetut kuvat ja käännytystyö ei saa tuulta siipiensä alle. Eihän ole sinisen hetken voittanutta.

Aika voittajaolo tämän päiväisen extreme-kelin jälkeen. Eilen laskin ilman lasejakin. Ei muuten onnistunut tänään. Aika sissi olen, mutta tämän päivän keli nujersi murtsikkahaaveet. Huomenna sitten.

Missoni-himotus

Muutama kuukausi sitten Missoni-kuume oli aikamoisissa lukemissa. Kyllähän se siitä sitten hieman laantui, kun olin jälkijunassa kaikissa Missoni-hankinnoissa. Nehän oli myyty siinä vaiheessa, kun minä vielä mietin, että mikä olisi kiva. 

Ajattelin, että kuume laantuu kokonaan, mutta mitä vielä. Syksyn Novitassa (kuva alla) oli Missoni-kuvioisen hameen ohje ja sekö ylläpiti kuumetta. Muutama käsityötekelekin alkoi lähestyä valmistumista ja tokihan jonossa täytyisi olla valmiina parit langat ja puikot. 

Yleensä minulla on pari työtä samanaikaiset kesken ja tosiaankin yhdet, kahdet tai jopa kolmet langat odottamassa käsittelyyn pääsyä. Nyt olen ylpeä päättäväisyydestäni ja Missoni-hameen langat ovat yhä kaupassa odottamassa muutaman keskeneräisen tekeleen valmistumista ja ehkä vähän toivon myös, että Missoni-himotukseni laantuisi kokonaan. Vielä ei ole ollut kylläkään yhtään merkkejä ilmassa siitä. Itse asustaisin hameen hieman eri lailla kuin kuvassa. Ainakin tuo kaulassa roikkuva vyö jäisi pois. 

Murtsikkakausi korkattu

Rukalla taas ja tänään murtsikkakausi avattu. Pakkaslukemat olivat siedettävät - 15 c, joten kaivoin murtsikkavälineet esiin kesäteloilta. Itsenäisyyspäivänä niitä en vielä käyttänyt. Kotinurkilla etelässä ne olisivat olleet enemmän tarpeen. Olisi voinut vaikka hiihtää töihin, lunta oli sen verran reippaasti.

Latu oli suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka luonnonlunta ei paljoa olekaan. Muutamassa kohdassa piti luisteluhiihtoa harjoittaessa nostaa suksea irti maasta, ettei tökännyt lumen seasta törröttäviin varpuihin. Oli niin mukavaa hiihtää. Suksi luisti. Maltoin kuitenkin mieleni ja en heti tänään hiihtänyt hurmiossani itseäni "piippuun". Huomenna uusiksi. Kuvituskuvana mökkikuva kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Nyt nappaan Leena Lehtolaisen kirjan käteeni ja nautin vielä joulurauhasta. Ihania välipäivä kaikille, olitpa sitten töissä tai vapaalla!

Edelmannin ja Bubléen lumoissa

Ajoimme lauantaina pohjoiseen joulun viettoon. Oli minun ajohukini ja muu autoseurue nukkui. Radiokanavaksi valitsin SuomiPopin ja matka sujui kuin siivillä hoilatessani Suomi-biisejä. Tämähän kuulostaa ihan idylliseltä. Totuus on kuitenkin, että lauluääneni ei ole millään mittareilla mitattuna vahvuuksiani, joten nukkuva autoseurue oli ihanteellinen yleisö. Ala-asteella opettaja sijoitti minut aina koulun kuoron keskelle, että jotenkin pysyisin oikeassa äänessä.

Tänään todella rennoissa ja rauhallisissa tapaninpäivätunnelmissa olen tunnelmoinut Samuli Edelmannin ja Michael Bubléen jouluisissa tahdeissa sekä lukenut pari kuukautta rästissä olevia naistenlehtiä. Huomenna aloitan joulupukin tuoman Lehtolaisen. Mister Big päätti kylläkin kolmannen Edelmannin biisin jälkeen, että nyt on kuultu parhaimmat biisit ja vaihdetaan Vain elämää -biiseihin. Tämän ilmoituksen jälkeen kävimme keskustelun musiikkimieltymyksistä, mutta myönnettäköön, Vain elämää -kappaleetkin sopivat minulle. 

Jouluherkkua, lipeäkalaa

Äitini kysyi aamulla, että mitä söisimme tänään, kun olimme eilen hurruutelleet aika monta tuntia pääseudulta joulun viettoon lapsuusmaisemiini. Minulla oli vain yksi ja ainoa vastaus - lipeäkalaa. Mister Big ei ollut ihan hirvittävän ilahtunut ruokavalinnastani. Lupasin ostaa hänelle pihvin tai vaikka nakkeja, jotta lyhyt paasto ei toteutuisi näin joulun alla. 

 
Lipeäkalaa en ole ikinä itse tehnyt, vaikka se onkin yksi joulun herkuistani. Kotonamme joutuisin sitä syömään yksin nuorien neitien ja Mister Bigin nirsoillessa lipeäkalan suhteen. 

Toiveeni toteutui ja söimme lipeäkalaa kuorutettuna kermaisella valkokastikkeella kera keitettyjen perunoiden. Pinnalle täytyy ehdottomasti rouhia mustaa pippuria ja lisätä suolaa. Olisittepa nähneet Mister Bigin annoksen (ei kylläkään kuvassa). Taisi kuitenkin tykätä lipeäkalasta : )

Uusi joulutraditio?

Marraskuun Lontoon pikapiipahdukselta mukaamme tarttui vuosijoulupallo. Onhan se kultainen ja kaupallisuuden leimaama, mutta muistuttaa meitä ihanasta viikonlopusta. Tästähän voisi ottaa tavan. Aina joulun alla vierailla eri kaupungissa ja hankkia muistoksi kohteesta joulupallo. Niin mähän tietty mietin, että kohde on ulkomailla, mutta voihan se olla armaassa kotimaassakin.

Viritin pallon ihan vaan kuvausta varten minulle niin rakkaaseen suomalaisuuden ilmentymään. Aaltoja meiltä löytyy aika moneen lähtöön. Me kun tänä vuonna nautimme joulukuusesta muualla, niin pallo on saanut arvoisensa paikan ruokahuoneemme ikkunalta.

Veljestrio joulukortissa

Nuorempi nuori neiti on aiempina vuosina ollut taiteellinen johtaja joulukorttitehtaassamme. Tänä vuonna äiti oli laiska patistamaan korttipuuhiin kuin myös nuoremman nuoren neidin aika kului kouluasioihin. Kortit jäivät siis lähettämättä.

Aivan ihanista korteista olemme kuitenkin saaneet nauttia, kun sukulaiset ja ystävät ovat meitä muistaneet. Iso kiitos kaikille! Kuvassa olevassa kortissa on aivan ainutlaatuista symboliikkaa. Nuoret neidit saivat sen serkkupojiltaan. Kortti on aivan täydellinen ilmentymä veljestriosta. Mistä ihmeestä sisareni löysi tämän täydellisen kortin?

Ehtiiköhän ne jouluksi?

Viime keväänä hermoilin ennen pääsiäistä, että ehtiikö narssissit kukkaan pääsiäiseksi. Ja ehtihän ne. Ehti lakastuakin ennen pääsiäistä. 

Päätin ottaa siitä opiksi ja ostin tosi nupulla olevia hyasinttejä. Minusta hyasinttien tuoksu on yksi ihanimmista joulutuoksuista. Nämä sitten ovat hidaskasvuista sukua ja ei ole vielä hyasintin tuoksua levinnyt. Saa nähdä leviääkökään ennen joulua?

Urakka ja unelma alkoi

Urakka alkoi niin Suomen Leijonilla kuin vapaaehtoisillakin.  Alku on lainaus viime torstain aamu-tv:n toimittajalta. Minun lisäykseni on vapaaehtoiset ja voisin lisätä myös - unelma alkoi. Noin 400 vapaaehtoista suuntasi viime torstaina läpi tuulen ja tuiskun kohti Hartwall Areenaa. Me 400 vapaaehtoista tulemme ensi keväänä tekemään Helsingissä huikeaakin huikeammat jääkiekon MM-kisat. Harmi vaan, kun ensi vuonna finaalit pelaataan Ruotsissa, niin ei nähdä kotona Suomen voittavan jääkiekon MM-kultaa. Taijaa, mikä herkullisempaa, voittaa MM-kulta naapurissa ja olisipa vielä Ruotsi vastassa. Eipä mennä kuitenkaan asioiden edelle. 

En siis vieläkään malttanut jäädä pois ja miksi jäisinkään. Ennen Suomen Leijonien peliä meillä oli vapaaehtoiskoulutus. Moi! kuului oikealta ja Hei! vasemmalta. Oli aivan huisia nähdä taas tuttuja kasvoja ja kohdata sydämensä vapaaehtoisuudelle antaneita suomalaisia. Saimme koulutustilaisuudessa Suomi-lapaset, jotka olivat sävy-sävyyn Suomi voittoon -huivini kanssa. Tällä kertaa huivin voima tehosi!

Unelma toteutui

Unelmia on isoja ja pieniä. Osa niistä toteutuu, osa ei. Osan taas ei tarvitsekaan toteutua, kunhan saa vain unelmoida. Blogini nimen mukaisesti olen seurannut unelmiani ja yksi niistä toteutui viime viikolla. Alla pari fiilistelykuvaa teillekin. 

Unelmastani löytyy pienen pieniä kaakeliruutuja. Niitä oli siellä Lontoon hotellissakin. Sieltä löytyy myös musta-valkoinen kuvio. Ei ihan heti ehkä minua, mutta välillä voi vähän ravistella omiakin mieltymyksiä.

 

Unelmoikaa, haaveilkaa! Mutta olkaa varovaisia, joskus unelmat voivat toteutuakin. 

Ihastuttavat Oulun jouluvalot

Viime keskiviikkona kaasutimme nuoremman nuoren neidin kanssa Oulun keskustan läpi vaihtaessamme junasta autoon. Oulun kävelykatu Rotuaarille saavuttuamme piti vähän jarruttaa ja ihastella jouluvaloja. Mietin, että olenko tosiaankin aiempina vuosina kulkenut niin laput silmillä, etten ole valoja huomannut. Ei huolta, valot olivat kuulemma tämän talven uutuus.

Sunnuntaina paluumatkallamme kotiin ehdin pidempään ihastella valoja. Valot näyttivät kuin talviselta tähtitaivaalta. Myös lyhtypylväät oli koristeltu.

Ihastuin myös Rotuaarin lumettomuuteen. Jos ei olisi ollut tyypillinen Oulu-ilma, niin olisin voinut jäädä istuskelemaan Rotuaarille ja nauttimaan upeista, uskaltaisin väittää tuhansista jouluvaloista.
 

Hyvä Oulu!

Piparin tuoksua

Perinteisesti leivomme piparkakkuja itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna olimme itsenäisyyspäivänä Rukalla, joten piparipuuhat siirtyivät tähän päivään, kun suurin piirtein kaikki leipojat olivat paikalla.

Äitini oli tehnyt piparitaikinan muutama päivä sitten. Minusta piparitaikina on parasta. Voisin syödä vaan sitä. Vaikuttaa olevan muuten sukuvika. Myös nuorempi nuori neiti napsi taikinaa ja sisareni. Piparimuotteja oli joka lähtöön. Pikkuserkkupojat olivat ihastuneita juna- ja automuotteihin. Me vähän isommat muumeihin, kuusiin ja ihan perinteisiin piparimalleihin. 

Viimeinen pellillinen oli täynnä täydellisen muotoisia perinteisiä pipareita. Me hätähousut aloimme jo kahvittelemaan ja uunituoreita pipareita maistelemaan. Yhtäkkiä ihanan piparin tuoksun sekaan virtasi piparin käryä. Viimeisestä pellillisestä tuli sitten täydellisen muotoisia kuin myös täydellisen kypsiä.

Outo valoilmiö Rukan taivaalla

Pääsimme turvallisesti perille Rukalle. Muutama poro ja tien yli viilettänyt jänis hillitsivät kaasujalkaani, kun jatkoimme Oulusta matkaan autolla kohti Rukaa. 

Itsenäisyyspäivän aamu valkeni kuulaana. Pakkasta oli kahdenkymmenen pintaan. Laitettiin kerrosta kerroksen päälle ja kaivettiin monot, sukset, laudat ja ennen kaikkea kypärät kesäteloilta. Onneksi ei tuullut, niin pakkanenkaan ei tuntuu niin purevalta kuin mitä mittarilukemat olisivat antaneet odottaa.

Päivällä näimme tähän vuodenaikaan ei-jokapäiväisen valoilmiön Rukan taivaalla. Hiihtohississä kanssamatkustajani ihmettelivät, miten aurinko ei nouse tuon korkeammalle. Ihana, että aurinko kuitenkin näyttäytyi.

Nautitaan itsenäisyypäivästä ja kunnioitetaan sen meille mahdollistaneita henkilöitä!

Kiskot kuljettavat

Itsenäisyyspäivän mainio sijainti antoi mahdollisuuden suunnata kohti pohjoista. Olemme nuoremman nuoren neidin kanssa kahdestaan liikenteessä Mister Bigin ollessa työmatkalla rapakon takana ja vanhemman nuoren neidin toipuessa vast'ikään rapakon takaa tultuaan. Niimpä ajattelin kokeilla parjatun VR:n palveluita. Ymmärrän, että ottaa nuppiin, kun junat ovat myöhässä ja se aiheuttaa monta uutta mutkaa. Toisaalta viime perjantain kaltaisille keleille ei voi mitään. Lunta tuli vaakatasossa niin, ettei eteensä nähnyt. Uskaltauduimme siis kiskojen ja VR:n kuljettamiksi. 

Juna lähti ajallaan ja nyt matkan ollessa yli puolen välin meno sujuu loistavasti. Jos olisimme autolla liikenteessä, niin minä en bloggailisi tai tekisi muuta hyödyllistä. Koko matkaa emme junaile, vaan vaihdamme Oulussa autoon. 

Saimme tungettua kolmeen kassiin tavaramme. Yhdessä kasseista on tuliaistaatelikakkukin. Kassien päällä olevasta mailasta voisi päätellä kohteemme olevan aivan jotain muuta kuin hiihtokeskus. Maila on myöhästynyt synttärilahja nuorelle urheilijalle. Mietin kyllä sitä ostaessani, että olisikohan tämänkin voinut ostaa vähän lähempää. Onneksi se on tosi kevyt.

Juoksu, kävely vai lumityöt?

Tänä iltana ulkona on -10 c, eli itse itselleni asettama juoksun pakkasraja -15 c ei täyty. Sen puolesta voisi siis vetää juoksukamppeet niskaan ja suunnata kohti juoksupolkuja. Jos on kylmempää, niin juoksu ei ole minun juttuni ja ei se taida olla kovin terveellistäkään. Juoksu ei kuitenkaan nappaa tänä iltana. Aika harvinaista kyllä!

Entäpä jos lähtisinkin kävelylenkille? Ulkona on ihanan tunnelmallista kera valkoisen puuterilumen. Yllä oleva kuva on kuvituskuvaa ja haaveilua kevään keleistä. 

Ihastelen kotimme ikkunasta avautuvaa lumista postikorttimaisemaa. Katseeni osuu lumilapioon, harjaan ja lumikolaan. Se sitten siitä kävelylenkistä. Toppakamppeet niskaan ja ulos. Tartun lumilapioon ja saan houkuteltua nuoremman nuoren neidinkin pihalle lumitöihin. Yöllä satanut höttölumi on helppo lakaista kulkuväyliltä. Nuorempi nuori neiti saa sen puuhakseen. Minä tyhjennän terassilta viime perjantain jäännöksiä. Ei kerta kaikkiaan viikonloppuna riittänyt energiaa sinne asti. Hyötyliikuntakiintiö tältä iltaa on täynnä ja voin nyt tyytyväisin mielin hautautua sohvan uumeniin. Niin siis pyykkikoneen käynnistämisen jälkeen.

Kauden ensimmäinen avantouinti?

Ote eiliseltä illalta. Hanskat käteen, tossut jalkaan, pyyhe ympärille ja suunnaksi laituri. Ensiksi tietenkin oli otettu hiki pintaan saunan lauteilla. Pyyhe jää laiturille ja niin meinaan jäädä minäkin, kun Mister Big toteaa jään olevan liian paksua. Eihän se ole mahdollista, koska vielä perjantaina laineet löivät rantaan. Eihän meri voi jäätyä yhdessä yössä, eihän?

Laiturilla seisoessani pelkät uintihanskat kädessä ja uintitossut jalassa en anna periksi ja pyydän Mister Bigiä testaamaan tilanteen. Urheana hän laskeutuu portaat ja toteaa jään olevan niin ohutta, että sen saan rikottua käsillä.  Mister Bigin raivaamaa vesipolkua pitkin kahlaan sen verran, että olen kaulaa myöten vedessa. Lasken 1-2-3-4-5 ja äkkiä ylös rantaan. Huidoin jäitä edestä pois, mutta osa niistä osui jalkoihin, mistä merkkinä nätit verivanat. Jäänreunat ovat käsittämättömän teräviä. Ihan kreisiä puuhaa taas! Mutta niin voittajafiilis. Kuva ovat tältä päivältä. Voisikohan tuon eilisen laskea avantokeikaksi ja avantokauden avatuksi?

Talvinen kuva-arvoitus

Kuvassa on pöytä, siitä ei kaiketi epäilystäkään. Mutta mitä muuta kuvassa on?

Kuvassa on myös kynttilälyhtyjä. Viime sunnuntaina lyhdyt valaisivat ihanasti silloista tummaa tienoota. Pitänee kaivaa lyhdyt esille vielä kun löytää pöydän. Nimittäin jos lunta tulee tähän malliin, niin kohta ei enää löydä pöytääkään. 

Pallogrillikin sai uuden hatun. On muuten aika korkea. Voi näitä minun kuvaustaitojani! Sain kuvaan auringon, vaikka sellaista ei kyllä tänään näkynyt. Siinäpä uusi kuva-arvoitus. Mistä valo heijastuu kuvaan?

Talvi on täällä

Ihanaa, joka puolella on valkoista. Pari päivää sitten nuo lyhdyt olivat tummalla kiviportaalla. Nyt ei portaita edes erota lumen seasta. Pari ärräpäätä meinasi tänään päästä tuiskun keskellä, mutta nielaisin ne takaisin. Luntahan olen toivonut. Nautitaan nyt siitä.

Ensi viikolla tulee ihan reippaat pakkasetkin. Talvi on tosiaankin täällä.

Heijastimet heilumaan

Niitä oli nilkoissa, käsivarsissa ja vieläpä kummallakin puolella heilui omansa. Taisi muutama raita olla kengissä, takissa ja housuissa. Mitähän ne sitten olivat? Heijastimia tietty!  

Taisin olla kyllä aikamoinen näky kera heijastinvirityksieni, kun olin tänään illalla juoksemassa. Joka puolella on mustaa ja tihkusade vei viimeisetkin näkyvyyden rippeet. Heijastimet ovat mielestäni halpa henkivakuutus. Viime viikolla juoksin heijastinliivissä (vai miksiköhän niitä kutsutaan), mutta se oli aivan liian iso ja haittasi juoksemista. Lähinnä liivi muistutti edestakaisin heiluvaa viittaa. Nyt hoksasin! Tänään virittelystä puuttui otsalamppu. Kaivoin sen esiin seuraavaa kertaa varten.

Minua ei pimeys haittaa muuten kuin auton ratissa. Jalankulkijoita, pyöräilijöitä, juoksijoita jne. on aivan mahdotonta erottaa pimeyden keskeltä mustan puhuvissa vaatteissa. Siksipä lenkille lähtiessäni kuorutan itseni heijastimilla.

Täydellinen sunnuntai

Täydellinen sunnuntaini koostuu seuraavista aineksista:

• Makoisa ja rauhallinen aamiainen kera sanomalehden 
• Kotona puuhastelua. Järjestelyä, siivoamista, pyykkäystä, silitystä. Silittämiseen käytin myös nuorisotyövoimaa.
• Pitkä, rullaava juoksulenkki valoisan aikaan
• Päiväsauna ja pulahdus mereen. Oli muuten aika kylmää vettä.
• Hyvää ruokaa ja lasillinen viiniä
• Bloggausta
• Nuoremman nuoren neidin koetsemppausta
• Tanssii tähtien kanssa -ohjelma kera käsityön ja kotituomarointi yhdessä Mister Bigin kanssa
• Paljon kynttilöitä sekä sisällä että ulkona

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

Ekat joulutortut

Tasan kuukausi jouluun ja sen kunniaksi paistoin ensimmäiset joulutortut. Taikinaksi kelpaa kaupan pakastealtaasta löytyvä, mutta luumuhillon keitän itse.

Yleensä hujautan kattilaan kaksi pussillista luumuja, sopivasti vettä ja sokeria. Haudutan miedolla lämmöllä väillä sekoittaen. Hillo on valmista, kun luumut ovat kokonaan pehmenneet. Tuo sopivasti vettä ja sokeria tarkoittaa aina, että haudutuksen aikana täytyy lisätä molempia. 

Kävi taas perinteisesti. Muutama tortuista räjähti auki. Sepä ei makuun vaikuta, ulkonäköön vain.

Maukasta viikonlopun jatkoa!

Adventtikalenteri...

vai avainteline vai työhuoneen "muista nämä" -teline? Alla oleva voisi olla varmaankin kaikkea sitä. Meillä se taitaa löytää tiensä työhuoneeseen, joka on ehkä joku päivä valmis. Vai pitäisikö sittenkin virittää joulukalenteriksi?

Espoon Saunalahdessa sijaitseva sympaattinen Home Bazaar viettää 1-vuotis synttäreitään. Kävimme tänään äkkiä vaan kurkkaamassa, mitä sieltä löytyisi ja sieltähän tuo yllä oleva ihanuus löytyi. 

Pöydällä oleva neljän kynttilän teline oli myös ihana. Sitten järki astui peliin ja muistin ne "muutamat" kyntteliköt, jotka jo kotoa löytyvät. 

Liikkeessä oli ihanan välitön ja kodikas tunnelma. Vaihdoin muutaman sanan putiikin pitäjien Ulrika ja Jeppe Tuomaisen kanssa. Lähdin liikkeestä hymyssä suin. Ei ainoastaan ostokseni takia, vaan mielenkiintoisen tarinan. On rohkaisevaa kuulla tarinoita, kuinka ihmiset ovat päätyneet toteuttamaan unelmiansa. Ehkä minäkin joku päivä : )

Tyylituumauksia Lontoon kaduilta

Seuraavat kahdeksan tyylituumausta tein Lontoon kaduilta ja vähän näyteikkunoistakin.

1. Uggit olivat yhä suosittuja, vaikka muutakin uutisointia on kuulunut.
2. Mulberryjä ja Louis Vuittoneita heilui aika monen käsivarrella. Myönnetään, minulla oli hieman Mulberry-lasit päässä.
3. Pitkäkarvaisia liivejä ja takkeja. Näitä näkyi vaaleissakin väreissä.
4. Niittejä, niittejä ja vielä kerran niittejä. Niittejä oli kengissä, laukuissa, puseroissa, kännykänkuorissa - you name it.
5. Maastokuosi oli vallannut housut, puserot ja takit.
6. Leggingssejä eri kuoseissa. Ne näyttivät kyllä enemmän sukkahousuilta, mutta puettiin pelkkien puseroiden kanssa ilman sen kummempaa alaosaa.
7. Tyylikkäitä leveälierisiä hattuja.
8. Tummat värit. Ei voi millään ilveelläkään sanoa, että Lontoon kaduilla olisi ollut värien ilotulitusta. Päinvastoin mustaa, harmaata, ruskeaa ja ehkä vähän tosi tummansinistä.

What a hotel room!

Periaatteessa en ihan hirvittävästi tykkää fingelskasta, mutta olin itselleni armollinen ja päätin, että Lontoo bloggauksien otsikot voivat olla ko. maan kielellä. 

Astuimme Camberleyssä hotellihuoneeseemme ja ensimmäinen näky oli yllä oleva, olohuoneemme. Meillä ei ollut hotellihuone, vaan hotellihuoneisto ja sama perienglantilainen tunnelma jatkui. Harmi, että olimme siellä vain yhden yön.

Käänsin katseeni oikealle ja sohvaryhmä kera sopivan lehtisetin houkutteli peremmälle. Eikä siinä vielä kaikki. Sohvaryhmää vastapäätä oli kahvi- ja teepöytä. Pöydällä ollut Nespresso-keitin ei sitten yhtään auttanut lieventämään Mister Bigillä jo tovin ollutta Nespresso-kuumetta. 

Kahvipöydän vasemmalta puolelta avautui aula, josta oli kulku makuu- ja kylpyhuoneisiin. Huoneisto kokonaisuudessaan käsitti olohuoneen, makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja aulan. Illalla ollessamme syömässä sängynpeite käytiin ottamassa pois ja sängyn viereen asetettiin tossut.  

Kylpyhuoneen tunnelma oli lähempänä tätä päivää ja omaa tyyliäni. Yksi huoneiston kolmesta televisiosta oli kylpyhuoneessa. Kylpiessäsi tai istuessasi tarpeilla pystyit katsomaan televisiota. Testaamatta jäi. Televisio oli auki vain tätä kuvausta varten.

Ihastuin kylpyhuoneen kaakeleihin ja saippuatelineeseen. Oih ja voih! Oli ihana kokea tämä ylellisyys edes yhden yön ajan. Lontoossa olimmekin sitten normaalissa hotellihuoneessa, joka oli kuvassa olevan kylpyhuoneen kokoinen. Muuten, sunnuntaina Lontoossa paistoi aurinko siniseltä taivaalta.

London calling

Tai oikeammin Camberley calling. Ensimmäisen päivän vietämme Lontoon kupeessa Camberleyssa. Lontoo tervehti meitä perinteisellä kelillä, sumua joka puolella. Kerrottuamme taksikuskille kohteemme, kuulimme riittävän monta kertaa matkan aikana, että kyseisessä kohteessa treenaa Englannin rugby-joukkue. Rugbya kun en oikein tunne, niin se ei minua heilauttanut suuntaan tai toiseen. Englannissa ja englantilaisille tilanne rugbyn osalta lienee toinen. Tosiaankin ensimmäisenä nähtävyytenä kohteessamme oli rugby-kenttä, jonka taksikuski meille luonnollisesti esitteli.  

Perienglantilaisessa tunnelmassa jatkettiin hotelliin päästyämme. Hotellin aulassa meitä odotti aito takkatuli, joka loi upean, lämpimän tunnelman ja levitti ihanan palaneen puun tuoksun koko aulaan.

Lamput olivat kuin suoraan Laura Ashleyn kuvastosta. Mitäpä tuumaatte alla olevasta hepasta? Jokaisella on tietty oikeus omaa makuunsa, mutta minusta tuo oli sanotaan nyt vaikka - juuri tyyliin sopiva.

Tyyli yleisissä tiloissa oli kaikkialla samanlainen. Melkein tuli olo, että onko tällaista todellakin vielä olemassa. En muista törmänneeni muualla, että huoneilla on nimet, ei numerot. Neuvottelutiloja on kyllä eri nimillä, mutta että hotellihuoneita. Itse hotellihuoneesta kuulette myöhemmin lisää. Se on ihan oman bloggauksensa väärti.

Viikonloppu Lontoossa

Huomenna suuntaamme Mister Bigin kanssa sinivalkoisin siiviin viikonlopuksi Lontooseen. Minä en mene ainoastaan sini-valkoisin siivin, vaan myös rehellisesti sanottuna siippani siivellä. Olen käynyt Lontoossa aikaisemminkin. Tällä kertaa toiveena on fiilistellä vuosia sitten tapahtuneita tunteikkaita tapahtumia. Haluan nähdä myös Harrodsin joulun. Kai siellä on jo joulu esillä?

Jos olisi enemmän aikaa haluaisin nähdä jonkin musikaalin. Olen kyllä tippunut ihan kokonaan kärryiltä, että mitä siellä on tällä hetkellä menossa. Monenmoisia ja eri teattereissa olen siellä nähnyt, mm. Cats, Leijonakuningas ja taisi olla Mamma Miakin. Seuraavalla kerralla sitten.

Joka paikkaan sattuu

Ei enää yhtään tekosyytä, miksi en voisi mennä Body Pumppiin. Syitä on ollut loistavista juoksukeleistä aina kodin siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Kerrottakoon se nyt kaikille, muutama kuukausi tuossa vilahti ja maksoin jumppasalin kk-maksua, kertaakaan en sinne asti kuitenkaan päässyt. Nolottaa ja hävettää. Nyt olen ajatellut ottaa menetyksen takaisin. Käyn pari kuukautta tuplamäärän jumpissa, niin koko vuoden ajalta katsottuna saldo jää plussalle.

Pari viikkoa sitten kampesin itseni vihdoin Body Pumppiin. Onneksi oli järki päässä ja maltoin ottaa tosi rauhallisesti. Edellisestä kerrasta on, voi herran jestas sentään, ihan liian kauan. Vanhemmalle nuorelle neidille väitin heilutelleeni vain tankoa. No, se ei ihan niin mennyt, mutta melkein. Voi sitä tunnetta parin päivän kuluttua pumpista. Olin muka omasta mielestäni harrastanut aktiivisesti liikuntaa koko syksyn ja välillä myös hyötyliikuntaa. Mutta mitä vielä, joka paikkaan sattui. Käsiin, rintalihaksiin, vatsaan, ahteriin. Jalat taisivat olla ainoat, joihin ei sattunut. Ei muuta kuin uusiksi, vaikka oli suuri kiusaus pitää pidempi tauko. Jippii, sitten ei enää sattunutkaan niin paljon tai ei oikeastaan ollenkaan. Taidan siis seuraavalla kerralla lisätä painoja.

11.11.2012 - Pumpuli- vai paperihääpäivä?

11.11.2011 klo 11 sanoin Mister Bigille "Tahdon". Siitä merkiksi kannan Tunteiden Vuori -sormusta. Välillä kyllä tuntuu, että kuvaavampi nimi sormukselle olisi Tunteiden Vuoristorata.

Alla oleva Kiroileva Siili on niin meitä. Hieman epäselvää on juhlimmeko nyt pumpuli- vai paperihääpäivää? Väliäkö sillä. Nyt juhlitaan ja ensi viikonloppuna lisää. 

Myös ihanaa isänpäivää oma isäni siellä pohjoisessa!